Oli vuosi 1540. Paavi Paavali III seisoi kardinaaleista ja virkamiehistä koostuvan seurueensa kanssa Sikstuksen kappelissa Roomassa, jonne kardinaalit yhä kokoontuvat valitsemaan uutta paavia. Seurue katseli tyrmistyneenä suurta freskoa, jota kuuluisa taiteilija Michelangelo di Buonarroti maalasi kappelin takaseinälle.
Freskossa oli lähes 400 enemmän tai vähemmän alastonta ihmishahmoa, jotka parveilivat lihaksikkaan, ilmeisesti Jeesusta esittävän vaalean miehen ympärillä. Paavin seurue kuiskutteli paheksuvasti keskenään
Alastomat pyhimykset järkyttivät
Vuosina 1508–1512 Michelangelo oli koristellut Sikstuksen kappelin katon freskoilla, jotka esittivät kohtauksia Raamatun luomiskertomuksesta. Hän palasi Vatikaaniin vuonna 1536 paavin pyydettyä häntä maalaamaan freskon myös kappelin alttariseinälle. Teoksen mitat olivat 12 kertaa 13 metriä, ja sen aihe oli viimeinen tuomio, jolloin uskovaiset pääsevät taivaaseen ja syntiset joutuvat kadotukseen.
Vuosia kestänyt maalausurakka alkoi olla lopuillaan, kun Paavali III saapui tarkastuskäynnille Sikstuksen kappeliin. Vuonna 1550 muistiin kirjatun tarinan mukaan hän vajosi polvilleen nähtyään kappelin upouuden alttaritaulun. Freskon kuvaamat kadotetut sielut vaikuttivat niin eläviltä, että ne saivat paavin pelkäämään oman sielunsa puolesta.
Paavin seremoniamestari Biagio da Cesena oli myös järkyttynyt, mutta hänen ahdistuksensa ei johtunut freskon uhkaavasta aiheesta vaan sen monista alastomista ihmishahmoista. Da Cesenan ja monien muiden kirkonmiesten mielestä alastomuus kuului kylpylään, ei kappeliin. Paavi oli kuitenkin tyytyväinen tilaamaansa teokseen, ja Michelangelo sai viimeistellä sen rauhassa.
Freskon keskellä olevat pyhä Blasius ja pyhä Katariina katsovat nykyään hartaasti kohti Kristusta. Michelangelo kuvasi pyhimykset lähes yhdyntää muistuttavaan asentoon, mutta Daniele maalasi heidät uusiksi.
Sensuuri iski Sikstuksen kappeliin
1500-luku oli uskonpuhdistuksen aikaa, ja syytteet tuhlaavaisuudesta ja riettaudesta saivat monet kristityt hylkäämään katolisen kirkon. Kirkko käynnisti julkisuuskuvansa kohentamiseksi ”puhdistusprosessin”, joka koski myös taidetta.
- tammikuuta 1564 sensuuri iski Michelangelon Viimeiseen tuomioon. Kirkon sensorit vaativat, että teoksen julkeimmat kohdat oli maalattava uusiksi ja alastomien hahmojen oli saatava vaatetta ylleen.
Michelangelo kieltäytyi muuttamasta siveltimenvetoakaan teoksessaan, mutta hän kuoli pian sensuurivaatimuksen jälkeen. Mestarin kuoltua hänen ystävänsä ja entinen oppilaansa Daniele da Volterra palkattiin maalaamaan hahmojen sukuelimet piiloon.
Daniele oli tullut Roomaan vuonna 1535, ja Michelangelo oli ottanut lahjakkaan nuorukaisen oppilaakseen ja hankkinut tälle tilaustöitä kirkolta. 55-vuotias Daniele ei empinyt, kun häntä pyydettiin tekemään muutoksia entisen opettajansa teokseen.
VIDEO – Katso ”Viimeistä tuomiota” kolmiulotteisena:
Hän maalasi noin 40:n Viimeisen tuomion hahmon intiimien ruumiinosien peitoksi lannevaatteita ja viikunanlehtiä. Kaikki roomalaiset eivät kuitenkaan arvostaneet hänen työtään, ja hän sai pilkkanimen Il Braghettone eli ”housumaalari”.
Loppuvuodesta 1565 Daniele joutui keskeyttämään työnsä ja purkamaan telineensä, sillä paavi Pius IV kuoli ja Sikstuksen kappelia tarvittiin paavinvaalia varten. Daniele ei päässyt jatkamaan kesken jäänyttä urakkaansa, sillä hän kuoli vuonna 1566, minkä jälkeen vähemmän lahjakkaat maalarit saattoivat hänen työnsä päätökseen.
Riettaat marttyyrit
Viimeisen tuomion uskaliaimpia kohtia sensuroitiin, mutta myöhempi kopio paljastaa, millaiseksi Michelangelo teoksen alun perin maalasi.
Sikstuksen kappelin freskot valmistuivat vuonna 1541, ja 23 vuotta myöhemmin Michelangelon oppilas Daniele da Volterra kutsuttiin peittämään Viimeisen tuomion hahmojen alastomuutta.
Jälkipolvien onneksi Marcello Venusti -niminen taiteilija oli työskennellyt kappelissa 1540-luvun lopulla ja kopioinut Michelangelon alkuperäisen teoksen vuonna 1549.
Venustin maalaama kopio sensuroimattomasta Viimeisestä tuomiosta on nykyään esillä Napolin Museo di Capodimontessa.
Kopiosta käy ilmi, että Daniele teki muutoksia erityisesti kahteen hahmoon.
Michelangelo oli maalannut marttyyrit Pyhän Blasiuksen ja Pyhän Katariinan lähes yhdyntää muistuttavaan asentoon, mutta Daniele poisti alkuperäisen maalin ja kuvasi pyhimykset viattomammissa puuhissa.
Michelangelon alkuperäisessä versiossa (vas.) Pyhä Katariina ja Pyhä Blasius olivat joidenkin katsojien mielestä riettaassa asennossa. Daniele da Volterra muutti kuvaa niin, että molemmat katsovat kohti Kristusta (oik.).
Konservointi paljasti tuhon
Vuosina 1980–1994 Sikstuksen kappelissa toteutettiin mittava konservointiurakka. Kappelin freskot puhdistettiin vuosisatojen aikana pinttyneestä liasta, ja konservaattorit palauttivat Viimeisen tuomion sen alkuperäiseen vuoden 1541 asuun – tai ainakin melkein.
Useimmat jälkeenpäin maalatut vaatekappaleet poistettiin, mutta jotkut Danielen lisäykset säästettiin muistoksi katolisen kirkon uudistusinnosta.
Kaikkia muutoksia ei edes voitu poistaa, sillä toisin kuin asiantuntijat olivat luulleet, Daniele ei aina ollutkaan vain tyytynyt maalaamaan Michelangelon kuva-aiheen päälle, vaan paikoin hän oli hakannut siveettöminä pidetyt kohdat kokonaan pois ja maalannut uudet hahmot tuoreelle märälle laastille.
Michelangelon alkuperäinen työ katosi ainiaaksi.
Lue täältä, miten Michelangelo työskenteli viimeiseen asti eikä tuskallinen nivelrikkokaan estänyt 88-vuotiasta taiteilijaa tarttumasta talttaan.