Tämä on kuin kohtaus Dan Brownin romaanista. Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija James Hall uskoo löytäneensä aiemmin tuntemattoman piirroksen Michelangelosta (1475–1564) – maailmankuulusta italialaistaiteilijasta, joka muun muassa maalasi Vatikaanin Sikstiiniläiskappelin freskot.
Piirros löytyi Danten Jumalainen näytelmä -teoksen 1400-luvulla ilmestyneestä laitoksesta.
Hall näki piirroksen ensimmäisen kerran kirjasta pidetyllä luennolla, eikä se jättänyt häntä rauhaan.
”Muutaman kuukauden päästä mielessäni yhtäkkiä välähti, että monet palapelin palat vaikuttavat viittaavan Michelangeloon”, Hall selittää.