Shakespearen murhat

William Shakespeare tappoi näytelmissään yli 250 ihmistä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla – mutta ovatko esimerkiksi käärmeenpurema, unettomuus tai korvaan tiputettu myrkky realistisia kuolemansyitä?

William Shakespeare tappoi näytelmissään yli 250 ihmistä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla – mutta ovatko esimerkiksi käärmeenpurema, unettomuus tai korvaan tiputettu myrkky realistisia kuolemansyitä?

W. and D. Downey/Stringer/Getty Images

1500-luvun Lontoossa teatteri ei ollut vain yhteiskunnan kerman korkeakulttuuria, vaan kaikki, joilta suinkin jouti kolikko pääsymaksuun, suuntasivat London Bridgen yli Thamesjoen etelärannalle Shakespearen kuuluisaan Globe-teatteriin. Kansa janosi jännitystä, draamaa ja suuria tunteita – ja mieluiten näyttäviä kuolemia.

Shakespearen teoksissa heittää henkensä yli 250 nimettyä hahmoa. Kirjailija tunnettiin luovista tavoistaan päästää hahmoja päiviltä, eivätkä kaikki niistä olleet aina kovin realistisia.

Hamletin isä sai myrkkyä korvaan

Vallanhimoinen Claudius tappoi veljensä, kuningas Hamletin, kaatamalla myrkkyä tämän korvaan.

© Claire/Pinterest

Hamletin isän haamu:

”Kun nukuin,
kuten tapanani oli iltapäivisin,
puutarhassani ilman vartijoita,
setäsi hiipi sinne ja kaatoi korvakäytäviini
pikku pullollisen hullukaalin uutetta ––
samassa ihoni kaarnoittui kuin lepratautisella.”
Suom. Lauri Sipari

Shakespearen kuuluisimmassa näytelmässä Hamletissa prinssi Hamlet kohtaa isänsä haamun. Haamu kertoo veljensä, Hamletin sedän Claudiuksen, tappaneen hänet kaatamalla hänen korvaansa myrkkyä hänen nukkuessaan puutarhassaan. Shakespearen mukaan myrkky oli nimeltään hebenon.

Hebenon-nimistä myrkkyä ei kuitenkaan ole olemassa, joten oletettavasti Shakespearella on ollut mielessä hullukaali, englanniksi henbane. Monet hullukaalit sisältävät atropiinia, joka on suurina annoksina tappavaa.

Myrkyn kaataminen Hamletin isän korvaan kuulostaa myös oudolta. Ensinnäkin korvassa on sitä suojaavaa vahaa ja toisaalta aika vähän verisuonia, joten olisi varsin epätodennäköistä, että myrkkyä pääsisi kulkeutumaan korvasta verenkiertoon tai hengitysteihin tappavissa määrin.

Lisäksi kuninkaan olisi luullut heräävän siihen, että hänen korvaansa kaadetaan jotain nestettä.

Lady Macbeth kuoli unenpuutteeseen

Tutkimusten mukaan unissakävelijät voivat tehdä vaativiakin toimia niin kuin lady Macbeth, joka sytytti unissaan kynttilän.

© Henry Fuseli

Lääkäri:

”Ei ole kovin sairas, teidän korkeutenne,
mutta häntä rasittavat alituiset houreet,
jotka karkottavat unen.”
Suom. Matti Rossi

Yksi Shakespearen karuimmista pahiksista on Macbethissä kuningas Macbethin vaimo lady Macbeth. Syyllisyydentunne kaikista hänen omallatunnollaan olevista murhista – sekä jatkuva paljastumisen pelko – estävät häntä lopulta nukahtamasta. Sitten kun hän hetkeksi torkahtaa, hän lähtee omantuntonsa riivaamana kävelemään unissaan ympäri linnaa ja lopulta kuolee.

Rottakokeessa on osoitettu, että unettomuuteen todella voi kuolla: rottia pidettiin valveilla kaksi viikkoa, ja lopulta ne menehtyivät. Todistetusti pisin aika, jonka ihminen on ollut yhtäjaksoisesti hereillä, oli 11 vuorokautta koetilanteessa Yhdysvalloissa vuonna 1964. Pitkä valvominen aiheutti koehenkilölle voimakkaita aistiharhoja ja puheen sekavuutta.

Todennäköisesti lady Macbeth olisi lopulta väkisinkin nukahtanut, mutta jos hän sai vain ”mikrounia” eli tahdosta riippumattomia korkeintaan 10 sekunnin torkahduksia, unenpuute olisi todella voinut johtaa hänen kuolemaansa.

Kuningas Lear murtui suruun

Kuningas Learin loppua pidettiin 1600-luvun Englannissa niin synkkänä, että siitä esitettiin myös versiota, jossa Lear ja tytär Cordelia jäivätkin henkiin.

© Maurycy Sztencel

Kuningas Lear:

”Minun narriparkani on hirtetty!
Ei elämää, ei mitään!
Miksi koirat, hevoset ja rotat saavat elää,
mutta sinä et?
Et palaa enää koskaan, koskaan, koskaan!”
Suom. Matti Rossi

Sydänsuru on varsin yleinen kuolinsyy Shakespearen näytelmissä. Kuuluisin suuren surun murtama on kuningas Lear, nimeään kantavan näytelmän päähahmo. Lear jakaa valtakuntansa kahdelle vanhimmalle tyttärelleen tietämättä, että nämä ovat manipuloivia opportunisteja, jotka vain mielistelevät isäänsä.

Nuorin tytär Cordelia sen sijaan rakastaa aidosti vanhaa itsekeskeistä kuningasta. Totuus kyllä paljastuu, mutta Lear ei ehdi pelastaa Cordeliaa hirsipuusta, ja hänen sydämensä murtuu lopullisesti.

Sydänsuruun kuoleminen on todella mahdollista. Yksi esimerkki on tanskalainen poliitikko Bernhard Baunsgaard, joka kuoli 77-vuotiaana vaimonsa hautajaisissa vuonna 1996.

Voimakas psyykkinen kuormitus voi vaikuttaa sydämen toimintaan ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sydänkohtauksen. On myös sydänsairauksia, kuten pitkä QT-oireyhtymä ja CPVT, jotka voivat aktivoitua erittäin emotionaalisista tilanteista. Ne ovat kuitenkin tyypillisesti nuorten sairauksia.

Kleopatra tappoi itsensä käärmeen myrkyllä

Kleopatra teki itsemurhan hävittyään Marcus Antoniuksen kanssa Rooman sisällissodan Octavianusta vastaan.

© Sailko

Kleopatra:
(Tarttuu kobraan, asettaa rinnoilleen.)

”Nyt tule, sinä vaarallinen otus,
avaa terävillä hampaillasi
elämäni arvoituksen solmu.
Myrkyllinen pikku raukka,
ole vihainen, tee työsi.”
Suom. Matti Rossi

Shakespearen historiallinen rakkausdraama Antonius ja Kleopatra huipentuu Egyptin hallitsijan Kleopatran ja roomalaiskenraali Marcus Antoniuksen itsemurhiin. Kleopatra päättää elämänsä dramaattisesti antamalla myrkkykäärmeen purra itseään.

Faraoiden maassa yleisin myrkkykäärme oli egyptiläinen kobra. Sen sekä hermokudosta tuhoavia neurotoksiineja että soluja tuhoavia sytotoksiineja sisältävä myrkky lamauttaa hermostoa, mikä voi johtaa uhrin tukehtumiseen. Kuolema ei tosin koita yhtä nopeasti kuin Shakespearen näytelmässä, mutta sinänsä olisi mahdollista tehdä itsemurha egyptiläisen kobran avulla.

Kleopatran käärmeitsemurha ei ole Shakespearen keksintöä, vaan se mainitaan useissa antiikin ajan kirjailijoiden teksteissä. Esimerkiksi roomalainen historioitsija Plutarkhos kirjoittaa tapauksesta, mutta hän arvelee, että myrkky annosteltiin ennemmin neulalla.

Julia puukotti itsensä Romeon kuoltua

Shakespearen Romeo ja Julia perustuu englantilaisen Arthur Brooken runoon vuodelta 1562.

© Charles and Mary Lamb

JULIA:

”Onnekas tikari, tässä on tuppesi.
Ruostu siinä ja anna minun kuolla.”
Suom. Marja-Leena Mikkola

Shakespearen kuuluisimmat kuolijat ovat Romeo ja Julia. Romeo ottaa myrkkyä, koska hän uskoo rakkaan Juliansa kuolleen. Julia on kuitenkin vain vaipunut taikajuoman avulla valekuolemaan välttääkseen joutumasta naimisiin toisen miehen kanssa. Kun hän sitten havahtuu ja näkee rakkaan Romeonsa kuolleena vierellään, hän upottaa veitsen vatsaansa.

Shakespearen aikaan ei tunnettu ainetta, joka olisi voinut aiheuttaa valekuoleman. Lähimpänä olisi ollut alruuna-kasvista saatu myrkky, joka pysäyttää hermosignaalit ja aiheuttaa tajuttomuuden. Se ei kuitenkaan muuta kehoa kylmäksi ja kalpeaksi kuin kuolleella vaan päinvastoin kiihdyttää sydämen sykettä ja nostaa kuumeen.

Itsemurha veitsellä vatsaan vaatisi suurta tarkkuutta tai onnea, jotta loppu tulisi niin nopeasti kuin Julialle. Ellei veitsi puhkaise jotakin suurta valtimoa tai olennaista sisäelintä, kuten pernaa, ihminen kuolee verenhukkaan vasta tuntien kuluttua.

Desdemona havahtui tukehduksista

Joissakin Othellon versioissa Othello tukehduttaa vaimonsa tyynyllä, joissakin kuristamalla.

© Hulton Deutsch/Getty Images

Othello:
”Kun on alku tehty, ei auta viipyä.”

Desdemona:
”Rukoilla mun suo vaan.”

Othello:
”Se liian myöhäist’ on.”
(Tukeuttaa hänet.)
Suom. Paavo Cajander

Othello, samannimisen näytelmän päähenkilö, tappaa vaimonsa Desdemonan epäillessään tätä uskottomuudesta He käyvät kiivasta sananvaihtoa Desdemonan anellessa armoa ja vakuuttaessa syyttömyyttään, mutta lopuksi Othello kuristaa tai tukehduttaa Desdemonan. Desdemona herää silti hetkeksi kertomaan kamarineidolleen Othellon olevan murhaaja ennen kuin kuolee lopullisesti.

Monien lääkärien mielestä on käytännössä mahdotonta, että Desdemona olisi havahtunut vielä sanomaan jotain ja kuollut sitten. Jos tukehtumaisillaan ollut henkilö palaa tajuihinsa, hän todennäköisesti jääkin tajuihinsa ja toipuu aivojensa ja sisäelintensä saadessa taas happea.

Ihmisen tukehduttaminen on itse asiassa varsin vaikeaa, vaikka se elokuvissa ja televisiossa kuvataankin usein nopeana tapahtumana. Tutkimusten mukaan se vaatii paljon voimaa ja kestää useita minuutteja.

Shakespearen kolme epätodennäköisintä kuolemaa

© Shutterstock

Salamanisku

Pericles-näytelmässä insestisuhteessa olevat kuningas ja tämän tytär kuolevat saatuaan jumalallisen rangaistuksen, salamaniskun. Salamaniskuun voi toki kuolla, mutta todellisuudessa se on varsin epätodennäköistä, sillä noin 90 prosenttia salamaniskun saaneista selviää siitä hengissä.

© Classic Image/Imageselect

Kappaleiksi repiminen

Julius Caesarissa keisarin murhasta raivostunut ihmisjoukko velloo Rooman kaduilla etsimässä syyllisiä. Se käy roomalaisen Cinnan kimppuun ja tappaa hänet repimällä hänet kappaleiksi. Toisen ihmisen repiminen kappaleiksi paljain käsin on kuitenkin käytännössä mahdotonta.

© Thomas Bragg

Karhu Böömin rannikolla

Talvisessa tarinassa Antigonus on juuri noussut maihin Böömin rannikolla, kun karhu lähtee jahtaamaan häntä ja ajaa hänet näyttämöltä. Böömissä nykyisen Tšekin alueella oli kyllä Shakespearen aikaan karhuja, mutta ”Böömin rannikko” on silkkaa kuvitelmaa, koska Böömi sijaitsee sisämaassa.