Sana diiva tulee italian kielen sanasta diva, joka tarkoittaa jumalatarta. Sanaa alettiin käyttää Italiassa myös palvotuista oopperalaulajattarista, laajan äänialan omaavista sopraanoista.
Kuuluisat laulajat esittivät luonnollisesti yleensä pääosia, joten heitä on kutsuttu myös nimellä prima donna eli "ensimmäinen nainen".
Diivojen miespuolinen vastine on divo, jota nimitystä on käytetty muutamasta parhaasta tenorista.
1910-luvulla elokuva alkoi kilpailla Italiassa suosiosta oopperoiden kanssa, ja näyttelijöistä tuli oopperalaulajien kaltaisia tähtiä.
Hollywood omi diivat
Ensimmäisenä elokuvadiivana pidetään Lyda Borellia, joka vuonna 1913 lumosi katsojat elokuvassa Ma l’amor mio non muore, "Ikuinen rakkauteni".
Pian myös Atlantin toisella puolella Hollywoodissa suosituimpia ja kauneimpia naispuolisia elokuvatähtiä alettiin kutsua diivoiksi.
Laulutaidoton diiva teki yhdeksän levyä
Varakas Florence Foster Jenkins alkoi vuonna 1912 pitää laulukonsertteja vähäisistä laulutaidoistaan huolimatta.
Aluksi hän esiintyi vain pienillä yksityisillä klubeilla New Yorkin seurapiireille, mutta sitten hän asetti tavoitteensa korkeammalle.
Vuosina 1941–1944 sopraano Jenkins äänitti omien laskujensa mukaan yhdeksän levyä, joilla hän lauloi klassisia säveltäjiä, kuten Mozartia, Straussia, Davidia ja Delibestä.
Selittämättömästä syystä hänen levyistään on sittemmin julkaistu useita uusintapainoksia.
