Marilyn Monroe oli vasta 36-vuotias, kun hänen psykiatrinsa löysi hänet makaamasta elottomana sängyssään hieman ennen aamun sarastusta sunnuntaina 5. elokuuta 1962.
Maailmankuulu filmitähti oli edellisinä kuukausina tuntenut musertuvansa ulkomaailman paineiden ja odotusten alle. Monroe oli 1950-luvulla ollut yksi maailman suosituimmista filmitähdistä, mutta nyt hänen elokuvansa eivät tuntuneet enää saavan entisen kaltaista huomiota ja hänen nimensä yhdistettiin yhä useammin erilaisiin skandaaleihin.
Tähdellä oli myös lisääntyviä terveysongelmia, ja hän oli alkanut käyttää suuria määriä lääkkeitä.
Kohtalokkaana elokuun yönä Marilyn Monroen kotiapulainen alkoi epäillä, että tähdellä ei ollut kaikki hyvin. Hän kutsui paikalle Monroen psykiatrin, joka tunkeutui tähden makuuhuoneeseen ja totesi tämän kuolleeksi.