Hienosti koristeltu kilpi 1500-luvun Italiasta oli vielä hiljattain esillä Philadelphian taidemuseossa, mutta nyt museo on palauttanut sen Tšekkiin Konopištěn linnaan, josta arvokas esine katosi vuosien 1938–1945 saksalaismiehityksen aikana.
Kilven oli valmistanut italialainen taiteilija Girolamo di Tommaso da Treviso noin vuonna 1535, ja se oli lahja Itävallan hallitsijalle Kaarle V:lle. Se päätyi mutkien kautta linnaan Benesoviin, joka sijaitsee vajaan 45 kilometrin päässä Prahasta etelään.
Yhdysvaltalaisen museon omat asiantuntijat olivat jo pitkään epäilleet, että da Tevison kadonnut kilpi oli museon kokoelmissa. Museo oli saanut kilven 1970-luvulla lahjoituksena yhdysvaltalaiselta keräilijältä, jolla oli saksalaiset juuret. Vasta tänä vuonna kuitenkin pystyttiin valokuvan avulla varmistamaan, että kyseessä on kadonnut mestariteos.