Syyria: Sisällissodan jaloissa
Yksi maailman arkeologisesti rikkaimmista alueista muuttui taisteluiden näyttämöksi, kun Syyriassa puhkesi sisällissota vuonna 2011.
Assyrialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja bysanttilaisten vanhat linnoitukset sijaitsevat usein korkealla paikalla, ja sodassa niitä käytettiin tykkiasemina ja asevarastoina. Arkeologiset kohteet kärsivät vaurioita, ja niitä myös ryöstettiin järjestelmällisesti.
Asiantuntijat vertaavat veritimantteihin niitä tuhansia muinaismuistoja, joita Syyrian sisällissodan osapuolet kaivavat maan arkeologisesti tärkeistä kohteista, sillä esineet salakuljetetaan Syyriasta ja myydään aseiden hankkimiseksi.
Unescon mukaan ryöstöistä on tullut ”teollista toimintaa”. Vuoden 2014 satelliittikuvat 5 000 vuotta vanhasta pronssikautisesta Marin kaupungista paljastivat lähes 1 300 laitonta kuoppaa.
Vielä pahempi tilanne oli Rooman valtakunnan aikaisessa rajakaupungissa Dura Europoksessa, josta laskettiin 3 750 kuoppaa. Ainutlaatuinen arkeologinen kohde on tuhottu lähes täysin.
Irak: ISIS tuhoaa historiaa
Irakia on kutsuttu sivilisaatioiden kehdoksi. Eufrat- ja Tigris-jokien ympäristöön muodostuivat maailman ensimmäiset kehittyneet yhteiskunnat ja suurkaupungit. Sumerilaiset, babylonialaiset ja assyrialaiset hallitsivat vuorollaan hedelmällistä seutua ja jättivät itsestään muistoksi mahtavia monumentteja.
Kahden viimeisen vuoden aikana ISIS-järjestö on vallannut osia Irakista ja julistanut sodan maan ainutlaatuiselle historialle.
Maaliskuussa 2015 terroristijärjestö ISIS julkaisi videon, jossa sen jäsenet tuhosivat moukareilla ja paineilmaporilla patsaita Irakin toiseksi suurimmassa museossa Mosulissa.
Kun Irakin kansallismuseon johtaja Haider Oraibi kuuli videosta, hän itki. ”Meille ne olivat kuin eläviä”, hän sanoi yhdysvaltalaiselle NBC-televisioyhtiölle.
Irakilaisten asiantuntijoiden mukaan suurin osa Mosulin kokoelmasta oli onneksi ehditty siirtää Bagdadiin. Vain noin kolmesataa muinaispatsasta oli jäljellä, ja niistäkin osa oli kopioita.
Näyttävä tuho oli ilmeisesti vain savuverho, ja vain arvottomimmat patsaat tuhottiin. Arvokkaimmat myytiin aseiden hankkimiseksi.
##
JEMEN: Uhkana pommitukset
Jemenissä on joitakin Arabian niemimaan suurimmista kulttuuriaarteista. Muun muassa Raamatussa mainitun Saaban kuningattaren valtakunta sijaitsi siellä. Saudi-Arabia ja muut maat ovat pommituksilla tuhonneet moskeijoita, linnoja ja museoita maaliskuusta 2015 lähtien.
Saudiarabialaisten pommit iskivät kesäkuussa tuhat vuotta vanhaan al-Qahiran linnaan.
Hyökkäys tuhosi osan kuuluisasta linnasta ja vaurioitti linnan museota. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco tuomitsi hyökkäyksen, joka tapahtui vain vähän sen jälkeen, kun Jemenin pääkaupungin Sanaan eteläpuolella Dhamarissa kansallismuseo oli pommitettu maan tasalle. Museossa oli 12 500 historiallista esinettä.
Monet asiantuntijat pelkäävät, että Jemenin rikasta kulttuuriperintöä tuhoutuu vielä lisää, jos sota ei pääty pian.
Libya: Anarkia uhkaa arkeologian helmiä
Kreikkalaiset, roomalaiset, kristityt ja muslimit ovat jättäneet jälkensä Libyaan, jolla on viisi kohdetta Unescon maailmanperintöluettelossa. Maassa on vallinnut anarkia sitten Muammar Gaddafin kaatamisen jälkeen vuonna 2011. Tulevaisuus ei näytä valoisalta.
Vuoden 2013 elokuussa 2 700 vuotta vanhan kreikkalaisen Kyrenen muinaiskaupungin lähistön asukkaat alkoivat rakentaa taloja muinaiselle hautausmaalle. Kyrene ja kalmistoalue ovat Unescon maailmanperintöluettelossa, mutta se ei pysäyttänyt asukkaita.
Libyalaiset arkeologit pyysivät apua, mutta kukaan ei puuttunut asiaan.
Asiantuntijat pelkäävät, että sama voi tapahtua maan muissakin arkeologisissa kohteissa. Eniten pelätään, että ISIS, jolla on jo toimintaa Libyassa, alkaa räjäyttää muinaismuistoja.