Taulussa oli esitysohjeet
Useimmat savitauluista olivat sirpaleina, mutta yhdessä oli jotakin tutkijoita erityisesti kiinnostavaa. Taulussa oli nimittäin täydelliset ohjeet siitä, miten yksi hymneistä piti esittää.
Tuntemattoman kirjoittajan ohjeissa neuvotaan, miten laulajan tuli laulaa hedelmällisyyden jumalatarta Nikkalia ylistävä teksti sekä miten lyyransoittajan tuli virittää soittimensa ja soittaa kappale.
VIDEO: Kuuntele historian vanhin laulu
Laulusta on monia tulkintoja
Hymni, joka sittemmin nimettiin Hurrilaiseksi hymniksi numero 6, on vanhin tunnettu sävelen ja sanat sisältävä laulu, joka on säilynyt kirjallisessa muodossa. Hurrilaiset eivät käyttäneet nykyisen kaltaista nuottikirjoitusta, joten vanhan savitaulun ohjeet eivät ole nykyihmisille aivan yksiselitteisiä.
Monet tutkijat ja muusikot ovatkin esittäneet 3 400 vuotta vanhasta hymnistä omia tulkintojaan. Yksi tunnetuimmista on vuodelta 1972, jolloin laulua 15 vuotta tutkinut Kalifornian yliopiston tutkija, assyriologian professori Anne Kilmer esitti siitä tutkimustensa perusteella oman versionsa.
Tunnettu on myös on kuuluisan saksalais-syyrialaisen säveltäjän Malek Jandalin nykytulkinta hymnistä vuodelta 2017.
VIDEO: Kuuntele nykytulkinta historian vanhimmasta laulusta