Pinkkiin kukkakirjailtuun silkkipukuun sonnustautunut nuorukainen ei ollut 1700-luvulla lainkaan harvinainen näky, sillä pinkki tai vaaleanpunainen väri nähtiin tuolloin yhtenä miehisen, intohimoisen ja sotaisan punaisen sävynä.
Myös nuoret naiset saattoivat pukeutua vaaleanpunaiseen, sillä väri yhdistettiin nuoruuteen ja terveyteen.
Muodin historian professorin Jo B. Paolettin mukaan käsitys voi ainakin osaksi johtua englannin kielen ilmaisusta ”be in the pink” eli ”voida kaikin puolin hyvin”.
1700-luvulla vaaleanpunaista ei pidetty erityisesti kummankaan sukupuolen tunnusvärinä.
Paolettin mukaan se alettiin mieltää ”tyttöjen väriksi” vasta 1940-luvulla, kun vaatevalmistajat alkoivat markkinoida vaaleanpunaisia lastenvaatteita tytöille ja vaaleansinisiä vaatteita pojille.
Pikkupojat puettiin mekkoihin
Keskiajan miehet ja pojat pukeutuivat yleensä erilaisiin mekkoihin, tunikoihin tai kauhtanoihin.
1600-luvun alussa aikuiset miehet alkoivat vähitellen luopua pitkistä helmoista, mutta useimmat vanhemmat pukivat pienet poikansa silti yhä mekkoihin.
Mekko helpotti vauvojen vaipanvaihtoa, ja taaperoiden oli helppo käydä potalla, kun heidän tarvitsi vain vähän nostaa mekon helmaa.
Niinpä pojatkin käyttivät mekkoa yleensä kuusivuotiaiksi asti aina 1800-luvulle saakka, jolloin housuista ja takista koostuvat kaksiosaiset asut, englanniksi skeleton suits, yleistyivät 3–6-vuotiailla pojilla.
1900-luvun alkupuolella helposti pestävien ja silitettävien valmiskankaiden valikoima lisääntyi. Tällöin myös pikkupoikien housut oli helppo pestä ja silittää, ja vähitellen hekin alkoivat käyttää yhä enemmän housuja.
Kun poika 1600-luvulla täytti kuusi vuotta, hänelle saatettiin järjestää juhlat, joissa hän sai ensimmäiset housunsa sekä pienen miekan.
Cheerleaderit olivat miehisyyden huippu
Kun cheerleading urheilulajina sai alkunsa 1800-luvun lopulla, yhdysvaltalaisnuorukaiset suorastaan kilpailivat pääsystä cheerleaderiksi.
Akrobaattista lajia pidettiin tuolloin yhtä miehekkäänä kuin amerikkalaista jalkapalloa.
Toisen maailmansodan aikana naiset valloittivat huutosakit, kun miehet olivat sodassa. Sodan jälkeen ennen miehisestä lajista tuli yhä naisvaltaisempi, ja mukaan tulivat lajille nykyään tunnusomaiset pom-pom-huiskat ja minihameet.
Miehinen mies osasi neuloa
Keskiajalla neulominen oli yksinomaan miesten ammatti.
Sen harjoittamista valvoivat ammattikillat, joiden jäsenet olivat arvostettuja käsityöläisiä, aivan kuten räätälit ja sepätkin.
Teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla neulominen koneellistui ja miesten kiinnostus lopahti. Siitä lähtien neulomista on pidetty lähinnä naisten puuhana.
Neulomista pidettiin vielä 1800-luvulla miehekkäänä puuhana.
Kaakao oli karskien soturien juoma
Kaakaojuoma on peräisin Etelä- ja Väli-Amerikasta, jossa sitä joivat mayat, olmeekit ja etenkin asteekit.
1500-luvulla hallinneen asteekkikuningas Montezuma II:n kerrotaan nauttineen joka päivä 50 kultapikarillista kaakaota, jota hän ja muutkin asteekit pitivät yksinomaan raavaiden soturien juomana.
1500-luvulla asteekkien valtakunnan valloittaneet espanjalaiset toivat kaakaopapuja tuliaisina Espanjaan, ja uusi eksoottinen juoma saavutti Euroopassa nopeasti suuren suosion.
Europassa kaakao kuitenkin menetti miehisyytensä, ja täällä sitä nauttivat lähinnä yläluokan naiset.
Sukkahousut olivat miehen kaunistus
Myöhäiskeskiajan miehet pukeutuivat lyhyeen tunikaan, mikä edellytti käyttäjältään sorjia sääriä.
Se oli usein hienoinen ongelma, sillä harvat pitivät miesten karvaisia sääriä kauniina. Ratkaisuksi keksittiin ihonmyötäiset trikoot, jotka muistuttivat hiukan nykyajan sukkahousuja tai leggingsejä.
Keskiajalla trikoot olivat villaa, silkkiä tai samettia.
Kun ohuet ihonmyötäiset sukat palasivat muotiin 1930-luvulla, ne olivat yksinomaan naisten vaate. Sukkahousut keksittiin vuonna 1956.
Naiset ohjelmoivat tietokoneita
Kun Pennsylvanian yliopistoon etsittiin 1940-luvulla tietokoneohjelmoijia käyttämään maailman ensimmäistä elektronista tietokonetta ENIACia, valinta kohdistui kuuteen naiseen.
ENIAC oli miespuolisten matemaatikkojen suunnittelema ja rakentama, mutta sen ohjelmoimista pidettiin niin helppona ja kevyenä työnä, että se annettiin naisten huoleksi,
Maailman ensimmäisestä elektronisesta tietokoneesta ENIACista huolehtivat naiset.
Tietojenkäsittelyn tutkija ja Yhdysvaltojen laivaston amiraali Grace Hopper perusteli ratkaisua Cosmopolitan-lehden haastattelussa vuonna 1967 näin:
”Ohjelmointi on kuin ruuan valmistusta. Siinä pitää suunnitella ja valmistella etukäteen niin, että kaikki on tarvittaessa valmiina. Siksi naiset ovat kuin luotuja tietokoneohjelmoijiksi.”
Ohjelmoijien enemmistö oli naisia 1960-luvulle asti, jolloin työhönotossa alettiin suosia miehiä.
Yhden teorian mukaan tämä johtui siitä, että kun työnantajille alkoi valjeta, miten monimutkaista ja haastavaa työtä ohjelmointi itse asiassa oli, sitä ei pidetty enää naisille sopivana puuhana.
Mieskin sai itkeä – tai sitten ei
Antiikin ajan miehet eivät hävenneet kyyneleitä. Esimerkiksi Homeroksen Ilias-eepoksen mukaan ylijumala Zeus itki verisiä kyyneleitä poikansa Sarpedonin kuoleman vuoksi.
Itkua pidettiin jo itsessään miehekkäänä, mutta lisäksi kyyneleet ilmaisivat, että itkevä mies oli ansainnut anomansa anteeksiannon.
1500-luvulta lähtien suhtautuminen miesten itkuun on vaihdellut suurestikin, ja usein siihen ovat vaikuttaneet erilaiset uskonnolliset suuntaukset.
- 0–1500: Antiikin miehet eivät kainostelleet kyyneleitä, ja sama päti 1500-luvulle asti. Itkua pidettiin pikemminkin miehekkyyden osoituksena.
- 1500–1680: Valtaapitäviltä edellytettiin itsehillintää, sillä jos mies ei kyennyt hillitsemään tunteitaan, häntä ei pidetty kelvollisena hallitsemaan muita. Porvarismiehet saattoivat kuitenkin yhä itkeä, sillä Raamatussa kerrotaan Jeesuksenkin itkeneen.
- 1680–1750: Englannin anglikaanit alkoivat karsastaa uskonnollisesta hurmoksesta johtuvaa itkua, jota he pitivät merkkinä kiihkomielisyydestä.
- 1750–1800: Metodistien ansiosta itkusta tuli taas sallittua yläluokan miehille. He pitivät uskonnollisen kokemuksen aiheuttamaa itkua pyhänä.
- 1800–1960: Miehekkään miehen ei sopinut itkeä, vaan hänen piti hillitä itsensä kuin Napoleonin sotien sotilas konsanaan.
- 1960–: 1960-luvun hippiaatteen ja niin sanottujen pehmomiesten esiinmarssin ansiosta miehetkin saavat nykyään itkeä, kun siltä tuntuu.
Skottikirjailija Henry Mackenzie julkaisi vuonna 1771 kirjan The Man of Feeling, joka kertoo tunteensa hyvin avoimesti näyttävästä miehestä.
Miehet veivät naisilta seksihalut
Antiikin aikana elänyt kreikkalainen lääkäri Galenos uskoi, että naiset tarvitsivat seksiä miehiä enemmän.
Hän esitti 200-luvulla, että naisen kohtu oli luonnostaan kylmä ja että sen sisällä on siemen, joka näivettyy, jos sitä ei pidetä lämpimänä.
Jos nainen ei ollut säännöllisesti yhdynnässä, näivettynyt siemen saattoi tukahduttaa koko kohdun.
Galenoksen oppeja noudatettiin pitkälle keskiajalle asti, ja esimerkiksi 1300-luvulla elänyt englantilainen lääkäri John of Gaddesden neuvoi naisia näin:
”Jos näivettynyt siemen alkaa tukahduttaa kohtua, naisen on löydettävä itselleen mies. Jos hän ei löydä miestä, on nunna tai naimisissa kyvyttömän vanhuksen kanssa, hänen on matkustettava ulkomaille.”
Mikäli nainen ei pystynyt matkustamaan, hänen piti etsiä avukseen kätilö, joka voisi parantaa hänet työntämällä sormensa hänen emättimeensä.
Käsitys naisten seksihaluista muuttui 1530-luvulla, kun lääkäri ja anatomi Andreas Vesalius käänsi Galenoksen teoksia latinaksi ja totesi tämän erehtyneen muun muassa kohdussa majailevan siemenen osalta.
Näin ollen ei ollut mitään tieteellistä näyttöä siitä, että naiset olisivat luonnostaan halukkaampia seksiin kuin miehet. Tuoreiden tutkimusten perusteella onkin niin, että miehet haluvat seksiä keskimäärin enemmän kuin naiset.
Naiset panivat olutta
Oluen valmistus oli naisten työtä muinaisista ajoista keskiajalle asti, ja monet taloudet valmistivat itse olutta omaan tarpeeseen.
Naiset saattoivat myös omistaa ja pyörittää kaupallisia panimoita, ja esimerkiksi Englannissa naispuolisille oluenpanijoille oli omat nimityksensä alewife tai brewster.
1400-luvulla miehet syrjäyttivät naiset oluenvalmistuksessa ja järjestäytyivät ammattikiltoihin. Naisten paikka oli enää vain keittiössä.
Parantaminen oli naisten työtä
Muinaisessa Egyptissä ja antiikin Kreikassa naisetkin harjoittivat lääkärinammattia. Sama päti myös keskiajan Eurooppassa, jossa nunnat ja abbedissat huolehtivat usein sairaista.
Tilanne muuttui vuonna 1487, kun katolinen kirkko antoi julistuksen, jonka mukaan kouluttamattomat parantajanaiset ovat noitia ja ansaitsivat kuoleman.
Julistus esti naisia toimimasta lääkäreinä, sillä heillä ei ollut asiaa Euroopan yliopistoihin opiskelemaan lääketiedettä.
Vain miehet sopivat sihteereiksi
Muinaisen Egyptin kirjureilla ja keskiajan sihteereillä oli paljon vastuuta, minkä vuoksi sihteerin ammattia pidettiin miesten työnä.
1800-luvulla sihteerien toimenkuva muuttui teollistumisen ja kasvavan kaupankäynnin myötä, ja tehtävään alettiin palkata myös naisia.
Moni työnantaja myös uskoi, että naisten kapeat sormet sopivat paremmin vastikään keksityn kirjoituskoneen käyttöön.
Naiset omivat korkokengät
Persialaiset ratsumiehet alkoivat 800-luvulla käyttää korkeakorkoisia kenkiä, jotta heidän jalkansa eivät lipeäisi täydessä vauhdissa jalustimista.
Läntiseen Eurooppaan korkeat korot saapuivat vasta 1500-luvulla, mutta ne saavuttivat nopeasti suuren suosion aatelismiesten keskuudessa, koska ne saivat heidät näyttämään pitemmiltä.
1600-luvulla ylhäisönaiset alkoivat korostaa asemaansa ja valtaansa jäljittelemällä miehiä ja miesten muotia, ja hekin alkoivat käyttää käyttää korkokenkiä.
Aurinkokuningas Ludvig XIV käytti jopa 10 sentin korkoja näyttääkseen pitemmältä.
Sadassa vuodessa korkokenkämuoti levisi vähitellen yläluokasta rahvaan keskuuteen, ja porvarisnaisetkin alkoivat sipsuttaa korkeilla koroilla.
Tämän seurauksena aatelisnaiset hankkivat yhä korkeampia korkoja erottuakseen rahvaasta.
Miehet sen sijaan luopuivat vähitellen korkeista koroista 1700-luvun kuluessa.