Illan hämärtyessä kaksi miestä valmistautui kaksintaisteluun tenniskentällä Palazzo Firenzen edustalla Roomassa. Oli 28. toukokuuta 1606, ja miehet olivat sovitusti saapuneet paikalle miekkoineen, sekundantteineen ja muine seurueineen.
Vasemmalla oli Rooman maineikkain taidemaalari, Caravaggio, ja häntä vastapäätä oli röyhkeä ylimystöön kuuluva rikollinen Ranuccio Tomassoni. He vihasivat toisiaan syvästi, ja nyt oli aika ottaa miehestä mittaa.
Miekanterät välähtelivät himmenevässä valossa, ja sitten taistelu alkoi. Miehet kävivät raivokkaasti toistensa kimppuun, mutta taistelu osoittautui pian epätasaiseksi. Caravaggio oli vankkarakenteinen, nopea ja kaikesta päätellen täysin peloton.
Tomassoni onnistui torjumaan Caravaggion iskuja, mutta joka lyönnillä vastustaja pääsi lähemmäksi. Sitten Tomassoni horjahti yrittäessään väistää, jolloin Caravaggio astui eteen ja iski Tomassonia nivusiin.
Tomassoni karjaisi tuskasta. Caravaggio oli jo voittanut, mutta hän ei aikonut lopettaa siihen. Hän veti raivoissaan miekan vastustajastaan ja valmistautui uuteen iskuun.
Renessanssiaikaan italialaiset miehet joutuivat puolustamaan kunniaansa. Kaksintaistelussa vastustajaa ei kuitenkaan tarvinnut tappaa säilyttääkseen kunniansa.
Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun taiteilija oli ajautunut veriseen välienselvittelyyn. Caravaggion pimeä puoli saattoi hänet toistuvasti vaikeuksiin, ja lopulta ne murskasivat maailmanhistorian nerokkaimpiin ja omaperäisimpiin kuuluvan taiteilijan.
Caravaggio pakeni paiseruttoa
Caravaggio syntyi vuonna 1571 yhtenä kalenterivuoden merkkipäivänä: arkkienkeli Mikaelin päivänä 29. syyskuuta. Päivän kunniaksi vanhemmat nimesivät vastasyntyneen Michelangeloksi.
Pojan isä, Fermo Merisi, toimi rakennusmestarina Milanossa ja työskenteli vaikutusvaltaiselle Colonnan aatelisperheelle. Työ toi perheelle hyvän ja vakaan toimeentulon, joten elämä näytti valoisalta. Neljä vuotta myöhemmin Milanon asukkaille alkoi nousta kuumetta ja haisevia paiseita, ja he kuolivat sitten tuskallisesti. Kahdessa kuukaudessa paiserutto surmasi kaupungissa 10 000 ihmistä.
Ruttoepidemiat koettelivat Eurooppaa vuodesta 1347 aina 1700-luvun lopulle. Saksassa Augsburgin kaupungissa ripustettiin varoitustauluja taloihin, joissa asui ruttotartunnan saaneita.
Merisin perhe joutui muuttamaan Caravaggion kaupunkiin, jonka mukaan Michelangeloa sittemmin alettiin kutsua Michelangelo Merisi da Caravaggioksi. Perhe asettui pienelle maatilkulle ja odotti ruton hellittämistä.
Kun niin lopulta sitten tapahtui, kaikki oli muuttunut. Caravaggion isä, setä ja isoisä olivat kuolleet, ja ilman täysikasvuisia miehiä perheen elättäjänä perheen olot kurjistuivat. Täytettyään 13 vuotta Caravaggio pakkasi kassinsa ja palasi Milanoon.
Ensimmäinen tappo jo nuorena
Milanossa Caravaggio pääsi taidemaalari Simone Peterzanon oppilaaksi. Taidemaalarin ammatti tarjosi Caravaggion aikana mahdollisuuden hyvään elantoon. Katolinen kirkko sekä ruhtinaat ja muut raharikkaat tilasivat runsaasti uskonnollisia teoksia, muotokuvia ja kattomaalauksia, ja keskinkertainenkin taiteilija saattoi elättää itsensä maalauksillaan, jos oli ahkera.
Vaikka Caravaggio lupasi 6. huhtikuuta 1584 solmimassaan sopimuksessa ”opetella maalaamaan ja harjoitella yötä päivää” seuraavat neljä vuotta, ilmeisesti hän ei suhtautunut lupaukseen kovinkaan vakavissaan vaan tutustui mieluummin Milanon hämäriin kortteleihin, joissa olikin paljon nähtävää.
Kaupungin arkkipiispa kutsui Milanoa ”synnin kaupungiksi”, ja sen kaduilla hyörikin huijareita, sutenöörejä, prostituoituja ja rähinöitsijöitä. Ryöstöt ja muu rikollisuus olivat tavallisia, ja murhien lukumäärä kasvoi tasaisesti 1580-luvulla.
Caravaggio syöksyi uteliaasti mukaan eikä ollut nuhteeton itsekään. Hän sai virkavallan kintereilleen, ja kun hän eräänä päivänä ei päässyt pakenemaan, hän surmasi veitsellään milanolaisen poliisin.
Ei tiedetä tarkkaan, mitä surmahetkellä tapahtui, mutta Caravaggion aikalainen, taidekauppias Giulio Mancini, joka tunsi Caravaggion ja kirjoitti hänestä elämäkerran, kertoi paikalla olleen myös prostituoidun.
Caravaggio maalasi useita versioita mm. Raamatun kertomuksesta Juditista, joka leikkasi Holoferneelta pään irti. Tämä aiemmin tuntematon versio ei päässyt huutokauppaan asti, sillä keräilijä osti sen suurella summalla ennen kuin huutokauppakamari alkoi ottaa vastaan tarjouksia.
Mestariteos myytiin ainakin 100 miljoonalla
Vuonna 2014 Ranskan Toulousesta ullakolta löytyi aiemmin tuntematon Caravaggion maalaus Judit leikkaa Holoferneen pään, kun talon asukkaat menivät ullakolle korjaamaan vuotavaa kattoa.
Taulu asetettiin myyntiin huimaavaan sadan miljoonan euron lähtöhintaan, mutta lopulta sitä ei koskaan huutokaupattu. Nimettömänä pysytellyt ostaja osti teoksen tuntemattomalla summalla ennen kuin huutokauppaa ehdittiin järjestää.
Ostajan henkilöllisyys paljastui myöhemmin: teoksen osti taidekeräilijä J. Tomilson Hill, New Yorkin The Metropolitan Museum of Artin hallituksen jäsen. Museo omistaa yhden maailman suurimmista ja vaikuttavimmista taidekokoelmista.
Ei tiedetä, saadaanko teos joskus esille museoon. Caravaggion ensimmäinen versio Judit leikkaa Holoferneen pään -teoksesta on vuodelta 1600, ja se on jo vuosikausia ollut Roomassa Galleria Nazionale d’Arte Anticassa.
Surman jälkeen Caravaggio pakeni ensin kotikyläänsä, ja myymällä perheen omaisuutta hän hankki rahaa paetakseen Milanon herttuakunnasta, joka kuului Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisuuteen.
Caravaggio ivasi taidemaailmaa
Caravaggio kiirehti rajan yli Kirkkovaltioon, joka oli Keski-Italiassa sijainnut paaville kuulunut alue. Hän asettui asumaan Roomaan, sillä se tarjosi paljon mahdollisuuksia jokaiselle, joka halusi unohtaa menneisyyden synnit ja aloittaa alusta.
Caravaggiolle Roomassa tärkeintä oli kuitenkin se, että siellä hän oli Milanon herttuakunnan viranomaisten ulottumattomissa. Italia oli Caravaggion aikaan itsenäisten valtioiden ja kuningaskuntien tilkkutäkki, jossa hallitsijat sotivat usein keskenään eivätkä voineet vaatia rikollisen palauttamista naapurivaltiosta.
Kun Caravaggio saapui Roomaan vuonna 1592, pyhän kaupungin kapeilla kujilla vilisi köyhiä ja kurjia pakolaisia Italian niemimaan lukuisista sodista ja rikollisuus rehotti.
Caravaggio viihtyi jälleen kaupungin hämäräpuolella. Samalla hän kuitenkin etsi töitä, ja hänellä olikin onnea, sillä Giuseppe Cesari, Rooman arvostetun taideakatemian Accademia di San Lucasin jäsen, otti hänet oppilaakseen.
Noin 10 vuotta Caravaggion kuoleman jälkeen taidemaalari Ottavio Leoni esitteli muotokuvan maailmankuulusta maanmiehestään.
Nuoresta nerosta tuli taiteen supertähti
Caravaggio luetaan nykyään Italian kaikkien aikojen merkittävimpiin taiteilijoihin sellaisten nimien kuin Leonardo da Vinci (1452–1519) ja Michelangelo (1475–1564) rinnalla. Lyhyellä urallaan (1596–1610) hänen uusi mullistava tyylinsä sai paljon huomiota.
”Caravaggio piti suurimpana saavutuksenaan taiteen sääntöjen kahleista luopumista, ja saikin sillä osakseen paljon mainetta ja kunniaa”, kirjoitti taidemaalari Giovanni Pietro Bellori 1672.
Nuori kapinallinen sai paljon seuraajia, ja muun muassa hollantilaiset kultakauden taiteilijat Rembrandt (1606–1669) ja Vermeer (1632–1675) jäljittelivät häntä. Myös Picasso sai vaikutteita Caravaggiolta.
Kun Picasso työsti vuonna 1937 Guernica-maalausta, joka kuvaa ilmapommitusta Espanjan sisällissodan aikaan, hän pyrki Caravaggion kaltaiseen realismiin.
Guernican hevosesta hän sanoi kollegalleen Salvador Dalílle:
”Halusin, että siitä tulee realistinen – kuten Caravaggiolla. Hiki on pystyttävä haistamaan.”
Caravaggio oli Cesarin työpajan arvoasteikossa alimpana, ja hän joutui tylsimpään ja vähiten arvostettuun hommaan: maalaamaan kukkia ja hedelmiä. Yöt hän sai viettää olkipatjalla ateljeen nurkassa. Alhainen tehtävä ei kuitenkaan harmittanut Caravaggioa, sillä pyrkiessään saamaan elämää ja hehkua omenoihin ja kukkasiin hän myös löysi lahjakkuutensa taidemaalarina.
Rohkaistuneena hän alkoi tehdä kokeiluja. Nykytutkijat ovat selvittäneet Caravaggion epätavallisen tekniikan: hän ei laatinut luonnoksia eikä valmistellut maalauksiaan vaan maalasi ideansa suoraan siveltimellä suurelle kankaalle.
Kun taiteilijat aiemmin olivat kuvanneet jumalallisen kauniita olentoja täydellisissä ympäristöissä, Caravaggion teokset heijastivat maailmaa sellaisena kuin se oli todellisuudessa. Hänen ensimmäisessä tunnetussa teoksessaan, joka kuvaa viininjumala Bacchusta, on pieni, mustatukkainen ja turpeahuulinen mies – ilmeisesti Caravaggio itse.
Kaksi kypsää persikkaa maalauksen etualalla ovat Caravaggion pilkkaa arvostelijoilleen ja etabloituneille taidemaalareille.
Caravaggio tiesi, että hän haastoi etabloituneen taidemaailman, ja ajatus huvitti häntä. Omakuvansa etualalle hän sijoitti kaksi kypsää persikkaa. Tuon ajan slangissa persikka tarkoitti nuoren miehen takamusta, ja aikalaisille hedelmien viesti lienee ollut selvä: Pussaa persettäni!
Caravaggio kävi tarjoilijan kimppuun
Saatuaan valmiiksi omakuvansa Caravaggio ajautui pian riitoihin Cesarin kanssa. Caravaggion onneksi hänen taulujaan nähnyt rikas kardinaali Francesco Maria del Monte kutsui nuoren taiteilijan palatsiinsa – Italian renessanssin aikana oli kunniakasta ja arvostettua toimia lahjakkaan taiteilijan mesenaattina.
Taloudellisen tuen turvin Caravaggio saattoi nyt jatkaa kokeilujaan mielin määrin. Kun del Monte pyysi häntä maalamaan kattomaalauksen, Caravaggio antoi taidonnäytteen perspektiivin hallinnastaan maalaamalla roomalaiset jumalhahmot alaperspektiivistä.
Vuonna 1599 Caravaggio sai suuren tilaisuutensa del Monten kautta. San Luigi dei Francesi -kirkon papit olivat paniikissa. Ranskan kuningattaren Katariina de’ Medicin lahjaksi antama kirkko oli lähes valmis, mutta ylellisen hautakappelin koristelu puuttui. Työ oli jo pahasti myöhässä, ja papit tarvitsivat siksi epätoivoisesti apua.
Del Monte ehdotti työn antamista melko kokemattomalle Caravaggiolle. Papit, jotka eivät uskaltaneet sanoa vastaan mahtavalle kardinaalille, myöntyivät vastahakoisesti. Myös Caravaggiolla oli paljon pelissä. Jollei lopputulos miellyttäisi kirkkoa, hän saisi loppuelämänsä maalata hedelmäasetelmia.
Hän maalasi kappeliin Raamatun kohtauksen, jossa Jeesus kutsuu Matteuksen opetuslapsekseen, ja työstä tuli suurmenestys. Jeesusta lukuun ottamatta teoksen hahmot oli kuvattu kuin Caravaggion aikana, minkä ansiosta katsoja tunsi olevansa keskellä raamatunhistoriaa. Caravaggion kilpailija Giovanni Baglione nurisi, että teos sai ”liikaa ylistystä osakseen”, mutta Caravaggiolle se toi paljon uusia tilaustöitä.
Caravaggion menestys ärsytti muita taidemaalareita. Hänen kilpailijansa Annibale Carracci nyrpisti nenäänsä maanläheiselle maalaustyylille: ”Liian realistista.”
Caravaggio raivostui ja uhkasi kostaa loukkauksen. Carraccia ja Caravaggioa pidettiin aikansa roomalaistaiteilijoiden kärkenä, ja kuin sattuman kauppaa he saivat kumpikin oman seinänsä koristeltavakseen Santa Maria del Popolon kirkon kappelista. Caravaggio näki tilaisuuden näpäyttää Carraccia ja pani maalauksessaan näkyvällä paikalla olevan hevosen kääntämään uhmakkaasti takapuolensa kilpailijan työlle.
Caravaggio kuitenkin reagoi harvoin näin tahdikkaasti kokemiinsa loukkauksiin. Vuonna 1600 hän haavoitti tappelussa miekallaan palkkasotilasta ja kävi nuoren maalarin kimppuun. Väkivalta oli yleistä tuon ajan Italiassa, ja tappelut hyväksyttiin, jos tarkoitus oli puolustaa tärkeintä, mitä ihmisellä oli: hänen kunniaansa. Caravaggio oli kuitenkin jopa harvinaisen kaunainen ja kiivas.
Paavalin kääntymys on seinämaalaus, jossa Caravaggio kuvasi hevosen niin, että sen takapuoli osoittaa kohti kilpailija Annibale Carraccin teosta.
Kun kilpailija Giovanni Baglione vuonna 1602 pilkkasi yhtä Caravaggion teosta, ”Rakkaus voittaa kaiken”, tämä kiinnitti Rooman aukioille herjaavia lappusia. Niissä hän kutsui Baglionea ”surkeaksi aisankannattajaksi” ja pani tämän nimen rimmaamaan kiveksiä tarkoittavan, loukkaavana pidetyn sanan coglione kanssa.
Huhtikuussa 1604 Caravaggio kiivastui tarjoilijalle, joka ei osannut selittää, miten lautasella olevat artisokat oli valmistettu.
”Hän suuttui ja sanaakaan sanomatta otti lautasen ja iski sillä minua poskeen. Sitten hän nousi ja tarttui miekkaansa. Pääsin jaloilleni ja riensin poliisille tekemään ilmoituksen”, järkyttynyt tarjoilija kertoi poliisin raportin mukaan.
Caravaggio halusi ritariksi
Syytöksiä väkivallasta, tihutöistä ja tappeluista saapui tasaisena virtana. Monien poliisiraporttien mukaan kahakoihin liittyivät yhä useammin Lena ja Fillide, kaksi prostituoitua, joihin Caravaggiolla oli suhde ja joille hän maksoi, jotta nämä poseerasivat malleina hänen maalauksissaan.
Kaksi prostituoitua, jotka saivat Caravaggion vaikeuksiin. Vasemmalla Lena ja oikealla Fillide.
Myös Ranuccio Tomassonin nimi alkoi yhä useammin esiintyä virkavallan ilmoituksissa keväällä 1606. Moni asia viittaa siihen, että hän ja Caravaggio kilpailivat Filliden suosiosta. Riita kärjistyi 28. toukokuuta, kun kilpailijat kohtasivat kaksintaistelussa Rooman keskustassa sijainneella tenniskentällä.
Tomassonin horjahdettua ja kaaduttua Caravaggio iski miekkansa tämän nivusiin – eikä todennäköisesti sattumalta. Ilmeisesti Caravaggio yritti kastroida kilpailijansa, mikä oli Italian renessanssiaikaan tunnettu, vaikkakin epähieno, keino päästä kilpailijasta eroon. Caravaggio osui kuitenkin Tomassonin valtimoon, mitä seurasi valtava verenvuoto.
Caravaggio ei raivossaan kuitenkaan lopettanut siihen. Hän kohotti miekkansa uuteen iskuun, kun yksi sekundanteista ryntäsi paikalle ja löi kuumakallen maahan. Näin hän pelasti Rooman suosituimpiin kuuluvan taiteilijan murhatuomiolta, mutta Tomassonia ei enää voinut pelastaa. Elämän valuessa hänestä Caravaggio pakeni paikalta.
Caravaggio julistettiin henkipatoksi Kirkkovaltiossa, joka kattoi noin neljäsosan Italian niemimaasta. Tomassonin perhe ja ystävät saisivat hänen tavatessaan surmata hänet rangaistuksetta. Caravaggio pakeni hädissään Napoliin.
Alof de Wignacourt oli johanniittojen suurmestari vuodesta 1601 vuoteen 1622. Caravaggion ollessa Maltalla de Wignacourt oli hänen mesenaattinsa.
Pako Roomasta oli vakava takaisku Caravaggion uralle. Kirkkovaltiossa hän oli ollut tähti, ja siksi hän halusi palata sinne mahdollisimman pian. Niinpä Caravaggio laati Napolissa suunnitelman, jolla hän saisi paavin anteeksiannon. Hän päätti matkustaa Sisilian ja Pohjois-Afrikan välissä olevalle kalliosaarelle, Maltalle.
Malta oli ristiretkien aikaan 1100-luvulla perustetun sääntökunnan, johanniittaritarien hallussa. Sääntökunta kuului 1600-luvulla katolisen kirkon alaisuuteen ja siitä oli tullut arvostettu eliittijoukko muslimien vastaisessa taistelussa. Hankkiutumalla ritarien suosioon Caravaggio voisi näyttää paaville olevansa harras ja katuva katolinen, joka ansaitsi uuden mahdollisuuden.
Malta otti ilolla vastaan
Caravaggio otettiin hyvin vastaan Maltalla, ja johanniittojen suurmestari Alof de Wignacourt ihastui taiteilijan vangitseviin maalauksiin. Heinäkuussa 1608 Caravaggio sai kultaketjun osoitukseksi pääsystään johanniittaritareihin.
Suunnitelma näytti toteutuvan, mutta idylliä ei kestänyt kauan, sillä Caravaggio ei kyennyt pysymään erossa tappeluista, ja hänet erotettiin sääntökunnasta ja pantiin vankilaan. Hän kuitenkin onnistui pakenemaan vankeudesta ja saarelta. Caravaggio pääsi Sisiliaan, mutta siellä hän alkoi käyttäytyä yhä vainoharhaisemmin: hän esimerkiksi nukkui aina vaatteet päällä ja miekka vierellään.
Hän myös yritti lepyttää Maltan suurmestarin muun muassa lähettämällä tälle teoksensa Salome Johannes Kastajan pää käsissään. Aihe oli raamatullinen, mutta symboliikasta ja viittauksesta Caravaggion omaan elämään ei voinut erehtyä.
Raamatun mukaan kuningas Herodeksen tytärpuoli, kaunis Salome, tanssi Herodekselle ja sai esittää yhden toiveen. Hän pyysi Johannes Kastajan päätä vadilla – ja sai sen.
Syksyllä 1609 taiteilija sai kuitenkin hyviä uutisia: milanolainen aatelinen Colonnan perhe yritti suhteillaan Rooman vaikutusvaltaisiin kardinaaleihin saada paavin armahtamaan Caravaggion. Rohkaistuneena hän purjehti Napoliin.
Rooma ei kuitenkaan ollut Italian niemimaan ainoa maineeltaan huono kaupunki, ja myös Napolissa oli väkivallan ja rikollisuuden leimaamia kaupunginosia. Taiteilijoiden suosimassa krouvissa nimeltä ”Osteria del Carriglio” Caravaggion kimppuun hyökättiin ja hänen kasvojaan viillettiin veitsellä.
Arpikasvoinen Caravaggio lähti seuraavana vuonna kohti Roomaa kuultuaan, että paavi aikoi pian armahtaa hänet. Caravaggio matkusti 9. heinäkuuta 1610 kohti pohjoista laivalla useita uusia töitään mukanaan, mutta sitten jotain meni pahasti vikaan.
Kun laiva saapui Kirkkovaltion satamaan, Caravaggio pidätettiin, sillä uutinen hänen odotettavissa olevasta armahduksestaan ei ollut kiirinyt sinne. Kun Caravaggio sai lopulta viranomaiset vakuutettua siitä, että hän ei olisi enää pitkään lainsuojaton, hänen laivansa oli jo lähtenyt – maalaukset lastiruumassaan.
Caravaggio kiirehti Toscanaan Porto Ercolen satamaan päästäkseen sieltä takaisin laivaan, mutta sinne saapuessaan hän oli uupunut ja sairas.
”Hän joutui vuoteeseen kovassa kuumeessa. Hänet jätettiin omiin oloihinsa, ja muutama päivä myöhemmin hän kuoli yhtä kurjasti kuin oli elänytkin”, kirjoitti Caravaggion kilpailija Giovanni Baglione.
Kuolinsyy selvisi luista
Caravaggio kuoli 29. syyskuuta 1610 vain muutama päivä ennen kuin paavin virallinen armahdus ehti perille. Jälkipolvet ovat arvuutelleet ahkerasti vain 38-vuotiaana kuolleen Caravaggion kuolinsyytä. Vuonna 2010 eli 400 vuotta taiteilijan kuolemasta arkeologit löysivät kaivauksissa Porto Ercolesta kasan luita, jotka heidän mukaansa olivat ”85-prosenttisella varmuudella Caravaggion”.
Arvostetussa brittiläisessä The Lancet -lehdessä julkaistussa tutkimuksissa todettiin, että Caravaggio kuoli ilmeisesti Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen
Tulehdus johtui todennäköisesti Caravaggion Napolissa kasvoihinsa saamasta haavasta. Taiteilijan temperamentti ja viehtymys kapisiin kapakoihin olivat lopulta vieneet hänestä voiton.
