Romantiikasta tulee monille mieleen kynttiläillalliset, ruusut ja kävely käsi kädessä rakkaan kanssa.
Romantiikkana tunnettuun historialliseen aikakauteen (noin 1770–1850) liittyy siihenkin ylitsevuotavaa rakkautta ja kaihoisaa sentimentaalisuutta, mutta se on vain puolet tarinasta.
Romantiikka oli myös mystiikkaa, filosofiaa ja rakkauden aiheuttamaa kärsimystä. Oman aikamme käsitykset tunteista, rakkaudesta, kauneudesta ja luonnosta juontuvat myös pitkälti romantiikan taiteilijoista ja ajattelijoista.
Avaa sydämesi ja sielusi, niin kerromme sinulle kaiken romantiikasta.
Mitä romantiikka on?
Toisin kuin moniin muihin historiallisiin aikakausiin romantiikkaan ei liity suuria keksintöjä tai sotia, kuten esimerkiksi teollistumisen ja valistuksen aikaan.
Romantiikka on pehmeämpi ja abstraktimpi kokonaisuus. Aikakausi, joka alkoi noin 1770 ja päättyi 1800-luvun puolivälissä, merkitsi ennen kaikkea uutta tapaa ajatella ihmisestä, luonnosta, totuudesta ja etenkin taiteesta.
Se alkoi Saksasta, jossa runoilijat, kirjailijat ja filosofit hylkäsivät valistusaikana korkeimmalle jalustalle nostetun kylmän järjen.
Valistusaikana kirjailijat, poliitikot ja ajattelijat pyrkivät hyödyntämään tieteen tarkkaa näkemystä todellisuudesta yksilönvapauden ja kansalais- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi sekä kumotakseen vanhat instituutiot, joissa ei näyttänyt enää olevan järkeä yhteiskunnan rationaalisen analyysin jälkeen.
Valistus haastoi etenkin Euroopan kirkon ja kuninkaat ja oli kimmokkeena Ranskan vallankumoukselle ja Amerikan itsenäisyyssodalle.
Romantikot ottivat valistusajattelijoiden tapaan lähtökohdaksi yksilön, yksittäisen ihmisen. Heille järki ei kuitenkaan ollut paras väline ymmärtää ja muuttaa maailmaa, vaan sen edelle menivät tunteet.
Romantiikan vuosisadan aikana kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja musiikissa syntyi taideteoksia, jotka kuvasivat ja herättivät suuria tunteita.
Miksi sitä kutsutaan ”romantiikaksi”?
Runoilijoiden ja kirjailijoiden asema ei ole milloinkaan ollut niin korostunut kuin romantiikan aikaan. Kirjallisuus ja lukeminen olivat olennainen osa romantiikan suuntausta, jonka nimessäkin kuvastuu intohimo lukemiseen. Joseph Severnin muotokuva englantilaisesta runoilijasta John Keatsista on ajalta 1821–1823.
Aikakausi sai nimensä kirjallisuudesta. Valistusaikana saksan, venäjän ja ranskan kielessä käyttöön otettu sana ”romaani” juontui niin sanotuista romaanisista kielistä eli Rooman valtakunnan aikaisista kansankielistä, jotka poikkesivat klassisesta latinasta.
Romanttinen kirjallisuus käsitteli yleensä ritareita, rakkautta ja seikkailuja.
Nuo teemat istuivat täydellisesti siihen ajattelutapaan, joka kahden saksalaisveljeksen, Friedrich ja August Wilhelm Schlegelin mukaan leimasi kirjallisuuden ja runouden muutosta 1700-luvun lopulla.
Sanan ”romanttinen” merkitys on sittemmin muuttunut, ja nykyään sillä tarkoitetaan etenkin romantiikan ajan runoilijoiden tunnetuksi tekemää rakkauskäsitystä.
Heille todellinen rakkaus oli tunne, joka voi muuttaa maailmaa – ainakin yksilön kohdalla – eikä liittynyt, kuten aiemmin, sosiaaliseen asemaan, perhesuhteisiin ja velvollisuuteen.
Runoilijat uudelleentulkitsivat Platonia ja totuutta
Caspar David Friedrichin maalausta ”Vaeltaja sumumeren yllä” (1818) pidetään yhtenä romantiikan kuvataiteen mestariteoksena. Siinä näkyy romantiikan perinteisiä teemoja, kuten pieni ihminen suuren, jylhän luonnon edessä. Luonto kuvataan salaperäisenä ja vaikeana käsittää, mutta siihen on mahdotonta olla tuntematta yhteyttä.
Suuri osa romantiikan ideoista juontuu aina Platonista asti. Yksi kreikkalaisfilosofin keskeisistä ajatuksista oli, että fyysinen aistimaailma on vain heijastusta tai kopio todellisesta maailmasta, jota hän kutsui ideoiden maailmaksi.
Ideamaailmassa maailma on täydellisessä muodossaan eli ideoina. Niinpä esimerkiksi tuolit, joilla voimme istua ja joita voimme koskea fyysisessä maailmassa, ovat vain yritys jäljitellä täydellistä ideaalista tuolia.
Platonin mukaan myös ihmisen sielu kuului alun perin ideoiden maailmaan – siellä se syntyi ja sinne se palaa kuoleman jälkeen.
Uskon vain sydämen tunteiden pyhyyteen ja mielikuvituksen totuuteen – sen mitä mielikuvitus pitää kauniina, on oltava totuus, riippumatta siitä, onko sitä ollut aiemmin olemassa vai ei. John Keats, 1817
Jos siis haluaa todella tietää jotain maailman totuudesta, sitä on etsittävä ideoiden maailmasta. Ja vain sielu pystyy siihen, sillä se kuuluu ideoiden maailmaan.
Romantiikassa runoilijat ja filosofit palasivat näihin melko abstrakteihin ajatuksiin. Heidän mukaansa sielu voi huomata, milloin se saavuttaa jotakin ideamaailmasta, jotakin todellista, ja se ilmenee syvinä, voimakkaina tunteina sen kokevassa ihmisessä.
Näin valistusajan ideat käännettiin yhtäkkiä päälaelleen. Enää tiedon ja totuuden perustana ei pidetty rationaalisia pohdintoja ja analyysejä vaan syvästi tunnettuja ja subjektiivisia tunteita.
Ihmisen tunne-elämälle annettiin huomattavasti enemmän painoarvoa kuin aiemmin historiassa. Kun aiemmin tunteita oli pidetty esteinä, jotka piti voittaa, ennen kuin voitiin sotia tai hyväksyä avioliitto, nyt niistä tuli elämän osa, joiden puolesta kannatti taistella ja joita kannatti tavoitella.
Taide ja luonto saivat jumalaisen aseman
Thomas Colesin maalauksessa ”Niagara Falls” eli ”Niagaran putoukset” vuodelta 1830 luonto on pääosassa. Teoksessa pientä ihmistä edustavat kaksi intiaania, jotka romantiikan käsityksen mukaan olivat lähellä luontoa. Thomas Cole on jättänyt puhuvasti maalauksestaan pois hotellit ja esiteolliset rakennukset, joita putouksilla jo tuohon aikaan oli.
Romantiikan taiteilijoiden ja ajattelijoiden mielestä sielu saattoi päästä yhteyteen syvemmän totuuden kanssa etenkin kahdessa paikassa: luonnossa ja taiteessa.
Useimmat ihmiset ovat joskus tunteneet yhteyttä luontoon esimerkiksi katsellessaan alas jylhältä vuorelta, vanhan metsän siimeksessä tai vaahtoavan meren rannalla. Luonnon voima ja kauneus voi saada kenet tahansa tuntemaan itsensä pieneksi mutta myös osaksi jotakin suurempaa.
Tunne yhteydestä luontoon oli merkityksellinen romantikoille. He pitivät sitä sielullisena tuntemuksena, joka Platonille oli korkein totuuden ja ymmärryksen muoto. Heidän luontoihailunsa muistuttaa ajoittain panteismia, ajatusta siitä, että Jumala on kaikkialla.
Luonnon merkityksen korostaminen oli jälleen myös kapinaa valistusaikaa ja nykyaikaistumista vastaan, joita etenkin varhainen teollistuminen edusti. Romantikot seurasivat inhoten, miten tehtaiden työvoiman tarve ajoi ihmisiä maaseudulta kaupunkiin, missä he työskentelivät vaarallisissa, likaisissa tehdashalleissa ja asuivat kaupunkien ahtaissa, kurjissa asunnoissa.
Ihminen oli menettänyt yhteytensä luontoon ja siten kadottanut itsensä. Siksi romantikot pyrkivät toistamaan luonnon kauneutta, samoin kuin he romantisoivat ideaa yksinkertaisesta elämästä sopusoinnussa luonnon kanssa.
Kolme merkittävää romantiikan hahmoa
Jean-Jacques Rousseau (syntyi 28. kesäkuuta 1712, kuoli 2. heinäkuuta 1778)
Sveitsiläinen filosofi oli paradoksaalista kyllä merkittävä ajattelija sekä valistuksen että romantiikan aikana. Hän julkaisi vuonna 1762 kirjan Émile eli kasvatuksesta, jossa hän kuvaili lasten välitöntä hyvyyttä ja naiivia uteliaisuutta. Toisin kuin muut valistusajattelijat hän ei ylistä kurinalaista ja tarkkaa tiedonhankintaa opetuksen kautta. Hänen ajatuksensa resonoivat romantiikassa, jonka inspiraatio oli lapsellisuus, herkkyys ja naiivius.
Caspar David Friedrich (syntyi 5. syyskuuta 1774, kuoli 7. toukokuuta 1840)
Saksalainen maisemamaalari opiskeli Kööpenhaminassa 1700-luvun lopulla. Friedrichin maisemakuvaukset, joissa hän usein kuvasi ihmiset selkä katsojaan päin, olivat hänen aikanaan suosittuja. Romantiikan aikana hänen usein synkät maalauksensa, jotka kuvasivat esimerkiksi Jeesusta ristillä kuusimetsässä tai jäihin murskautunutta laivaa, saivat myös suuren suosion. Ajan mittaan hänen työnsä eivät enää kiinnostaneet, ja hän kuoli unohdettuna.
Ludwig van Beethoven (syntyi 17. joulukuuta 1770, kuoli 26. maaliskuuta 1827)
Beethoven on Haydnin ja Mozartin ohella yksi kolmesta keskeisestä wieniläisklassikosta. Noin vuodesta 1804 hänen sävellyksensä alkoivat saada enemmän romanttisia sävyjä: teokset etääntyivät klassismin tiukasta formalismista, niiden soitinnus ja pituus kasvoivat ja tunteiden intensiteetti ja voima lisääntyivät.
Yksi merkittävimmistä romantikoista oli englantilainen William Wordsworth, joka kirjoitti runoja luonnosta ja arvosteli kaupunkien hälinää. Wordsworth muutti vuonna 1799 yhdessä ystävänsä Samuel Taylor Coleridgen, runoilija Robert Southyn ja sisarensa Dorothyn kanssa Englannin järviseudulle Grasmereen. Siellä hän kirjoitti monia kuuluisimmista runoistaan, joissa hän kuvailee alueen idyllistä luontoa.
Romantikot uskoivat, että taide voisi luonnon tapaan herättää ihmisissä suuria tunteita. He pitivät taidetta sekä keinona esittää ja jäljitellä luonnon kauneutta että tapana välittää niitä syviä tunteita ja totuuksia, joita kohtaaminen luonnon kanssa voi ihmisessä ja etenkin suuressa taiteilijassa herättää.
Romantiikassa taide alkoi ilmentää taiteilijan omaa persoonallisuutta. Runo tai maalaus oli taiteilijan keino ymmärtää ja välittää niitä tunteita, jotka saattavat hänet kosketuksiin syvemmän totuuden, Platonin ideamaailman kanssa.
Kaikkia suuria taiteilijoita alettiin pitää taiteellisina neroina – ihmisinä, jotka olivat erityisen herkkiä ja äärimmäisen lahjakkaita ja joilla oli syvempi, intuitiivisempi ymmärrys ihmisyydestä kuin useimmilla muilla.
Käsitys taiteellisesta neroudesta juontuu romantiikan ihanteesta. Romantikot ajattelivat, että ihmisten, joilla oli syvä yhteys tunteisiinsa, oli helpompi nähdä ideoiden maailmaan ja ymmärtää syviä totuuksia, jotka he voivat sitten välittää muulle maailmalle taiteessaan.
Sir Thomas Lawrencen maalauksessa ”Red Boy” (Punainen poika) vuodelta 1825 esiintyy kaksi romantiikan keskeistä teemaa: romanttinen nero ja lapsen mieli.
Romantiikan nero
Kun romantikot korottivat tunteet tärkeimmäksi ja suurimmaksi ihmisessä, he tarvitsivat samalla myös uusia ihanteita tavoiteltavaksi. Rationaalinen tiedemies, joka oli valistusajan ihanne, ei enää kelvannut.
Tunteet nähtiin järkeä tärkeämpinä, ja romantikot ihailivat analyysin ja harkinnan yläpuolelle nousevaa välittömyyttä, jonka ilmenemänä nähtiin lapsi, lapsellinen ja naiivi, järjen sijaan tunteitaan seuraava olento.
Johann Wolfgang von Goethe maalattuna Italian-matkallaan vuonna 1787, kun Goethe oli 38-vuotias ja hänen ’Sturm und Drang’ -kautensa oli jo ohi. Taidemaalari Johann Heinrich Wilhelm kuvaa teoksessaan Goethen klassisen ideaalisena hahmona.
Vuonna 1774 saksalainen kirjailija, filosofi ja tiedemies Johann Wolfgang von Goethe julkaisi romantiikan kirjallisuuteen suuresti vaikuttaneen teoksen Nuoren Wertherin kärsimykset. Kirja oli yksi saksalaisen Sturm und Drang -suuntauksen merkittävimpiä edustajia, mutta se innoitti myös romantikkoja, jotka ammensivat saksalaisten väärinymmärrettyjä neroja ja onnettomia rakkauksia kuvaavien tragedioiden tematiikasta.
Nuoren Wertherin kärsimykset seuraa Werther-nimisen nuorukaisen kipuilua. Hän muuttaa vilkkaasta kaupungista maaseudun rauhaan päästäkseen yhteyteen luonnon ja itsensä kanssa.
Siellä hän tapaa Lotten, ja vaikka tämä on kihloissa toisen kanssa, Werther rakastuu häneen silmittömästi. Myöhemmin Lotte avioituu kihlattunsa kanssa, ja kun Werther tajuaa, että hänen rakkaudellaan ei ole tulevaisuutta, hän tappaa itsensä.
Traagisesta Wertheristä tuli romanttisen sankarin arkkityyppi. Hän on omasta tahdostaan ulkopuolinen, joka kapinoi järkeä vastaan ja halveksii yhteiskunnan odotuksia asua kaupungissa, opiskella ja solmia järkiavioliitto. Sen sijaan hän vaalii yksilöllisyyttään ja haluaa löytää itsensä ja omistaa elämänsä suurille tunteille.
Itsemurhateemasta tuli osa romantiikkaa, niin kirjallisuudessa kuin käytännössä. Neljä vuotta ennen kuin Goethe julkaisi Werther-tragediansa, nuori englantilainen runoilija Thomas Chatterton oli riistänyt henkensä Lontoossa.
Hänen olosuhteensa muistuttivat Wertherin elämää: älykäs, hyvästä perheestä oleva nuorukainen valitsi mieluummin runot kuin oikeustieteen opinnot ja kunniallisen kansalaisen aseman. Itsemurhansa jälkeen Chattertonista tuli vapaasta tahdostaan köyhän, väärinymmärretyn ja kärsivän, mieluummin hengestään kuin taiteestaan luopuvan taiteilijan symboli.
Nuoren herkän neron arkkityppi, joka ei voi sopeutua yhteiskuntaan vahingoittamatta itseään, tunteitaan ja luovuuttaan, elää edelleen vahvasti. Esimerkiksi sellaisten henkilöiden kuin Amy Winehouse, Kurt Cobain, Jimi Hendrix ja Jim Morrison tarinat toistavat samaa kertomusta.
Romantiikka – aikajana
Toukokuu 1762
Jean-Jacques Rousseau julkaisee Pariisissa teoksen ”Émile eli kasvatuksesta”.
- Kirja on ylistys lasten välittömälle luonnollisuudelle, hyvyydelle ja uteliaisuudelle.
- Kapina kurin ihannointia ja sokeaa tiedeuskoa vastaan.
- Ensimmäinen pitkä imettämisen puolustus länsimaisessa kirjallisuudessa.
Elokuu 1770
Nuori runoilija Thomas Chatterton (1752–1770) tekee itsemurhan Lontoossa.
• Tappoi itsensä pääasiassa siksi, ettei kukaan halunnut julkaista hänen runojaan ja että vanhemmat painostivat häntä oikeustieteen opintoihin.
• Hänestä tuli köyhän, väärinymmärretyn ja kärsivän taiteilijan symboli.
1774
Johan Wolfgang von Goethe (1749–1832) julkaisee Leipzigissa ”Nuoren Wertherin kärsimykset”.
- Tyypillinen romantiikan rakkaustarina: Mahdoton rakkaus varattuun naiseen raastaa Wertheriä ja hän tappaa itsensä.
- Kirjaa painettiin kolme miljoonaa (!) kappaletta. Napoleon julisti sen parhaaksi eurooppalaiseksi kirjalliseksi teokseksi.
- Muutti pysyvästi käsitystä rakkaudesta – nyt sen piti olla dramaattista ja syvästi tuntuvaa.
1798
Francisco Goya (1746–1828) maalaa Madridissa teoksen ”Järjen uni synnyttää hirviöitä.”
- Goya esittää tässä akvatintassa ja monissa muissa graafisissa töissään, miten suuri vaikutus irrationaalisella ja tunteilla on ihmisen elämään.
- Goyan kuvamaailmassa esiintyy usein demoneja ja painajaismaisia hahmoja.
1798
Ystävykset William Wordsworth ja Samuel Taylor Coleridge julkaisevat yhdessä runoteoksen ”Lyrical Ballads, with a Few Other Poems” eli ”Lyyrisiä balladeja ja muutama muu runo”.
- Balladien julkaisun katsotaan aloittaneen romantiikan kauden Englannissa.
- Kirjailijat etäännyttivät itsensä runoissaan jäykästä ja muodollisesta tyylistä, joka oli ominaista heidän aikansa lyriikalle. Sen sijaan he painottivat arkisempaa kieltä ja ylistivät paluuta yksinkertaisempaan ja vaatimattomampaan elämään.
Joulukuu 1799
William Wordsworth (1770–1850) muuttaa sisarensa Dorothyn kanssa idylliseen maalaistaloon Dove Cottageen.
- Wordsworth kirjoittaa Luoteis-Englannissa sijaitsevassa talossa joitakin parhaaseen englanninkieliseen runouteen lukeutuvia luontorunoja.
- Hänen runoudelleen on tyypillistä yksinkertaisen ja luonnollisen romantisointi modernin ja keinotekoisen vastakohtana.
1816
Samuel Taylor Coleridge (1772–1834) julkaisee runon ”Kubla Khan”, joka kertoo mielikuvituksen ymmärrykselle ja kokemukselle tarjoamista mahdollisuuksista.
- Coleridge oli monen muun romantiikan taiteilijan tapaan riippuvainen oopiumista.
- Hän työskenteli määrätietoisesti mutta turhaan utopistisen yhteiskunnan perustamiseksi.
1816
Lordi Byron (1788–1824) kirjoittaa runon ”Dream” eli ”Uni”, joka heijastaa romantiikan viehtymystä unien irrationaalisuuteen.
- Lordi Byron aiheutti skandaalin Britanniassa vuonna 1816 eroamalla vaimostaan. Sen jälkeen hänellä oli – romantiikan hengen mukaisesti – monia kiihkeitä, romanttisia suhteita muihin naisiin.
- Romantiikkaan kuuluvan kansallistunteen hengessä hän varusti vuonna 1823 sotalaivaa osallistuakseen Kreikan itsenäistymistaisteluun. Hän kuitenkin kuoli kuumetautiin ennen kuin pääsi laivoineen taisteluun.
Syyskuu 1829
Thomas Cole (1801–1848) maalaa teoksen ”Niagara Falls”.
- Thomas Colen töissä ihmiset kuvataan lähes aina hyvin pieninä dramaattisen luonnon keskellä.
- Thomas Colen kaltaiset romantikot ottivat etäisyyttä uskonnolliseen dogmatiikkaan ja etsivät sen sijaan kokonaisvaltaisia, hengellisiä tunteita luonnosta ja taiteesta.
Huhtikuu 1847
Augustus Puginin uusi mutta keskiaikaistyylinen parlamenttirakennus avataan Lontoossa.
• Käänsi katseen takaisin Englannin teollistumista edeltävään historiaan, jolloin muullakin kuin rahalla ja teknologialla oli väliä.
• Romantiikalle yleinen piirre: ritarillisuuden ja keskiaikaisen aateliston ylistäminen.
Toukokuu 1863
Charles Baudelaire (1821–1867) kirjoittaa Pariisissa proosarunon ”flanööristä”, siihen asti paheksutusta hahmosta.
• Ylistää päämäärätöntä flaneerausta eli maleksimista ja korostaa välitöntä ja hetkessä elämistä.
• Puolustaa ”ulkopuolisuutta” varhaisen kapitalismin tehtaiden palkkaorjuutta vastaan.
• Romantisoi kaupunkielämää.
Huhtikuu 1891
Paul Gauguin (1848–1903) matkustaa Tahitille.
- Paul Gauguin etsi inspiraatiota romanttisille ideoilleen ”välittömistä” alkuasukkaista eli ”jaloista villeistä”, kuten romantiikan edeltäjä Jean-Jacques Rousseau kaukaisia alkuperäiskansoja kutsui.
- Paul Gauguin asui Polynesiassa lähes kaksi vuotta kuolemaansa asti vuonna 1903.