Oxfordin yliopisto oli imperiumin eliitin hautomakone
Oxfordin lähes tuhat vuotta vanhassa yliopistossa on opiskellut monia maailmankuuluja valtionpäämiehiä, poliitikkoja ja nobelisteja. Pelkkää auvoa ei Oxfordinkaan historia ole ollut, vaan siellä on koettu myös verenvuodatusta.

Oxfordin yliopiston vaakunassa on avoin kirja, jossa on 1600-luvulta ollut teksti ”Dominus illuminatio mea” eli ”Herra on valoni” .
Koleana lokakuisena päivänä vuonna 1555 Oxfordin yliopiston Balliol-collegen eteen oli kerääntynyt väkeä katsomaan korkea-arvoisten kirkonmiesten polttamista roviolla.
Kaksi vuotta aikaisemmin kuningas Henrik VIII:n katolinen tytär Maria I oli noussut Englannin valtaistuimelle ja ryhtynyt palauttamaan protestanttista Englantia katoliseksi. Protestanttiset piispat Hugh Latimer ja Nicholas Ridley oli tuomittu poltettavaksi kerettiläisinä.
Miehet oli sidottu pylvääseen, heidän ympärilleen oli kasattu rovio risukimpuista, ja kummankin kaulaan oli ripustettu pussi ruutia. Pyövelin sytyttäessä tulen Latimer huusi: ”Rohkeutta, herra Ridley! Tänä päivänä me sytytämme Jumalan armosta Englannissa liekin, joka ei tule koskaan sammumaan.”
Sanat jäivät Latimerin viimeisiksi. Hetkeä myöhemmin hänen kaulassaan ollut ruutipussi syttyi, ja ruudin räjähtäessä piispan vartalo repesi kahtia ja hänen ylävartalonsa sinkoutui ilmaan. Ridley ei ollut yhtä onnekas, sillä hänen puolellaan roviota tuli syttyi hitaasti.
Hänen hyvää tarkoittava lankonsa heitti lisää puuta rovioon, jotta Ridleynkin kärsimykset päättyisivät mahdollisimman pian. Liekit kuitenkin vain tukahtuivat, ja Ridley korventui hitaasti huutaen: ”Tuli ei tahdo syttyä!”
Oxfordin historiasta löytyy enemmänkin väkivaltaa ja verenvuodatusta. Kun Henrik II kielsi vuonna 1167 brittiläisiltä opiskelijoilta opiskelemisen Pariisin yliopistossa, opiskelijat siirtyivät Oxfordiin.
Kun Oxfordin suosio opiskelukaupunkina kasvoi ja opiskelijoita tuli yhä lisää, kaupunkilaisten ja opiskelijoiden välille alkoi syntyä kiistoja.
Vuosina 1228, 1236 ja 1298 kaupunkilaisten ja opiskelijoiden väliset yhteenotot vaativat satunnaisia kuolonuhreja, mutta helmikuussa vuonna 1355 kapakkatappelu paisui verilöylyksi ja kolmen päivän väkivaltaisuuksissa kuoli yhteensä 63 yliopiston opiskelijaa.
Kuningas Edvard III raivostui Oxfordin opiskelijoiden surmaamisesta ja määräsi, että hyvityksenä surmatöistä Oxfordin kaupungin oli maksettava joka vuosi yliopistolle 63 kultarahaa. Rangaistus poistettiin vasta vuonna 1825.