Kuka keksi nuottikirjoituksen?

Nykyisenlainen nuottijärjestelmä sävelkorkeuden ilmaisevine viivoineen on kehitetty noin vuoden 1000 tienoilla.

Nykyisenlainen nuottijärjestelmä sävelkorkeuden ilmaisevine viivoineen on kehitetty noin vuoden 1000 tienoilla.

DEA / M. SEEMULLER / Getty Images

Vanhimmat kirjalliset musiikkimerkinnät ovat peräisin 500-luvulta roomalaiselta filosofilta Boëthiukselta.

Hän merkitsi kahden tuolloin käytössä olevan oktaavin säveliä kirjaimilla asteikolla A–O, jossa A oli matalin ja O korkein sävel.

Kunnia tästä asteikosta annetaan yleensä Boëthiukselle, mutta vastaava järjestelmä on itse asiassa mainittu jo vuoden 150 paikkeilla kreikkalaisen Ptolemaioksen muistiinpanoissa, joten järjestelmä ei ollut Boëthiuksen keksimä.

Nykyinen nuottikirjoitus eli notaatio, jossa nuotit merkitään nuottiviivastoon niiden sävelkorkeudesta kertoville viivoille ja väleihin, syntyi vasta 1000-luvun taitteessa.

Sen merkittävä kehittäjä oli italialainen musiikkiteoreetikko ja kuoronjohtaja Guido Arezzolainen.

© Wikimedia Commons

Guido Arezzolainen keksi myös nimetä oktaavin sävelet tavuilla do (alun perin ut), re, mi, fa, sol, la ja si, joiden taustalla ovat Johannes Kastajaa ylistävän Ut queant laxis -virren säkeiden ensimmäiset sanat.

Näitä nimityksiä käytetään yhä muun muassa Espanjassa ja Italiassa, kun taas Pohjoismaissa ja englanninkielisessä maailmassa käytetään kirjaimia C, D, E, F, G, A ja H/B.

Varsinkin kirkolla oli tarve merkitä musiikkia muistiin sekä muusikoiden että katolisen kirkon johdon tarpeisiin.

Esimerkiksi gregoriaanisia virsiä levitettiin jakamalla niiden nuotteja muun muassa kirkkoihin.