Shutterstock
Ukraina ja EU vs. Venäjä

Kumpaan Ukraina kuuluu historiallisesti – itään vai länteen?

Ukraina tarkoittaa ”rajamaata”, ja sille on ollut ominaista kahtiajakoisuus, jossa Venäjällä on vaikutusvaltaa maan itä- ja Euroopalla länsiosassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 näyttää kuitenkin käynnistäneen muutoksen.

”Ukrainaa ei ole. On vain ukrainalaisuutta. Se on mielenhäiriö, korostunut ja äärimmilleen viety etnografinen pyrkimys. Ukraina ei ole valtio.”

Näin kylmäävästi Vladimir Putinin neuvonantaja Vladislav Surkov puhui haastattelussa helmikuussa 2020. Lausunnollaan Surkov mitätöi jyrkästi Ukrainan olemassaolon itsenäisenä valtiona ja valmisteli siten maaperää kaksi vuotta myöhemmin seuranneelle hyökkäykselle.

Ukrainalaiset ja länsimaiset historioitsijat ovat kuitenkin eri mieltä. Ukrainalla on oma historiansa, ja maa on historiallisesti yhtä juurtunut länteen kuin itään.

Pian saat tietää, miksi rajamaa Ukrainalla on aina ollut yhteys niin itään kuin länteen – ja mitä sota merkitsee Ukrainan suuntautumiselle tulevaisuudessa.

Kiova, kultainen portti, Rusin valtakunta

Neuvostoliitto pystytti vuonna 1982 rekonstuktion kultaisesta portista, joka oli osa Kiovan linnoitusta Kiovan Rusin aikana.

© Nick Grapsy/Creative Commons

Suurin osa historioitsijoista sekä idässä että lännessä on yhtä mieltä siitä, että Venäjä ja Ukraina polveutuvat samasta valtakunnasta, niin sanotusta Kiovan Rusista, joka perustettiin 800-luvulla ja kattoi suurimmillaan nykyisen Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän alueet.

1000-luvun puolivälistä lähtien sisäiset riidat alkoivat kuitenkin heikentää Kiovan Rusia. 1200-luvulla mongolialainen Kultainen orda hyökkäsi heikentyneeseen valtioon Tšingis-kaanin pojanpojan Batun johdolla.

Vuonna 1263 Kiovan valtakunnan koillispuolelle perustettiin Moskovan ruhtinaskunta, joka valloitti seuraavina vuosisatoina yhä enemmän ympäröiviä alueita. Vuonna 1547 siitä tuli Venäjän tsaarikunta eli Moskovan Venäjä, jonka hallitsijat pitivät valtakuntaansa Kiovan Rusin todellisena perillisenä.

Venäjän valtakunnan vahvistuessa Ukraina katosi kartalta itsenäisenä kokonaisuutena. 1200-luvulta lähtien alue jaettiin toistuvasti ja alistettiin vuorotellen alueen hallitseville suurvalloille.

Kasakat solmivat liittoja idässä ja lännessä

Nykyään Ukrainana tunnetun alueen vakaimpiin kuuluneita hallitsijoita olivat Puola ja Liettua, jotka alistivat 1300-luvulla valtaansa Ukrainan länsiosan. Puola-Liettuan kaksoisvaltakunta hallitsi aluetta noin 400 vuotta.

Tuo ajanjakso vaikutti suuresti maan jakautumiseen itään ja länteen, huomauttaa historioitsija Katherine Arnold London School of Economics and Political Science -yliopistosta.

”Noiden neljän vuosisadan aikana Ukrainan länsiosan asukkaille kehittyi identiteetti, joka poikkesi ensin mongolien ja sitten Moskovan vallan alla eläneiden idässä asuneiden identiteetistä ”, Arnold kirjoitti artikkelissaan There is no Ukraine vuonna 2020.

Puola-Liettuan valtakaudella Ukrainan kohtalo idän ja lännen välissä oli moneen kertaan veitsenterällä.

Näin tapahtui esimerkiksi, kun kasakat kapinoivat Puolan vallanpitäjien talonpoikiin ja maaorjiin kohdistamaa sortoa vastaan ja perustivat omia epävirallisia pikkuvaltioitaan. Kultaisen ordan romahtamisen jälkeen vuonna 1430 niin kutsuttu Krimin kaanikunta otti haltuunsa Itä-Ukrainan ja Krimin niemimaan.

Kasakoiden pikkuvaltiot ja Krimin kaanikunta joutuivat taiteilemaan Puola-Liettuan ja Venäjän valtakuntien välissä, ja vuonna 1654 kasakat päätyivät solmimaan Venäjän kanssa niin sanotun Perejaslavin sopimuksen suojautuakseen Puolalta.

Ukrainan kasakoita

Ukraina oli vuosisatoja kasakkavaltioiden hallitsema, mikä jätti jälkensä maan kulttuuriin ja rakenteisiin.

© Sotheby’s

Osana sopimusta heidän täytyi vannoa uskollisuutta Venäjän tsaarille. Venäläisten näkökulmasta sopimus vahvisti Ukrainan kuulumisen Venäjälle, ja he pitävät sopimusta ”Ukrainan ja Venäjän uudelleenyhdistymisenä”.

Sekään ei kuitenkaan riittänyt Venäjälle, ja se jatkoi valloituksiaan seuraavina vuosisatoina. Vuonna 1783 Krimin kaanikunta liitettiin Venäjän keisarikuntaan, joka nyt hallitsi suurinta osaa nykyisestä Ukrainasta.

Venäjän 300-vuotinen valta-asema vahvisti sen käsitystä itsestään mahtavan Kiovan Rusin perillisenä ja Ukrainan kulttuurisena ja kielellisenä hallitsijana.

Ukrainalainen nationalismi syntyi Venäjän sorron alla

Kaikki eivät kuitenkaan nielleet Venäjän näkemystä kyseenalaistamatta. 1800-luvulla Euroopan halki vyöryi nationalismin aalto. Kansat ja etniset ryhmät kaikkialla korostivat kansallisia erityispiirteitään, ja monet pyrkivät itsenäistymään suurvalloista ja vieraista vallanpitäjistä.

Perejaslavin sopimus, USSR, propaganda

Neuvostoliitto julkaisi vuonna 1954 postimerkin Perejaslavin sopimuksen 300-vuotisjuhlan kunniaksi.

© Post of USSR

Ukraina ei ollut poikkeus. Maa oli tuolloin jaettu Venäjän ja Itävalta-Unkarin kesken, ja siinä missä Itävalta-Unkari hyväksyi suurelta osin kielelliset ja kulttuuriset erot, Venäjän hallitsijat tukahduttivat kaikki yritykset ilmaista ukrainalaisia kansallisia erityispiirteitä. Se vain vahvisti Ukrainan nationalisteja, jotka kääntyivät yhä vahvemmin pois Venäjästä ja kohti Eurooppaa.

Yhteisyyttä Eurooppaan puolustavat argumentit olivat sekä historiallisia että kulttuurisia; esimerkiksi ukrainalainen historioitsija Myh’ailo Drahomanov korosti 1800-luvulla, että Kiovan Rus oli ollut eurooppalainen.

Hänen mukaansa Kiovan Rusin romahdettua kasakat ylläpitivät eurooppalaista henkeä. Vapautta rakastavat kasakat olivat tottuneet toimimaan Puola-Liettuan liiton puitteissa ja omaksuivat sitä kautta eurooppalaisia demokratian ja oikeudenmukaisuuden ihanteita.

Eurooppa-myönteisyys ei kuulunut vain kansallismielisille. Ukrainalainen kirjailija ja kiihkeä kommunisti Mykola H’vylovyi argumentoi 1920-luvulla, että Ukrainan tulisi kääntyä kohti Eurooppaa, sillä Eurooppa, ei Venäjä, oli kommunismin kehto.

Venäjän diktaattori Josif Stalin tuomitsi jyrkästi ajatuksen, jota hän piti osoituksena selän kääntämisestä ”proletaarisen liikkeen pääkaupungille” eli Moskovalle. Stalin alkoi vainota H’vylovyin kannattajia, minkä seurauksena tämä tappoi itsensä vuonna 1933.

Stalinin julma politiikka huipentui holodomoriin, Ukrainaan tietoisesti aiheutettuun nälänhätään, jossa kuoli jopa 7,5 miljoonaa ihmistä. Se sammutti toivon Ukrainan itsemääräämisoikeudesta Neuvostoliiton valtapiirissä.

Sota työntää ukrainalaisia kohti EU:ta

Asiasta tuli uudelleen ajankohtainen vasta Neuvostoliiton hajoamisen ja Ukrainan itsenäistymisen jälkeen vuonna 1990. Ukraina jäi rajavaltioksi, ja sen sijainti Venäjän ja Euroopan välissä nousi jälleen puheenaiheeksi.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 usko tulevaisuuteen EU:ssa on vahvistunut kaikkialla Ukrainassa, osoittaa Kiovan kansainvälisen sosiologian instituutin lokakuussa 2022 tekemä mielipidekysely.

”Krimin miehityksen jälkeen ja etenkin Venäjän viimeisen hyökkäyksen jälkeen ero Itä- ja Länsi-Ukrainan välillä on alkanut hälvetä.” Katarzyna Stoklosa, Etelä-Tanskan yliopiston valtio-opin apulaisprofessori

Tutkimuksen mukaan jopa 89 prosenttia kaikista ukrainalaisista uskoo, että Ukrainasta tulee EU:n jäsen 10 vuoden sisällä.

Luvut ovat hieman matalammat maan itäosassa, mutta myös siellä usko EU:hun on merkittävää, sillä 76 prosenttia vastanneista uskoo maan tulevaisuuden olevan EU:ssa.

Venäjän hyökkäys on yhdistänyt ukrainalaisia, kertoo Etelä-Tanskan yliopiston Itä-Euroopan historiaan erikoistunut valtio-opin apulaisprofessori Katarzyna Stoklosa.

”Ennen kuin Venäjä miehitti Krimin ja liitti sen itseensä vuonna 2014, Ukrainan kahtiajako oli selvempi. Itä-Ukrainassa puhuttiin venäjää ja identifioiduttiin venäläiseen kulttuuriin. Syynä oli se, että siellä ihmisillä oli kokemusta Venäjästä ja he tunsivat sen paremmin. Euroopan unioni tuntui heistä kaukaiselta ja epätodelliselta”, Stoklosa sanoo.

”Länsiukrainalaisten tilanne oli erilainen, koska EU oli paljon lähempänä ja osa jokapäiväistä elämää”, hän huomauttaa.

”Krimin miehityksen jälkeen ja etenkin Venäjän viimeisen hyökkäyksen jälkeen ero Itä- ja Länsi-Ukrainan välillä on alkanut hälvetä.”

Stoklosa uskoo liittymisen EU:hun vahvistavan tuota prosessia entisestään.

”Ukrainasta tulee eurooppalaisempi – ja yhtenäisempi", Stoklosa sanoo.