Äitipuolilla on lähes aina ollut huono maine: Ilkeitä äitipuolia esiintyy useimpien kulttuurien tarinoissa ja saduissa, ja tutkijat ovatkin löytäneet eri puolilta maailmaa yli 900 tarinaa, joissa äitipuoli esitetään pahantahtoisena.
Äitipuolien huono maine juontuu muun muassa Vanhasta testamentista, jonka mukaan Abrahamin vaimo Saara yritti suojella oman poikansa perintöä ja karkotti siksi miehensä toisen naisen kanssa saaman pojan autiomaahan.
Myös Kreikan mytologiassa ilkeät äitipuolet heittivät usein kapuloita sankareiden rattaisiin. Esimerkiksi kuningatar Faidra syytti poikapuoltaan Hippolytosta raiskauksesta tämän torjuttua hänen lähentelynsä ja aiheutti siten tämän kuoleman.
Grimmit kirjoittivat satuja uusiksi
Nykyään ilkeät äitipuolet ovat tuttuja etenkin saduista – pitkälti kiitos Grimmin veljesten, jotka keräsivät ja julkaisivat 1800-luvulla saksalaisia kansansatuja.
Alkuperäisten satujen ”pahis” oli yleensä biologinen äiti, mutta veljekset muokkasivat tarinoita ja korvasivat julman äidin äitipuolella esimerkiksi saduissa Lumikki ja Hannu ja Kerttu.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Grimmin veljekset vähättelivät äitien pahuutta muokatakseen saduista lapsille sopivampia. Harvardin yliopiston saksalaisen kansanperinteen professori Maria Tatar kuitenkin uskoo, että veljekset vain peilasivat silloista yhteiskuntaa.
1800-luvulla naisia kuoli paljon synnytyksessä, ja Tatarin mukaan noin puolet lapsista varttui isä- tai äitipuolen kanssa. Niinpä konfliktit äitipuolien kanssa olivat 1800-luvulla tunnettu ilmiö.
Monista saduista tehtiin myöhemmin suosittuja piirroselokuvia, jotka sinetöivät lopullisesti äitipuolien roolin roistoina.