Print Collector/Getty Images

Mikä valtionraja on vanhin?

Valtiolla, jolla on vanhimmat rajat, on maailman ainoa kansan valitsema monarkki ja monella tapaa ainutlaatuinen hallitusmuoto.

Andorran rajat eivät ole muuttuneet 742 vuoteen.

Espanjalainen Urgellin hiippakunnan piispa ja ranskalainen Foix’n kreivikunnan kreivi kiistelivät ­vuoteen 1278 asti kiivaasti Andorran hallinnasta, mutta lopulta he päättivät jakaa vallan.

Niin Andorra sai poikkeuksellisesti kaksi hallitsijaa, ja järjestely on voimassa yhä.

Andorran edustajat ­vannovat vuosittain uskollisuutta maan kahdelle hallitsijalle. Kuva esittää vuoden 1925 seremoniaa.

© Polfoto/Rue des Archives

Andorran ruhtinaan titteli tosin kuuluu nykyään Foix’n kreivin sijasta Ranskan presidentille, joka on siten maailman ainoa kansan valitsema monarkki.

Sekä piispa että kreivi pelkäsivät aikoinaan toisen rikkovan sopimuksen, ja siksi he päättivät demilitarisoida Andorran: ­pikkuvaltion on pysyttävä aina puolueettomana eikä sillä saa olla pysyvää armeijaa.

Lisäksi sopimuksessa määrättiin, että Andorran asukkaiden oli maksettava joka vuosi ”verona” neljä kinkkua, 40 ­leipää sekä tietty määrä viiniä.

Perinne jatkui vuoteen 1993, jolloin Andorran nykyinen perustuslaki astui voimaan.

Andorran ainutlaatuinen hallitusmuoto joutui koetukselle vuonna 1934, kun ­valkovenäläinen seikkailija Boris Skossyreff yritti kaapata maassa vallan ja ­julistautui Andorran hallitsijaksi nimellä Boris I.

Andorralaiset poliitikot tukivat uskaliasta ­valkovenäläistä, mutta ­silloinen Urgellin piispa puuttui peliin.

Hän antoi pidättää ­Skossyreffin ja ­toimitti tämän vankilaan.

Andorran rajat vahvistava rajasopimus vuodelta 1278 on Euroopan vanhin lajissaan.

Liechtensteinin nykyiset rajat vedettiin vuonna 1434 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja ympäröivien Sveitsin kantonien välisellä sopimuksella.

San Marinoon kuului vain Monte Titanon vuori, kunnes siihen vuonna 1463 liitettiin Serravallen alue. Sen jälkeen pikkuvaltion rajat ovat pysyneet muuttumattomina.