Polfoto/Corbis
Elvis Presley soittaa kitaraa ja laulaa

Lääkkeet tappoivat Elviksen

Elvis Presley kärsi suurien lavojen kammosta lievitti julkisuuden paineita amfetamiinin ja resepti­lääkkeiden tuhoisalla yhdistelmällä.

Elvis Presley ei osannut erottaa ystäviä vihollisista. Ehkä siksi hänen uransa uuden sukupolven äänenä päättyi traagisesti vain 22 vuoden jälkeen.

Elviksen tie menestyksestä tuhoon oli lyhyt, ja siihen liittyi paljon hämäriä hahmoja, kuten vale-eversti, häikäilemätön lääkäri ja ”Kuninkaan” omat demonit.

Huumeet vaaransivat Elviksen hengen

Elvis Presley hakeutui hoitoon 15. lokakuuta 1973. Hänen kuusi vuotta kestänyt avioliittonsa Priscilla Beaulieun kanssa oli kariutunut hieman aikaisemmin, ja ero oli syössyt rockin kuninkaan yhä syvemmälle vuosia jatkuneeseen huumeiden ja lääkkeiden käytön kurimukseen.

Sairaalaan menon viralliseksi syyksi ­ilmoitettiin keuhkokuume, ja juuri sen tiedon memphisläisen sairaalan ympä­rille ­leiriytyneet tiedotusvälineet maailmalle välittivät.

”En halunnut valehdella, mutta meidän ensisijainen velvollisuutemme oli huolehtia potilaasta. Niinpä kerroin lehdistölle mitä minun oli käsketty kertoa, vaikka tiesin sen olevan valhetta”, totesi sairaalan varajohtaja ja edustaja Maurice Elliott vuosia myöhemmin.

Todellisuudessa Elviksen yksityis­lääkärin George C. Nichopouloksen määräämät reseptilääkkeet olivat vieneet rock-kukon kuoleman porteille.

Varhaiset vuodet

Elvis antaa nimikirjoituksia vuonna 1956

lviksen vetovoima oli vastustamaton – etenkin nuorille tytöille. Tässä hän antaa nimikirjoituksia neljälle ihailevalle teinille Minneapolisissa vuonna 1956.

© Wikimedia Commons

Elvis lauloi mustan äänellä ja vaikutti vaarallisen seksikkäältä

Elviksen rakettimainen ura oli käynnistynyt parikymmentä vuotta aikaisemmin, kun memphisläisen Sun Records -levy-yhtiön tuottaja Sam Phillips oli löytänyt etsimänsä: karismaattisen valkoihoisen nuorukaisen, joka kuulosti mustaihoiselta.

Yleisö rakasti mustaihoisten laulutyyliä, mutta Yhdysvaltojen etelävaltioissa voimassaolevan rotuerottelupolitiikan vuoksi oli välttämätöntä löytää valkoinen tähti, mikäli halusi toden teolla lyödä ­rahoiksi musiikkialalla.

Eräänä päivänä vuonna 1954 studiolla­ usein aikaa viettänyt 19-vuotias nuorukainen nimeltä Elvis alkoi pelleillä äänitysten välisellä tauolla studiossa ja laulaa ­Arthur Crudupin kappaletta That’s All Right.

Sam Phillips syöksyi miksauspöydän ­ääreen ja pani nauhan pyörimään.

Nuorukaisen laulu oli enemmän kuin ”all right”, se oli suorastaan upeaa.

Elviksen ensimmäisen albumin kansi

Elvis Presleyn ensimmäisen albumin kansi vuonna 1956.

© Flickr

## Voitti ujoutensa

Sam Phillipsin aavistus osui oikeaan. Elvis ja hänen bändinsä saavuttivat suuren suosion heti ensikeikoistaan lähtien, ja jo seuraavana vuonna Elvis solmi historian siihen asti tuottoisimman levytyssopimuksen, kun RCA Victor Records ­sitoutui maksamaan hänelle ennenkuulumattomat 40 000 dollaria.

Kaikki sujui kuin tanssi. Elvis onnistui voittamaan ujoutensa, ja vuonna 1956 hänen lukuisat televisio­esiintymisensä sinetöivät ­hänen läpimurtonsa.

Elvis näytti televiossa hyvältä, mutta hänen ”vihjailevat” ja ”provosoivat” lantionliikkeensä olivat liikaa ahdasmielisille yhdysvaltalaisille. Elvis itse kommentoi kohua sanomalla: ”He luulevat, että minä olen seksihullu, mutta he ovat itse vanhoja ja turhautuneita, kun taas olen vain luonnollinen.”

Lausunto ei miellyttänyt televisiokanavien pomoja, jotka kielsivät Elviksen kuvaamisen muuten kuin vyötäröstä ylöspäin.

Elvis­ itse ei kiellosta piitannut vaan vatkasi lanteitaan kuten ennenkin, ja yleisö, erityisesti ­tytöt, rakasti ­hänen lavasäteilyään ja energistä esiintymistään.

Elvis Presleyn ykköshitit

Armeija ja amfetamiini

Elvis pelkäsi isoja näyttämöitä

Kesken nousujohteisen uransa Elvis kutsuttiin asepalvelukseen. Vuonna 1958 hänet lähetettiin puolentoista vuoden komennukselle Saksaan, missä hän tutustui huumausaineisiin.

Elviksen ensimmäinen käyttökerta tapahtui sotaharjoituksen yhteydesä: muuan kersantti tarjosi hänelle amfetamiinia, jonka avulla nuorukaiset jaksoivat paahtaa päiväkausia nukkumatta. Amfetamiini oli sotilaiden keskuudessa suosittu piriste, ja se koukutti myös Elviksen.

The Million Dollar Quartet

Sun Recordsin ”miljoonan dollarin nelikko” kärsi vakavista päihderiippuvuusongelmista. Lääkkeitä nuorukaisille määräsi avokätinen George Nichopoulos eli ”tohtori Nick”.

© Polfoto

Saksassa Elvis myös tapasi tulevan vaimonsa Priscilla Beaulieun. Pariskunta seurusteli jo vakituisesti, kun Elvis sai ­suoritettua asepalveluksensa ja palasi vuonna 1960 Yhdysvaltoihin.

Elvis olisi nyt voinut jatkaa nousujohteista uraansa, mutta hän ei enää ­ollut asiasta kovin innostunut. Huoleton sotilaselämä yhtenä amerikkalaissotilaana muiden joukossa oli sopinut hänelle ­hyvin, eikä hän enää tuntenut kaipuuta esiintymislavoille.

Sen sijaan hän palasi studioon ja äänitti monia uransa suurimpia hittejä, kuten Are You Lonesome ­Tonight? ja It’s Now or Never.

Ylistävät levyarvostelut ja erinomaiset listasijoitukset suorastaan vaativat mittavaa konserttikiertuetta, mutta Elvis ei ­ollut siihen valmis.

Elokuvayhtiö Paramount tarjosi tähdelle pakotien ehdottamalla tälle seitsenvuotista sopimusta useista elokuvista, jotka sisältäisivät hänen suurimpia hittejään.

Elvis suostui sopimukseen ja onnistuikin sen turvin välttelemään konserttilavoja peräti kahdeksan vuotta. ­Elviksen elokuvat menestyivät hyvin, mutta kriitikkoja ne ­eivät vakuuttaneet. Lehdistö halusi rock-Elviksen takaisin.

Lue myös: Katkera fani ampui John Lennonin.

Elvis Presleyn elokuvat

Elvis Presley elokuvassa Jailhouse Rock vuodelta 1957

Elvis Presley esitti pääosaa vuonna 1957 ilmestyneessä menestyselokuvassa Jailhouse Rock. Elokuva kertoo vangista, josta tulee laulutähti.

© Wikimedia Commons

Pillerit auttoivat Elvistä tekemään comebackin

Viimein Elvis turhautui itsekin uransa kehitykseen, ja oli valmis kuuntelemaan, kun lääkäri George Nichopoulos vuonna 1967 auliisti tarjoutui auttamaan häntä ­palaamaan konserttilavoille.

Nichopoulos oli tuttu mies musiikkipiireissä, joissa hänet tunnettiin nimillä ”Huumekauppias” tai ”tohtori Nick”. Nichopoulos oli erikoistunut ”auttamaan” viihdetaivaan tähtiä kunnon korvausta vastaan.

Kuvassa lääkäri George Nichopoulos (Dr. Nick)

George Nichopoulos hankki elantonsa määräämällä lääkkeitä ­tähdille. Työ oli ­kannattavaa. sillä esimerkiksi Elvis Presley maksoi hänelle miljoona ­dollaria vuodessa.

© Polfoto/Corbis

Hän tiesi täsmälleen, minkälainen lääkecocktail tarvittiin nostamaan tähti esiintymislavalle itsevarmuutta ja energiaa uhkuen.

Elvis teki paluun NBC-televisiokanavan showssa miljoonien fanien riemuksi. Lähetyksestä tuli vuoden katsotuin televisio-ohjelma.

Menestyksen rohkaisemana Elvis myöntyi pitämään myös muutamia muita konsertteja. Lehdistö oli viimein tyytyväinen, ja muuan kriitikko kirjoittikin: ”On hienoa nähdä ­itsensä kadottaneen miehen palaavan kotiin.

Hän lauloi voimalla, jollaista kukaan ei varmaankaan rock’n’roll-artistilta odottanut.”

Elvis oli jälleen mukana kuvioissa, ja koko maailma rakasti häntä. ”Kuningas” oli itsekin tyytyväinen ja erityisen kiitollinen Nichopoulokselle, jota hän alkoi pitää läheisenä ystävänään.

Nichopoulos vastasi ystävyyteen pitämällä huolen, ettei Elvikseltä koskaan puuttunut tämän kaipaamia pillereitä.

Aikajana Elvis Presleyn elämästä

Lahjakkuus koitui Elviksen epäonneksi

Elvis myi urallaan yli miljardi äänilevyä, ja hänestä tuli yksi historian kuuluisimmista artisteista. Menestyksen ­hinta oli kuitenkin kova: Elvis kuoli 42-vuotiaana.

1935:

Elvis syntyi 8. ­tammikuuta Tupelossa Mississippissä.

1946:

Sai 11-vuotis­lahjaksi ensimmäisen ­kitaransa.

1948:

Muutti perheensä mukana Memphisiin ­Tennesseehen.

1953:

Äänitti ensim­mäisen demonauhansa Sun Recordsille.

1954:

Sun Recordsin tuottaja Sam Phillips ­”löysi” Elviksen, joka pääsi pian ­esiintymään yleisölle.

1955:

Elvis solmi siihen asti tuottoisimman ­levytyssopimuksen. Sopimuksen neuvotteli ”eversti” Parker, josta tuli Elvis Presleyn ainoa manageri vuonna 1956.

1958–60:

Suoritti asepalveluksensa Saksassa.

1961–69:

Vetäytyi ­konserttilavoilta ja näytteli useissa elokuvissa.

1967:

Avioitui Priscilla Beaulieun kanssa. Pariskunnan ainoa lapsi, Lisa Maria Presley, syntyi vuonna 1968.

1968:

Palasi suuren ­suosion saattelemana ­konserttilavoille.

1970:

Tapasi presidentti Richard Nixonin Valkoisessa talossa. Elviksen 32. elokuvan ensi-ilta. Alkoi käyttää esiintymisasuna kuuluisaa haalaria ja viittaa.

1972:

Avioliitto Priscillan kanssa ajautui karille.

1973:

Esiintyi historian ensimmäisessä maailmanlaajuisesti televisioidussa konsertissa.

1973–77:

Konsertoi ­laajalti; päihderiippuvuus paheni.

1977:

Presleyn viimeinen esiintyminen oli Indianapolisissa 27. kesäkuuta. Elvis Presley kuoli 16. elokuuta kotonaan Gracelandissa, Memphisissä Tennesseessä.

Elvis kärsi avioerosta kovasti

Elvis ja Priscilla olivat avioituneet vuonna 1967 ja saaneet tyttären. Avioliitto alkoi kuitenkin pian rakoilla, ja lopulta Priscilla sai tarpeekseen miehensä syrjähypyistä, mielialanvaihteluista, lääkeriippuvuudesta ja vieraiden ihmisten ­alituisesta tulvasta kodissaan.

Valokuva avioparista Elvis Presley ja Priscilla Presley

Elvis Presley avioitui 1. toukokuuta 1967 pitkäaikaisen rakastettunsa, Priscilla Beaulieun kanssa. Heidät vihittiin hotellissa Las Vegasissa.

© Thomas Hawk/Flickr

Hän jätti ­Elviksen ryhdyttyään suhteeseen karateopettajansa Mike Stonen kanssa.

Elviksen ystävä Ed Parker kertoi myöhemmin kirjassaan: ”Vaimon lähtö oli pahin mahdollinen isku Elviksen itsetunnolle. Jos Priscilla olisi kuollut, hän olisi saattanut selviytyä menetyksestä, mutta vaimon lähtö toisen miehen ­ matkaan oli kuin kuolinisku.” Parkerin mukaan Elvis purskahti itkuun kertoessaan hänelle tulevasta avioerostaan.

Kesällä 1972 Elvis valmistautui konserttikiertueeseen ja ahmi laihdutuslääkkeitä kiloja karistaakseen.

Hän näyttikin varsin hyväkuntoiselta pitäessään ennen kiertueen alkua New Yorkissa lehdistö­tilaisuuden, jonka kuluessa toimittajat ­ottivat ­puheeksi hänen ujoutensa: ­”Elvis, oletko tyytyväinen imagoosi?”

”Well, sir. On varsin vaikeaa yrittää vastata imagon vaatimuksia.”

”Onko totta, että olet pohjimmiltasi hyvin vaatimaton ja ujo ihminen?” ”Mitä tarkoitat vaatimattomalla?” ­Elvis vastasi virnistäen ja nousi seisomaan esitelläkseen kymmenentuhannen­ dollarin arvoista kultaista vyötään.

Eversti Parker

Eversti Parker ja Elvis Presley

Eversti Parker ja Elvis Presley.

© Wikimedia Commons

’One for the money’

Eversti Parker toimi Elvis Presleyn managerina koko tämän 22 vuotta kestäneen uran ajan 1955–1977. Hän valvoi tähden elämän kaikkia osa-alueita.

Andreas Cornelis van Kuijk

Eversti Parker syntyi Alankomaissa vuonna 1909 ja oli oikealta nimeltään Andreas Cornelis (Dries) van Kuijk. Hän muutti laittomasti Yhdysvaltoihin 20-vuotiaana. Hänellä oli jonkin verran kokemusta crooner- ja country-laulajien managerina, ennen kuin hänestä tuli vuonna 1956 Elvis Presleyn manageri.

Sotamies Parker – ei eversti

Tom Parker oli palvellut sotamiehenä Yhdysvaltain armeijassa 1930-luvulla mutta ei ollut eversti. Everstin tittelin hän sai vuonna 1948 avustettuaan Louisianan kuvernöörin vaalikampanjassa. Siitä kuvernööri myönsi hänelle kunnia-arvon eversti osavaltion epävirallisessa armeijassa, ja hän käytti titteliä siitä lähtien.

Ei Yhdysvaltain kansalaisuutta

Elvis Presley ei tehnyt koskaan kansainvälisiä kiertueita. Moni uskoo sen johtuneen siitä, että eversti Parker ei koskaan saanut Yhdysvaltain kansalaisuutta eikä hänellä ollut siksi passia. Parker ei myöskään koskaan käynyt tapaamassa Elvistä tämän suorittaessaan asepalvelustaan Länsi-Saksassa.

Ei rojalteja

Parker ei koskaan liittänyt Presleyä musiikkialan tekijänoikeuksia valvovaan järjestöön BMI:hin. Presleyltä jäi näin saamatta tekijänoikeusrojaltit yli 30 kappaleesta, joiden tekijä hän oli.

Provisio

Elvis Presleyn kuoltua vuonna 1977 tuomari määräsi tutkimaan lähemmin Parkerin sopimusta Presleyn kanssa, jolloin ilmeni, että yli puolet Presleyn tuloista virtasi suoraan Parkerin taskuun. Tuolloin oli normaalia, että agentti sai 10–15 prosenttia edustamansa henkilön tuloista.

700 kappaletta

Vuonna 1973 tehty sopimus, jolla RCA sai oikeudet Presleyn 700 kappaleeseen, oli yksi raskauttavimmista todisteista siitä, miten Parker hyväksikäytti Presleytä taloudellisesti. Sopimuksen mukaan Parker sai 6,2 miljoonaa dollaria seitsemän vuoden aikana, ja Presley sai puolestaan 4,6 miljoonaa dollaria.

Ostettiin ulos

Vuonna 1982 Elvis Presleyn perikunta haastoi Parkerin oikeuteen sopimusväärinkäytöksistä ja henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta. Samana vuonna asia sovittiin oikeuden ulkopuolella ja perikunta osti Parkerin ulos kahdella miljoonalla dollarilla. Lopullinen sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa 1983.

Uhkapelit

Eversti Parker tienasi joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 miljoonaa dollaria Elviksen managerina. Kun Parker kuoli vuonna 1997, rahoista oli jäljellä noin miljoona. Mitä hänen omaisuudelleen tapahtui?

Mitä ilmeisimmin Parker on hävinnyt rahansa uhkapeleissä Las Vegasissa. Hän vietti aikaansa kasinoilla ilmeisen heikoin tuloksin samaan aikaan, kun hänen yhä turvonneempi ja lääkitympi tulonlähteensä esiintyi suurille yleisöille aavikkokaupungissa.

Tom Hanks eversti Parkerina

Eversti Parkerin ja Elvis Presleyn suhde on keskeisessä osassa Baz Luhrmannin vuoden 2022 Elvis-elokuvassa. Eversti Parkeria esittää Tom Hanks. Elviksenä nähdään – ja osin laulaa – Austin Butler.

Supertähti kuoleman kurssilla

Elviksen päihderiippuvuus paheni pahenemistaan, ja hänen oli yhä vaikeampi salata olevansa esiintymislavallakin lääketokkurassa. Eräässä konsertissa hän kuljeskeli sekavana ympäri lavaa, jolloin tyytymätön yleisö alkoi buuata.

Tauolla ­”Kuningas” raivosi avustajilleen: ”Jos ne eivät ole kunnolla, minä en enää vaivaudu laulamaan niille!” Manageri Tom ”Eversti” Parker sai hänet kuitenkin ­taivuteltua palaamaan lavalle konsertin loppuosaa varten.

Elvis esiintyy Philadelphia Spectrumissa

Viimeisinä vuosinaan Elvis oli ylipainoinen, ­lääkkeistä sekaisin oleva ihmisraunio.

© Getty Images

Elvis oli vahvasti lääkeriippuvainen, ja kuluttava elämäntapa verotti hänen terveyttään. Jopa orkesterin ­jäsenet olivat huolissaan hänestä, kuten pianisti Tony Brown on myöhemmin kertonut: ”Näin hänet istumassa pukuhuoneessaan kykenemättä edes liikahtamaan.

Ajattelin usein mielessäni: ’Pomo, miksi et keskeyttäisi kiertuetta ja pitäisi vuotta vapaata?’ Kerran sanoinkin sen hänelle. Hän taputti minua harteille ja sanoi: ’Kyllä se tästä. Älä turhaan murehdi.’”

Lue myös: Murhattiinko Marilyn Monroe?

Elvis vietiin tämän tästä sairaalaan

Vuoden 1973 sairaalakäynti kesti 18 päivää. Kotiuduttuaan Elvis halusi heti rentoutua lääkkeiden avulla.

Hän laski leikkiä kehnoilla maksa-arvoillaan, ­mutta todellisuudessa tilanne oli vakava, sillä runsas lääkkeiden käyttö oli vahingoittanut hänen elimistöään ja erityisesti ­maksaansa.

Heikenevästä terveydestään huolimatta Elvis jatkoi sekä konsertointia että lääkkeiden käyttöä itseään säästelemättä. Hän esiintyi viimeisen kahdeksan elinvuotensa aikana yli tuhannessa konsertissa.

Kuvassa lääkepullo

Elvis Presleyn lääkepurkkeja on myyty huutokaupassa.

© Getty Images

Vähitellen päihderiippuvuuden salailu­ ei enää onnistunut. Juorulehdet hyökkäsivät ­Elvistä vastaan ja julkaisi etusivuillaan kuvia turvonneesta ja elähtäneestä 42-vuotiaasta rocklegendasta.

Huhtikuussa 1977 Elvis lähti kier­tueelle miltei suoraan sairaalasta ja piti 13 konserttia 13 päivässä.

Hänen oli määrä jatkaa kiertuetta 17. elokuuta 1977, mutta edellisenä päivänä ­hänet löydettiin elottomana kylpyhuoneen lattialta kotoaan Gracelandista. Rockin kuninkaan vuosikausia piinattu elimistö oli viimein pettänyt.

Bonustietoa

Elvis Richard Nixonin vieraana Valkoisessa talossa

Elvis pääsi tapaamaan omasta pyynnöstään presidentti Richard Nixonia Valkoisessa talossa 21. joulukuuta 1970. Elvis toivoi saavansa huumeviraston ”The Bureau of Narcotics and Dangerous Drugs” virkamerkin valtuutuksena huumeiden ja kommunismin vastaiseen taisteluun. Hän ei saanut aitoa merkkiä, mutta kylläkin kädenpuristuksen Richard Nixonilta.

© National Archives

Elviksen hiukset

Elvis Presleyn hiukset eivät olleet luonnostaan mustat, vaan vaaleat. Hän alkoi ajoittain värjätä hiuksiaan mustaksi lukioaikana, ja lopulta hän pitäytyi mustassa värissä.

Elvis-imitaattorit

Nykyään maailmassa on arviolta noin 50 000 ammattimaista Elvis-imitaattoria.

Musta vyö karatessa

Presleyllä oli musta vyö karatessa, ja hän piti lajista niin paljon, että hän antoi opettajalleen 50 000 dollaria karatekoulun avaamiseen Memphisissä.

Nixon

Elvis kirjoitti kerran Nixonille kirjeen, jossa hän toivoi pääsevänsä salaiseksi huumeagentiksi. Nixon luovuttikin hänelle henkilökohtaisesti työhuoneessaan huumevirasto Bureau of Narcotics and Dangerous Drugsin kunniavirkamerkin (jolla ei ollut todellista arvoa).

Lääkkeet

Elviksen ruumiinavauksessa hänen elimistöstään löytyi kymmentä eri lääkeainetta.

Nuoret tytöt

Elvis Presley piti nuorista tytöistä, etenkin neitsyistä. Hänen ainoa vaimonsa ja tyttärensä äiti Priscilla Beaulieu oli vain 14-vuotias heidän alkaessaan tapailla vuonna 1959, jolloin Presley oli 24-vuotias.

Lanteet

Elvis Presleyn lantionliikkeet tekivät osaltaan Kuninkaasta aikansa suurimpiin kuuluvan seksisymbolin, mutta ne herättivät myös suurta närkästystä.

Suuret maanlaajuisesti näkyvät tv-ohjelmat eivät pitkään rohjenneet ottaa Elvistä vieraakseen esiintymään. Televisionkatsojat saivatkin nähdä jotain varsin kummallista Elviksen ensimmäisessä tällaisessa tv-esiintymisessä The Steve Allen Show’ssa vuonna 1956.

Elvis oli suostuteltu laulamaan seksikäs rock’n’roll-hittinsä ”Hound Dog” frakissa bassett hound -koiralle, jolla oli päässään silinterihattu.

Kohdassa, jossa Elvis olisi normaalisti vatkannut lantiotaan, hän vastusti kiusausta ja katsoi kameraan ilkikurisesti hymyillen.

Elvis Presley esiintyy ensimmästä kertaa maanlaajuisesti tv-show’ssa vuonna 1956.

Jälkikirjoitus

Nichopoulos sai Elviksen kuoleman ­jälkeen syytteen taposta, mutta hänet todettiin syyttömäksi.

Hän menetti lääkärinoikeutensa kolmeksi kuukaudeksi, ­minkä jälkeen hän jatkoi taas tähtien ”hoitamista”. Vuonna 1995 hän menetti­ ­ lääkärinoikeutensa lopullisesti.