Kun cancan syntyi 1830-luvulla, sitä eivät esittäneet naiset, vaan etenkin miehet innostuivat potkimaan jalkojaan korkealle ilmaan.

© L. Icart/Bridgeman

Kyllästyi Moulin Rougeen: Tanssijatar halusi luoda oman show’n

La Goulue oli aikansa suosituin cancan-tähti ja pariisilaisen Moulin Rouge -kabareen ehdoton vetonaula. Vuonna 1895 hän päätti ottaa riskin ja sijoitti säästönsä omaan vatsatanssishow’hunsa.

torstai 13. syyskuuta 2018 teksti Marianne Dalsgaard

Pariisilaisen Moulin Rouge -kabareen suuri sali kylpi tähtitaivasta jäljittelevän katon kaasulamppujen valossa. 

Orkesteri soitti vauhdikasta galoppia, ja samppanja kupli iloisesti asiak­kaiden laseissa. Esiintymislavalla cancan-tanssijattaret nostelivat helmojaan ja viskoivat sääriään ilmaan.

Yksi Moulin Rougen eli ”Punaisen myllyn” cancan-tähdistä, La Goulue eli ”ahmatti”, ­hypähti etumaisten katsojien eteen ja potkaisi leikkisästi silinteri­hatun erään herran päästä. Tämän seuralaiset tarttuivat omiin hattuihinsa ja heittivät ne innoissaan ilmaan.

Sitten La Goulue heitti kärrynpyörän, ja lopuksi hän kääntyi selin yleisöön, ­kumartui ja nosti hamettaan niin, että yleisö saattoi nähdä hänen silkkiset alushousunsa. 

Miehet tuijottivat ahnaasti La Gouluen silkin verhoamaa takamusta, ja kun he huomasivat punaisen sydämen, jonka tämä oli ommellut pöksyihinsä, he puhkesivat villeihin huutoihin.

Oli vuosi 1890, ja Moulin Rouge vietti puolivuotisyntymäpäiväänsä. Cancan oli kabareen vetonaula, ja herrasmiehet suorastaan tungeksivat katsomaan cancan-esityksiä nähdäkseen tanssijattarien nostelevan helmojaan ja esittelevän yleisölle reisiään ja aluspöksyjään.

Moulin Rougen cancan-esitys perustui villiin ja vauhdikkaaseen tanssiin, joka oli syntynyt ­1830-luvulla Pariisin köyhän työväestön tanssihalleissa. 

Niissä miehet ja naiset saattoivat unohtaa arkiset huolensa ja nauttia toistensa seurasta niin tanssilattialla kuin ­tanssisalin hämärissä nurkissakin.

Cancan-tähti La Goulue poseerasi usein alasti valokuvissa.

© AKG Images

Opiskelijat viettelivät työläistyttöjä

Ranskan yksin­valtias kuningas Kaarle X oli syrjäytetty vuonna 1830 eli noin 60 vuotta ennen Moulin Rougen avaamista. 

Epäsuositun kuninkaan vaihtaminen uuteen ei kuitenkaan ollut tuonut helpotusta köyhän kansan asemaan. Tanssihalleissa ja muissa huvi­paikoissa köyhä kansa saattoi unohtaa huolensa ja antautua vauhdikkaan tanssin ja kevytmielisyyden valtaan.

Historioitsijat uskovat, että cancania tanssittiin ensimmäisenä Grande Chaumière -nimisessä tanssipaikassa Montparnassen esikaupungissa. 

Siellä työläiset hukuttivat huolensa halpaan viiniin ja porvarisperheiden pojat kokoontuivat ”opiskelemaan elämää”, kuten Journal pour Rire -lehti asian ilmaisi. 

Käytännössä kyse oli siitä, että varakkaiden perheiden pojat etsivät tanssipaikoista naisseuraa, jota heille tarjosivat sekä köyhät työläistytöt että grisetteiksi kutsutut prostituoidut.

Porvarillisten ranskalaisperheiden naiset kuristivat kurvinsa tiukkaan korsettiin ja napittivat pukunsa siveästi leukaan asti. 

Nuoria naisia neuvottiin sulkemaan silmänsä pukiessaan alusvaatteita ylleen, jotta he eivät vahingossa näkisi omaa häpyään. Useimmille porvarisneidoille ”elämän oppitunnit” jäivät pitkään arvoitukseksi. 

Villi ja kaoottinen cancan

Ranskan paremmissa piireissä suosittiin les lanciers -nimistä tanssia, jossa parin vartalot eivät koskettaneet toisiaan. Grande Chaumièressä meno oli ­paljon estottomampaa. 

Siellä orkesteri soitti muun muassa suosittua ja vauhdikasta polkkaa, joka innosti etenkin miehiä potkimaan jalkojaan korkealle ilmaan. Vähitellen villeistä potkuista syntyi cancan, jolla oli ­alkuun monta nimeä, kuten ”hulinaa” tarkoittava chahut

Cancanin hameennostot saattavat olla espanjalaisen flamencon vaikutusta, tai sitten naiset vain alkoivat kohotella helmojaan voidakseen helpommin nostella jalkojaan korkealle.

Erään Grande Chaumièren asiakkaan mukaan cancan yhdistettiin alusta ­alkaen nautintoon ja rakkauteen. Hän kirjoitti siitä kirjassaan näin:

”Musiikin alkaessa opiskelija asettuu alkuasentoon: vasen jalka edessä, käsi ­sivulla, taaksepäin taipuneena, käsi­varsi tytön ympärillä. Tyttö puolestaan nostaa vasemman kätensä parinsa olkapäälle ja kietoutuu tähän kuin köynnös palmun rungon ympärille.”

Totta ja tarua cancanista

Cancanin korkeat potkut ja vihjailevat asennot tekivät siitä suositun. Rohkeaan tanssiin liittyy kuitenkin myös runsaasti mystiikkaa ja monia harhaluuloja.

Totta: Monet tanssijattaret olivat prostituoituja

  • Uskomus: Tanssijat hankkivat lisätuloja myymällä itseään ihailijoilleen.
  • Totuus: Monet cancan-tanssijattaret olivat varttuneet bordelleissa ja harjoittivat prostituutiota vielä senkin jälkeen, kun heistä oli tullut ­tähtiä. Jotkut löysivät kuitenkin toisenlaisen uran, kuten Nini-Pattes-en-l’Air-niminen tanssijatar, joka perusti Pariisiin cancan-koulun.

Osittain totta: Tanssijattaret eivät käyttäneet alushousuja

  • Uskomus: Moulin Rougen ja muiden kabareiden cancan-esitysten suosio johtui osaltaan siitä, että tanssijattarien kerrottiin esiintyvän ilman alushousuja.
  • Totuus: Ilotalojen tytöt tanssivat usein ilman aluspöksyjä, mutta viihde­maailman tähdet eivät tehneet niin. Esimerkiksi Moulin Rougessa oli erityinen työntekijä, joka varmisti, etteivät tanssijattaret paljastaneet liikaa. Hän myös sulki tarvittaessa mamelukkien eli haaroista avoimien alushousujen keskisauman hakaneuloilla. 

Tarua: Miestanssija Chicard keksi cancanin

  • Uskomus: Ranskalaisen Grande Encyclopédie-tietosanakirjan mukaan cancanin keksijä oli Chicard-niminen miestanssija.
  • Totuus: Päivisin nahka­kauppiaana työskennellyt Chicard oli Pariisin ensimmäisiä cancan-tähtiä. Hänen tavaramerkkejään olivat näyttävät puvut ja hypyt, eikä hän ollut ainoa tanssija, joka esitti korkeita potkuja. Cancanin katsotaankin kehittyneen vähitellen monien tekijöiden vaikutuksesta.

Tanssitaiturit huvittelivat maksutta

1830- ja 1840-luvuilla cancan levisi myös muille Pariisin tanssisaleille ja hienompiinkin huvittelupaikkoihin, kuten Paris Opéraan.

Parhaat cancan-taiturit pääsivät tanssiaisiin ilmaiseksi, jos tanssi­salin omistaja piti heidän taitojaan niin vaikuttavina, että arveli heidän houkuttelevan paikalle lisää asiakkaita.

Yksi cancanin varhaisista mestareista oli taiteilijanimeä Chicard käyttänyt miestanssija. Hänen bravuureitaan olivat näyttävät hypyt orkesterikorokkeelta tanssilattialle. Toinen tunnettu cancan-tanssija oli nainen, jota kutsuttiin nimellä Pavillon.

Tanssitaitojensa lisäksi hänet tunnettiin muun muassa siitä, että hän pystyi kumoamaan kurkkuunsa enemmän ­absinttia kuin moni mies.

Cancanin varhaisiin tähtiin lukeutui myös pari, joka tunnettiin taiteilijanimillä La Reine Pomaré eli ”kuningatar Pomaré” ja hänen partnerinsa Brididi. Brididi tunnettiin tavastaan pyörittää käsivarsiaan villisti ympäri kuin tuulimyllyn siipiä, ja ”kuningattaren” itämaiset korut kilisivät ja helisivät hänen kieppuessaan vinhaa vauhtia ympäri.

Cancanin alkutaipaleen tähdistä suurin oli taiteilijanimeä Céleste Mogador käyttänyt nainen. Hän oli prosti­tuoidun tytär, joka oli itsekin päätynyt ­lopulta bordelliin.

Hän oli taitava tanssijatar, ja hänestä tuli nopeasti ­sekä kabareiden tähti että kallis kurtisaani. Céleste ­Mogador kehitti niin sanotun quadrille naturalisten, jossa usea tanssipari tanssi yhdessä cancania.

Naiset eivät käyttäneet pöksyjä

Cancanin alkuaikoina työläisnaiset eivät yleensä käyttäneet lainkaan alushousuja, tai heillä oli niin sanotut mamelukit, joiden löysät, pussimaiset lahkeet oli ommeltu yhteen vain vyötäröltä.

Niinpä yleisö saattoi nähdä vilauksen tanssijattarien paljaasta alapäästä – mikä ei ainakaan vähentänyt cancanin suosiota yleisön keskuudessa.

Alushousut alkoivat yleistyä vasta 1850-luvulla, mutta se ei vaikuttanut cancanin suosioon.

Samoihin aikoihin muotiin tuli nimittäin krinoliini eli vannehame, joka kohotti naisten hameet kellomaisiksi. Näkymät tanssin tahtiin heiluvan vanne­hameen alle olivat entistäkin paremmat.

Cancan-tähti Nini esitteli itseään mielellään yleisölle ja käveli eräänä iltana käsillään näyttämön poikki. Sen jälkeen kaikki tiesivät, että hän ei käyttänyt alushousuja. 

Yleisön joukossa ollut ­poliisi olisi voinut pidättää Ninin ­siveettömyydestä, mutta hän ­totesikin vain: 

”Hyvä ­Jumala, miten kauniit reidet!” Sen jälkeen Nini tunnettiin nimellä Nini-­la-Belle-en-Cuisse, eli ”Nini, jolla on kauniit reidet”. 

Yöelämä viekoitteli

1860-luvulla cancan ei ­ollut enää pelkästään työväenluokan nuorten tanssi, vaan porvaristoon kuuluvat herratkin tungeksivat tanssi­saleille nauttimaan kauniiden tanssijattarien rohkeista esityksistä. 

Cancan levisi myös muihin kaupunkeihin ja Lontooseen asti, vaikka Viktorian ajan ankaran moraalikäsityksen ­mukaan lihallisuus oli tie turmioon. ­

Siveys saattoi olla normi avioliitossa, mutta se ei estänyt herrasmiehiä antautumasta viettiensä valtaan yöelämässä.

1880-luvulla Pariisin valloitti cancan-tähti La Goulue, oikealta nimeltään Louise Weber. Eräs ihailija kuvaili ­hänen tanssiaan näin:

”Hänen poskensa hehkuivat alusta asti kuin kypsät persikat, ja hänen hiuksensa liehuivat kuin silkkilanka. Hänen tanssissaan ei ollut sääntöjä, ei järjes­tystä, vaan siitä huokui täydellinen rytmi­taju ja vastustamaton riemu.”

Weber oli pyykkärin tytär, ja hän oli varttuessaan saanut hypistellä yläluokan naisten kauniita alusvaatteita. Kun hän oli riittävän vanha hiipiäkseen iltaisin ulos tanssimaan, hän lainasi luvatta äitinsä asiakkaiden kauniita pukuja.

Lommo hatussa oli pieni hinta kurkistuksesta viehättävän tanssijattaren hameen alle. 

© Mary Evans

Suosituimmat tähdet rikastuivat

La Goulue ei ollut tanssijattarista kaunein, mutta hänen karismansa valaisi koko salin. Hänen vakituinen tanssi­parinsa oli Valentin le Désossé eli ”Luuton Valentin”, jonka raajat olivat kuin kumia, kun hän hattu päässään ja ­sikari suussaan teki näyttämöllä villejä loikkia ja huimia piruetteja.

La Goulue ja Valentin le Désossé olivat Pariisin suosituimmat cancan-tanssijat, ja pian La Goulue – kuten moni muukin köyhistä oloista ponnistanut cancan-tähtönen – ansaitsi summia, joista useimmat naiset saattoivat vain haaveilla.

Pariisin pohjoislaidalla sijaitseva Montmartren kukkula oli vähitellen muuttunut uneliaasta esikaupungista kaupungin huvielämän keskukseksi.

Moulin Rouge avattiin siellä vuonna 1889, mutta se oli vain yksi alueen ­monista tanssisaleista.

Kun cancanin suosio vain kasvoi, ­sitä alettiin yhä useammin esittää kuin katrillia, jota tanssittiin yhden miehen ja kolmen naisen ryhmissä. Tanssijat esiintyivät välillä näyttämöllä ja välillä yleisön keskellä tanssilattialla.

La Goulue sai kilpailijan, kun muuan nouseva tähti sai kunnian esittää improvisoidun soolonumeronsa Moulin Rougen näyttämöllä. Hän oli legendaarinen cancan-tähti Jane Avril.

Avril hurmasi yleisön esiintymällä monikerroksisissa hameissa, joiden helman ympärysmitta saattoi olla jopa 12 metriä.

Hänen tavaramerkkinsä oli liike nimeltä ”viuhka”, jossa hän taivutti ylävartaloaan pitkälle taaksepäin ja nosti toisen jalkansa suoraan ylöspäin. 

Cancan vakiintui

Moulin Rougen suosio cancan-näyttämönä oli valtaisa, mutta kuumin suosio alkoi hiipua melko pian. 

Kabareen karismaattinen johtaja Charles Zidler lähti jo vuonna 1892, ja kolme vuotta myöhemmin Moulin Rougen jätti La Goulue, joka uhkarohkeasti sijoitti kaikki rahansa uusimpaan villitykseensä, vatsatanssishow’hun.

Moulin Rougen cancan-esitykset houkuttelivat yhä yleisöä, mutta nyt osana laajempaa ohjelmistoa, johon saattoi kuulua muun muassa tirolilaismusiikkia ja nyrkkeilyotteluita.

1900-luvun alussa cancan siirtyi uusille näyttämöille, kuten Bal Tabariniin, jossa sitä esitettiin nykyisin ­kenties tutuimmassa muodossaan: tiukkoihin korsetteihin, lyhyihin hameisiin, sulkakoristeisiin ja mustiin sukkiin ­pukeutuneet tanssijattaret esiintyivät ­lavalla kurinalaisesti ja tarkoin ennalta määrätyn koreografian mukaisesti. 

Moulin Rougen tanssijattarien esiintymisasu muuttui muodin mukana. Me taas tarjoamme sinulle kaksi numeroa HISTORIA-lehteä ja tyylikkään takin, joka on muodikas ympäri vuoden. Siinä on:

Lue lisää

David Price: Cancan!, Cygnus Arts/Fairleigh Dickinson University Press, 1998. Pessis & Crépineau: The Moulin Rouge, Alan Sutton/St. Martin's Press, 1990.

Ehkä sinua kiinnostaa...