Peter Dejong/AP/Ritzau Scanpix

Unohdettu Van Gogh -teos esillä

Vincent Van Gogh oli psyykkisesti sairas ja leikkasi korvansa irti, mutta hänen taiteensa ihastuttaa edelleen – nyt tämä työ, jota ei ole nähty sataan vuoteen.

”Muistatko piirroksen Uupunut? Olen parin päivän aikana tehnyt sen uudelleen kolme kertaa kahden eri mallin kanssa, ja aion työskennellä sen parissa vielä hieman lisää.”

Näin kirjoitti maailmankuulu hollantilaistaiteilija Vincent van Gogh marraskuussa 1882 ystävälleen Anthon von Rappardille.

Kaksi piirroksista on ollut jo vuosia Van Gogh -museossa Amsterdamissa, mutta kolmatta ei ole nähty julkisuudessa sitten vuoden 1910.

Omistaja on nyt antanut Van Gogh -museolle luvan asettaa harvinainen piirros näytteille.

Menneinä vuosikymmeniä teoksen aitoudesta on kiistelty, mutta työtä tutkineet Van Gogh -museon asiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, että se on aito.

VIDEO: Kaikki kolme kuulua teosta museossa

Piirros on yksi van Goghin luonnoksista maalaukseen Ikuisuuden portilla vuodelta 1890. Maalausta kutsutaan myös nimellä Vanha sureva mies, ja psyykkisesti hauras taiteilija sai teoksen valmiiksi vain kaksi kuukautta ennen kuin hän ampui itsensä.

Suosikkimalli teoksessa

Sekä luonnospiirroksessa että valmiissa taulussa mallina oli 70-vuotias sotaveteraani, köyhäintalon asukki Adrianus Jacobus Zuyderland. Zuyderland oli yksi van Goghin suosikkimalleista, jota taiteilija käytti yli 40 työssään.

Hollantilaismestarin uuden työn esilletulo on aina harvinainen tapaus, ja Van Gogh -museo iloitsee voidessaan esitellä piirrosta tammikuuhun 2022 saakka.