Luultiinko maan olevan litteä?
Pitääkö paikkansa, että vielä 1500-luvulla ajateltiin yleisesti maan olevan litteä?

Keskiajalla eläneen nunnan, Hildegard Bingeniläisen tulkinta maapallosta.
VASTAUS Jo antiikin Kreikan filosofit ja matemaatikot tiesivät maan olevan pallo. He jopa laskivat maapallon ympärysmitan verrattain tarkasti. Myös keskiajalla oppineet miehet ja naiset tunsivat nämä tosiasiat.
Kristoffer Kolumbuksen aikana sen suuremmin kirkonmiehet kuin muutkaan vallanpitäjät eivät väittäneet, että maa olisi litteä. Monet sen sijaan epäilivät Kolumbuksen laskelmia maapallon koosta ja sen vuoksi myös hänen suunnitelmiaan purjehtia länteen päästäkseen Aasiaan.
Kolumbuksen kriitikot olivat oikeassa. Matka Espanjasta Japaniin on huomattavasti suurempi kuin Kolumbus oletti. Jos tunnettu merenkulkija ei olisi ollut niin onnekas, että osui itselleen aiemmin tuntemattomalle mantereelle, olisi hänen tutkimusmatkansa mitä todennäköisimmin epäonnistunut ruoan ja veden loppuessa kauan ennen Aasian rannikkoa.
On myytti, että kirkko olisi keskiajalla julistanut maan olevan litteä. Myytti syntyi 1800-luvulla ja levisi muun muassa Kolumbuksesta kirjoitetuissa kirjoissa, joissa oli keksittyjä tapahtumia ja puhtaita valheita.
Charles Darwin loi samaan aikaan evoluutioteoriansa, joka loi jännitettä kirkon ja tieteen välille. Silloin myytti maan litteydestä kelpasi hyvin "todisteeksi" kirkon taikauskosta ja tietämättömyydestä.