Postin historia: Kirjekyyhkyistä vaarallisiin postilentoihin
Postia on kuljetettu ainakin 5 000 vuotta. Ensimmäinen postilaitos perustettiin Egyptiin, persialaiset käyttivät kirjekyyhkyjä, ja asteekeilla viestejä kuljettivat nopeat juoksijat.
Postia on kuljetettu kaikenlaisissa oloissa jo ainakin 5 000 vuotta.
Egyptiläiset olivat postin uranuurtajia
3100 eaa.
Noin 3100 eaa. Ylä-Egypti ja Ala-Egypti yhdistyivät mahtavaksi valtakunnaksi, joka kattoi 700 kilometriä Niilin vartta etelän Assuanista Välimerelle pohjoiseen.
Varma tiedonkulku ja luotettavat sanansaattajat olivat välttämättömiä uuden suurvallan yhtenäisyyden turvaamiseksi.
Farao perusti tärkeään viestinkuljetustehtävään kuriiriosaston, joka opetteli viestit ulkoa ja välitti ne valtakunnan virkamiehille.
Kun byrokratia lisääntyi, tarvittiin myös kirjallisia arkistoja, sillä faraon ja virkamieskunnan oli mahdotonta muistaa kaikkia valtionhoidon kannalta tärkeitä asioita armeijan varustelusta verotukseen.
Valtavassa valtakunnassa hyvät ja nopeat viestintäyhteydet tulivat entistä tärkeämmiksi. Egyptiläisten piirtokirjoituksen, hieroglyfien, kehittyminen, oli edellytys tehokkaan postilaitoksen luomiselle.
Myös papyruksen keksiminen oli tärkeä edistysaskel: paperinkaltaisen kevyen materiaalin ansiosta valtava määrä tietoa voitiin kirjata suhteelliseen pieneen tilaan.
Hieroglyfien ja papyruksen ansiosta maailman ensimmäisen postilaitoksen toiminta saattoi alkaa 2200-luvun tienoilla eaa.
Faraon kuriirit kuljettivat papyrusrullissa lakeja ja määräyksiä kaikkialle valtakuntaan ja toivat paluupostissa provinsseista tilitietoja ja tilannekatsauksia.
Faraon määräykset kirjattiin papyrusrulliin, joita kuljetettiin eri puolille valtakuntaa.
Persialainen ratsuposti
500 eea.
Persian postilaitoksen edeltäjä olivat tiedustelijat, jotka pitivät kuninkaan ajan tasalla valtakunnan tapahtumista.
Persian keskushallinto oli laajentunut 500-luvulle eaa. tultaessa niin paljon, että tiedustelijoiden tehtäviä uudistettiin ja he alkoivat myös kuljettaa viestejä kuninkaan ja valtakunnan etäisimmissä osissa olevien virkamiesten välillä.
Kreikkalainen historioitsija Herodotos kuvaili noin 450 eaa. persialaisten tehokasta postinkuljetusjärjestelmää. Valtakunnan halki kulki noin 2 600 kilometrin pituinen pääväylä, niin sanottu ”kuninkaallinen tie”, jonka varrelle oli perustettu postiasemia.
Viesti vietiin ratsain asemalta toiselle.
Asemalla väsynyt hevonen ja ratsastaja vaihdettiin uusiin, jotka lähtivät kuljettamaan viestiä seuraavalle asemalle. Viestit oli kirjoitettu savitauluille nuolenpääkirjoituksella.
Muinaiset persialaiset eivät tunteneet paperia, ja viestit kirjoitettiin savitauluille.
Siivekäs sanansaattaja
3000 eaa.
Ihminen keksi jo muinoin hyödyntää kyyhkysten kykyä löytää kotiin.
5 000 vuotta vanhoissa lähteissä kerrotaan, että persialaiset käyttivät kyyhkyjä kuljettamaan viestejä, jotka piti saada perille nopeasti.
Muissa Välimeren alueen maissa otettiin heistä pian mallia. Esimerkiksi tieto olympialaisten voittajista kulki kirjekyyhkyjen avulla urheiluhulluille kansalaisille ympäri Kreikkaa.
Kyyhkyjä on käytetty myöhempinäkin aikoina. Vuonna 1860 uutistoimisto Reutersilla oli 45 kyyhkyä uutisia kuljettamassa.
Kirjekyyhkyt ovat kuljettaneet viestejä vuosituhansia.
Augustus loi Rooman postilaitoksen
Vuosl 1
Rooman valtakunnan keisarillisen postilaitoksen kuriireilla oli aina etuajooikeus Rooman teillä, sillä viestien nopea kulku oli tärkeää järjestelmän perustajan, keisari Augustuksen vallan turvaamiseksi.
Tärkeimpien teiden varrella oli noin 2 000 postiasemaa noin 20 kilometrin välein.
Asemilla oli hevosia, vaunujen varaosia sekä henkilökuntaa eläinten hoitoa ja kuriirien ruoka- ja juomahuoltoa varten.
Suurten kuljetusten varalta oli tarjolla muuli- ja härkävankkureita.
Ratsastajat saivat vaihtaa väsyneen hevosen uuteen ja saattoivat edetä 150 kilometriä päivässä.
Rooman postilaitos, Cursus Publicus, oli tiettävästi ensimmäinen, joka kuljetti myös tavallisten kansalaisten postia.
Mongoliassa viesti kulki satoja kilometrejä päivässä
1180
Mongolian postilaitos teki vaikutuksen Marco Poloon 1270-luvulla.
Polo kuvaili, miten tähystäjä puhalsi torveen, ennen kuin viestintuoja ennätti postiasemalle asti.
Näin virkeä hevonen oli odottamassa välittömästi, kun kuriiri saapui, ja tämä saattoi viivyttelemättä lähteä jatkamaan matkaansa.
Polo kuvaili myös, miten ratsastaja pysähtymättä hyppäsi uuden hevosen selkään ja laukkasi sillä salamannopeasti tiehensä pölypilven saattelemana.
Mongolian hallitsija Tšingis-kaani (1162–1227) oli luonut viestinkuljetusjärjestelmänsä, morin urtuun, kiinalaisen esikuvan mukaan.
Kiinassa oli 1 400 postiasemaa päivämatkan päässä toisistaan. Laitoksessa oli valmiudessa 50 000 hevosta, 6 700 muulia, 1 400 härkää, 400 vaunua ja 6 000 venettä.
Tšingis-kaani ja hänen seuraajansa perustivat noin 200 kilometrin välein tuhansia postiasemia, joilla viestinviejää voitiin vaihtaa.
Suurempien asemien välillä oli joukko pienempiä asemia, joilla kuriiri saattoi vaihtaa väsyneen hevosensa toiseen. Tällä tavoin viestiä voitiin kuljettaa jopa 300 kilometriä päivässä.
Tien varren levähdysja postiasemia käyttivät myös sotilaat, virkamiehet ja ulkomaiset diplomaatit, kuten Marco Polo.
Lähetillä oli mukanaan laatta, joka takasi hänelle apua tarvittaessa.
Inkat rakensivat Andeille 40 000 kilometriä teitä postia varten
1200
Inkojen valtakunta oli kooltaan noin kolme miljoonaa neliökilometriä, joista suuri osa oli Andien vuoristossa.
Inkahallitsijoille nopea ja luotettava viestinkulku oli välttämätöntä suuren valtakunnan hallitsemiseksi.
Vuosina 1200–1500 inkat rakensivat 40 000 kilometrin pituisen tieverkoston kautta vuorten, yli kuohuvien virtojen ja läpi tiheiden viidakoiden ja kivettyneiden erämaiden.
Tiet rakennettiin suurista, laakeista kivistä, jotka asetettiin pienemmistä kivistä ja sorasta tehdylle pohjalle. Joet ja rotkot ylitettiin riippusiltoja pitkin, ja kaikkein hankalimmissa paikoissa hallitsijan kuriirit, chasquit, vedettiin yli suuressa korissa.
Sanansaattajat kuljettivat viestit juosten. Tärkeimpien teiden varsilla oli levähdysasemia kuuden–yhdeksän kilometrin välein.
Jokaisella asemalla odotti ainakin yksi levännyt chasqui, joka otti viestin vastaan ja lähti heti kuljettamaan sitä seuraavalla asemalla odottavalle viestinviejälle.
Hyväkuntoiset juoksijat pystyivät kuljettamaan viestiä yhteensä 160 kilometrin matkan päivässä.
Hyviä teitä käytettiin lisäksi sotilaiden ja tavaroiden kuljettamiseen. Virkamiehet ja muut korkeassa asemassa olevat henkilöt saivat erikoisluvalla käyttää tieverkostoa omien asioidensa hoitamiseen.
Inkavaltion tieverkosta suuri osa rakennettiin tiedonkulun varmistamiseksi hallitsijalle.
Yksi suku hallitsi postia Euroopassa
1480
Rooman valtakunnan murennuttua Euroopassa ei ollut yhtenäistä postilaitosta tuhanteen vuoteen.
Postia kuljettivat kaupunkien, luostarien tai yliopistojen palkkaamat lähetit. Hallitsijoiden määräyksiä, viestejä ja rahalähetyksiä kuljettivat heidän omat aseistetut miehensä.
Tavallinen kansa saattoi lähettää suullisia viestejä matkalaisten ja kauppiaiden mukana.
Kun valtionhallinto keskiajalla laajeni, kasvoi myös järjestäytyneen postilaitoksen tarve.
Useimpiin Euroopan maihin perustettiinkin 1400- ja 1500-luvuilla kuninkaallinen postilaitos.
1480-luvulla vaikutusvaltainen saksalainen Thurn und Taxis -suku sai tehtäväkseen perustaa postilaitos saksalaisroomalaisen keisarikunnan italialaiseen osaan.
Suku sai luvan periä maksun postinkuljetuksesta yksityisiltä asiakkailta, jos he kuljettaisivat kuninkaallisen postin ilmaiseksi. Suku suoritti toimeksiannon niin tehokkaasti, että suvun jäsen Jeannetto de Tassis nimitettiin vuonna 1489 koko valtakunnan postimestariksi.
Suvun ylläpitämä postilaitos laajeni nykyisten Saksan, Itävallan, Sveitsin, Belgian, Hollannin ja Tšekin alueille.
15 vuotta myöhemmin Thurn und Taxis -suku sai perustaa kansallinen postilaitoksen myös Ranskaan.
Postinkulku Euroopassa oli näin yhden suvun hallinnassa pitkälle 1700-luvulle saakka. Saksassa suvulla oli postinjakelumonopoli aina vuoteen 1867 asti.
Hiiret tihutöissä kirjelaatikoissa
1653
Pariisilainen Renouard de Valayer sai vuonna 1653 loistoidean: hän pystytti kirjelaatikoita eri puolille Pariisia.
Sitten hän välitti eteenpäin kirjelaatikoihin pudotetut kirjeet, jotka oli pakattu hänen itsensä myymiin erikoiskuoriin.
Valayerin bisnes kukoisti, kunnes eräs kilpailija turvautui kepulikonstiin ja pani Valayerin kirjelaatikoihin hiiriä. Valayerin bisnes tyssäsi puoliksi nakerrettuihin kirjekuoriin.
Myös Saksassa kirjelaatikoiden alkutaival oli karikkoinen, kun joukko siveyttä vahtivia kaupunkilaisia ryhtyi vastustamaan niitä.
He pelkäsivät, että mahdollisuus postittaa kirjeitä muiden katseilta piilossa ohtaisi ”salaiseen ja moraalittomaan kirjeenvaihtoon”.
Jos kirjeet taas piti toimittaa suoraan paikalliselle postimiehelle, säädyttömien viestien vaara vähenisi. Aina 1800-luvulle asti postin keräsi kaupungin kaduilla kulkeva postimies, joka toimitti kaupunkilaisilta saamansa kirjeet ja paketit postitoimistoon.
Ruotsiin kuuluneeseen Suomeen perustettiin ensimmäiset säännölliset postilinjat 1630-luvun lopulla. Posti kuitenkin vietiin itse postikonttoriin ja haettiin sieltä.
Vasta 1850-luvulta lähtien Suomessa alkoivat yleistyä kirjelaatikot, joita oli aluksi vain postikonttorien seinissä. Nykyään keltaisia kirjelaatikoita on Suomessa yli 8 000. Keltainen väri periytyy Thurn und Taxis -suvulta, jonka tunnusväri se oli.
Britit mullistivat postinkuljetuksen
1840
Vuonna 1837 brittiläinen Rowland Hill ehdotti uudistusta, jossa postimaksu perittäisiin ennakkoon lähettäjältä sen sijaan, että vastaanottaja maksaisi sen, kuten siihen asti.
Postiuudistus hyväksyttiin parlamentissa seuraavana vuonna, ja 1. toukokuuta 1840 Britanniassa alettiin myydä postimerkkejä.
Musta merkki, jossa oli kuningatar Viktorian kuva, maksoi pennyn, ja siitä alettiin kutsua nimellä Penny Black, 'musta penny'.
Postimerkin myötä Britannian postilähetysten määrä kasvoi räjähdysmäisesti.
Ennen uudistusta britit lähettivät 82 miljoonaa kirjettä vuodessa, vuonna 1841 jo 170 miljoonaa. Monet maat seurasivat esimerkkiä seuraavien 20 vuoden aikana.
Postinumerojärjestelmän kehitys
1840
Ensimmäisiä postinjakelualueita ei merkitty postinumeroilla vaan kirjaimilla: Lontoo jaettiin neljään postialueeseen, jotka olivat North (N), South (S), East (E) ja West (W).
Alueet otettiin käyttöön 1840-luvulla postiuudistuksen yhteydessä, jolloin myös alettiin käyttää postimerkkejä.
1800-luvun kuluessa järjestelmä levisi useimpiin suurkaupunkeihin niin Euroopassa kuin Amerikassakin.
Suomessa postinumerojärjestelmä otettiin käyttöön 1970-luvulla.
Postinumeron kaksi ensimmäistä numeroa ilmaisevat paikkakunnan ja kolme viimeistä numeroa täsmentävät, mihin alueen postikonttoriin lähetys toimitetaan.
Kansainvälisen postin kimurantit säännöt
1863
1800-luvun puolivälin jälkeen kansainvälisen postin lähettäminen oli hankalaa, kun piti noudattaa postin lähtö- ja kohdemaan sekä mahdollisesti myös sen läpikulkumaiden postisääntöjä ja -maksuja.
Esimerkiksi Norjasta Espanjaan lähetettävästä lähetyksestä perittiin maksua myös Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa. Läpikulkumaat saivat itse päättää postitaksan ja sen, miten nopeasti kirje toimitettiin eteenpäin.
Vasta vuonna 1875 tulivat voimaan Maailman postiliiton säätämät kansain- väliset postisäännöt.
Posti kulki ratsain halki Yhdysvaltojen
1863
1800-luvun puolivälissä Yhdysvallat oli vielä suurelta osin asuttamatonta erämaata.
Rautatie oli vedetty idästä vain Keski-länteen Missouriin asti, ja Kalliovuoret ja Sierra Nevadan vuoristo muodostivat massiivisen esteen idän ja lännen välille.
Posti idän ja nopeasti kasvavan Kalifornian välillä piti siksi kuljettaa meritse laivalla Etelä-Amerikan ympäri, mihin saattoi kulua useita kuukausia.
Toukokuussa 1860 perustettiin postinkulun nopeuttamiseksi postiyhtiö Pony Express.
Yhtiö perusti postiasemia 3 100 kilometrin reitille Missourin Saint Josephista Sacramentoon Kaliforniaan.
Asemilla kuriiri saattoi vaihtaa hevosta ratsastettuaan sillä 16 kilometriä täyttä laukkaa. Ratsastaja vaihdettiin uuteen aina 160 kilometrin välein.
Kun postiratsut kiitivät päivin ja öin läpi karun maaston säästä riippumatta, posti kulki mantereen halki kymmenessä päivässä.
Kirjeen kuljettaminen maksoi viisi dollaria, mikä vastasi työläisen puolen viikon palkkaa.
Postiratsastajan työ oli vaarallista. Työhön valittiin nuoria ja hoikkia miehiä, sillä kevyt ratsastaja kulki nopeammin.
Yksin erämaassa matkaava ratsastaja oli raakojen ryöväreiden ja vihamielisten intiaanien armoilla. Palkka oli tosin nelinkertainen tavallisen työläisen palkkaan verrattuna.
Pony Express menestyi hyvin, mutta se lopetettiin lokakuussa 1861 sen toimittua vasta puolitoista vuotta, kun mantereen poikki kulkeva lennätinyhteys valmistui.
Ilmoituksen käännös:
ETSITÄÄN: Nuoria, hoikkia miehiä.
Vaatimukset: alle 18 vuoden ikä, erinomainen ratsastustaito ja valmius vaarantaa henkensä päivittäin. Orvoilla etusija.
Palkka: 25 dollaria viikossa.
Teollinen vallankumous vauhditti postinkulkua
1830
1800-luvulla teollinen vallankumous nosti kaupan ja talouden räjähdysmäiseen kasvuun.
Nopea tiedonkulku tuli kirjaimellisesti kullanarvoiseksi ajan teollisuuspampuille.
Rautatieverkoston laajentuessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1830-luvulta alkaen postinkuljetuskin siirtyi nopeasti raiteille.
1840-luvulla tulivat ensimmäiset höyrylaivat, joilla postia pystyttiin kuljettamaan entistä nopeammin yli Atlantin.
Purjealuksilla matka oli kestänyt 30–36 päivää, kun höyrylaiva teki matkan 12 päivässä.
Vuonna 1864 Yhdysvaltojen postilaitos otti käyttöön liikkuvat postikonttorit. Lähetykset lajiteltiin pikajunien postivaunuissa junan ollessa liikkeessä.
Posti pakattiin laukkuihin ja heitettiin vauhdissa niiden kaupunkien kohdalla, joissa juna ei pysähtynyt.
Postijunat nopeuttivat postinkulkua, mutta ne vetivät puoleensa myös roistoja. New Yorkin ja Chicagon välinen postijuna sai vuonna 1870 teräsvahvistukset ja luodinkestävät ikkunat.
Stephenson's Rocket oli valmistuessaan vuonna 1829 aikansa modernein höyryveturi. Höyryvetureita ja -laivoja alettiin pian käyttää postinkuljetukseen.
Kaiken uhalla
1870
Postilaitoksen motto on aina ja kaikkialla ollut, että postin on kuljettava luonnonolosuhteista, säästä ja muista mahdollisista haittatekijöistä riippumatta.
Vaikeakulkuisilla alueilla postinkuljetuksessa on turvauduttu monenlaisiin konsteihin: postia on kuljetettu muun muassa kanooteilla, kameleilla, koiravaljakoilla, hiihtäen ja kuumailmapallolla.
Ranskassa Landesin soisella alueella postinkantajat tarvitsivat aikoinaan pitkät puujalat. Arizonan havasupai-intiaanit kuljettavat edelleen postinsa muuleilla.
Pieni intiaaniheimo elää nimittäin Grand Canyonin pohjalla, jonne pääsee ainoastaan 10 kilometrin pituista kapeaa ja jyrkkää polkua pitkin.
Postinkantaja on tarvinnut erityisvarusteet Ranskan soilla.
Postimyyntiluettelot toteuttivat toiveita
1872
Monet Yhdysvaltain uudisasukkaat pääsivät harvoin kaupunkiin ostoksille, ja silloin kun pääsivät, valikoimat olivat suppeat ja hinnat kilpailun puuttuessa hilattu kattoon.
Kiertelevä kauppias Aaron Montgomery Ward keksi vuonna 1872 laatia tuotteistaan postimyyntiluettelon Wisconsinin, Illinoisin ja Iowan syrjäseutujen asukkaille.
Luettelo oli aluksi suppea ja sisälsi vain tekstiileitä, mutta posti kuljetti tuotteet tilaajille kohtuulliseen hintaan ja Wardin yritys menestyi.
Vähitellen luettelo kasvoi ja valikoima laajeni muun muassa maataloustyökaluihin ja elintarvikkeisiin. Vuonna 1890 ”toivekirjaksi” kutsutussa luettelossa oli jo 540 kuvallista sivua.
Postimyyntiluettelo paransi maalaisväestön mahdollisuuksia tehdä ostoksia.
Postilennot olivat vaarallisia
1918
Ensimmäisen säännöllisen lentopostilinjan avaaminen Washington D. C.:stä New Yorkiin vuonna 1918 herätti suurta innostusta.
Lentokoneella päästiin helpommin tiettömien taipaleiden taakse, ja posti kulki huomattavasti nopeammin kuin junalla.
Lentäjistä tuli sankareita – yksi heistä oli Charles Lindbergh, joka sittemmin vuonna 1927 lensi ensimmäisenä yksin Atlantin yli.
Vuonna 1925 Yhdysvaltojen postilentomarkkinat vapautuivat, mikä aiheutti valtavaa kilpailua. 34 yhtiötä taisteli osuudesta markkinoilla, joilla tärkein kilpailuvaltti oli nopeus.
Lentäjien turvallisuudesta tingittiin: yölennot yleistyivät, vaikka luotettavia korkeusmittareita ei ollut ja kiitoradat oli heikosti valaistu.
Lentäjä saattoi joutua lentämään yhtämittaisesti 15–18 tuntia. Postin kuljetusaika New Yorkista San Franciscoon lyheni 70 tunnista 36:een, mutta lentäjien hengen uhalla.
Vuonna 1934 paljastui, että jotkut lentopostiyhtiöt, joille maksettiin postin painon ja matkan mukaan, huijasivat valtiota ilmoittamalla vääriä painoja kuljettamalleen postille.
Lentoposti siirtyi jälleen valtion postilaitoksen hallintaan, mikä päätti postilentojen Villin lännen meiningin.