Fredrikin täytetty leijona kiinnostaa jälleen, sillä eläinten täyttäminen on viime vuosikymmeninä tullut taas muotiin länsimaissa.

© Hans Thorvid/Nationalmuseum
Kulttuuri - Taide

Ruotsin kuningas antoi täyttää leijonansa

Täytetyt eläimet olivat suurta muotia yläluokan kodeissa 1800-luvulla. Myös Ruotsin kuningas Fredrik I innostui niistä, ja hänen leijonansa täytettiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Nykyihmisen silmään tulos on silti hämmentävä.

Ruotsin kuninkaallisen konser­vaattorin edessä lojuivat eläinten kuninkaan surkeat jäännökset: leijonan luut ja nahka.

Luonnossa tuo leijona olisi päästänyt viimeisen karjaisunsa savannilla etelän taivaan alla, mutta tämä yksilö oli päättänyt päivänsä Tukholman keskustassa Djurgår­denin kuninkaallisessa huvipuistossa yhdessä villikissan ja kolmen hyeenan kanssa.

Kuningas Fredrik I oli saanut nämä ruotsalaisittain oudot otukset vuonna 1731 lahjaksi algerialaiselta ruhtinaalta.

Mukana oli ollut myös vapautettu orja, jonka tehtävänä oli hoitaa eksoottisia eläimiä. Kuningas oli ihaillut leijonaa monesti sen ollessa vielä elossa, ja nyt konservaattorin tehtävä oli varmistaa, että arvolahja täyttäisi tehtävänsä vielä kuolemansa jälkeenkin: leijonan piti täytettynä seistä ikuisesti komeana muistona Fredrikin hallitsijakaudesta.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Tehtävää ei helpottanut se, että asialla oli ruotsalainen konservaattori, joka oli nähnyt leijonia aiemmin vain Ruotsin valtiollisessa vaakunassa. Niinpä hänen työnsä tulos onkin melko hämmästyttävä.

Ötökät iskivät täytettyihin eläimiin

Fredrik oli innostunut 1700-luvulla vähitellen yläluokan keskuudessa levinneestä villityksestä, eläinten täyttämisestä eli taksidermiasta.

Sanan taustalla ovat kreikan kielen sanat taxis eli järjestäminen ja derma eli iho, ja se tarkoittaa kuolleen eläimen nahan täyttämistä ja eläimen asettelua luonnolliseen asentoon niin, että lopputulos on mahdollisimman todentuntuinen.

Vainajien täyttäminen ja palsamointi ei sinänsä ollut mitään uutta. Jo muinaisessa Egyptissä yritettiin estää maal­listen jäännösten tuhoutumista, ja ihmisiä ja eläimiä haudattiin palsamoituina muumioina, jotta vainajat voisivat jatkaa elämäänsä tuonpuoleisessa.

Seuraavan kerran täytettyjä eläimiä alettiin kuitenkin arvostaa vasta tuhansia vuosia myöhemmin keskiajan Euroopassa.

Muinaisessa Egyptissä ruumiita oli palsamoitu kuolemanjälkeistä elämää varten, mutta Euroopassa täytettyjen eläinten tarkoitus oli lähinnä viihdyttää eläviä.

Lintuja täytettiin käytettäväksi haukkametsästyksessä ja riistaeläimiä nyljettiin ja täytettiin muun muassa oljilla ja savella metsästysmuistoiksi. Tosin monesti täytetyt eläimet olivat niin vääristyneen näköisiä, että niitä oli jopa vaikea tunnistaa.

Eläintentäyttäjillä oli paljon opittavaa myös turkin ja nahan säilyttämisestä.

Alkuun he jättivät eläimen silmät ja hampaat paikoilleen, ja heidän sinnikkäistä yrityksistään ja erilaisten yrttien, suolan ja mausteiden runsaasta käytöstä huolimatta hyönteiset ja punkit koituivat usein täytettyjen eläinten tuhoksi.

Jotkin täytetyt eläimet ovat kuitenkin vastustaneet ajan hammasta meidän päiviimme asti. Vanhin tunnettu yksilö on 1500-luvulta peräisin oleva sarvikuono, joka on Italiassa Firenzen luonnontieteellisessä museossa.

Arsenikkia ja vanhoja eläimiä

1700-luvun alussa eläinten täyttämisessä tehtiin tärkeä läpimurto, kun ranskalainen apteekkari ja luonnontieteilijä Jean-Baptiste Bécœur keksi torjua mädäntymistä ja nälkäisiä hyönteisiä entisaikojen klassisella murhamyrkyllä arsenikilla.

Valitettavasti myrkkyjauheen käytöllä oli mitä ilmeisimmin osuutta eurooppalaisten eläin­tentäyttä­jien lukuisiin ennenaikaisiin kuolemiin. Toisaalta arsenikilla käsitellyt täytetyt linnut ja metsästysmuistot säilyivät ihmisten ilona pidempään.

Uusien menetelmien myötä täytettyjen eläinten suosio kasvoi nopeasti. Ei kestänyt kauan, kun Euroopan kuninkaalliset ja muut julkisuuden henkilöt, kuten brittiläinen luonnontieteilijä Charles Darwin (1809–1882), olivat ottaneet täytetyt eläimet omakseen – aivan kirjaimellisesti, sillä niitä ei käyty katsomassa museoissa vaan ne tuotiin ihailtaviksi ja tutkittaviksi koteihin.

Jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa oli konservaattori, ja koteja koristivat niin täytetyt kotoiset lintulajit kuin eksoottisemmatkin eläimet. Ranskalaiset ja brittiläiset tutkijat kilpailivat siitä, kuka toisi kaukomailta oudoimpia otuksia täytettäväksi.

Myös Britannian kuningatar Viktoria (1819–1901) vaikutti osaltaan siihen, että eläinten täyttämistä alettiin arvostaa taiteena muiden taiteenlajien joukossa. Hänellä oli oma kokoelma lintuja, ja hän antoi täyttää lemmikkieläimiäänkin ikuisiksi muistoiksi.

Viktoriaanisella ajalla tehtiin myös melko ristiriitaisia asetelmia, kun täytettyjä eläimiä sijoitettiin inhimillisiin tilanteisiin. Varsinkin brittiläinen Walter Potter keräsi suosiota teoksillaan, joissa kissanpennut tai kaniinit viettivät häitä tai istuivat iltapäiväteellä.

Kuninkaan symboli on yhä nähtävillä

Fredrik I:n kuolleen leijonan ei kuitenkaan ollut tarkoitus mennä naimisiin tai juoda teetä. Sen oli tarkoitus olla vahva ja ylväs Ruotsin kuninkaan vallan symboli.

Kuninkaallinen konservaattori asetteli leijonan silmät lähelle toisiaan, sillä sen sanottiin tekevän eläimen katseesta julmemman, ja hampaisiin ja kieleen konservaattori haki innoitusta vahvasti tyylitellyistä vaakunaleijonista.

Leijona seisoo yhä 1700-luvun asussaan suuri kieli roikkuen Gripsholmin linnassa Ruotsissa. Sen sijaan Fredrik I:n maalliset jäännökset ovat vuosisatojen kuluessa hajonneet tomuksi.

Lue myös:

Kirjat

Uusi kirja: Oudosti kadonneiden jäljillä

3 minuuttia
Taide

Outo itsemurha-aalto levisi Euroopassa

4 minuuttia
Taide

Onko Mona Lisan takana toinen nainen?

1 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!