Kahlekuningas: ”Alussa onnettomuuden pelko sai minut epäröimään hieman”

Harry Houdini vietti 5. elokuuta 1926 puolitoista tuntia rauta-arkussa newyorkilaisen Shelton-hotellin uima-altaan pohjalle upotettuna. Suoritus hämmästytti kaikkia, mutta Houdini tunnusti sen jälkeen tutulle lääkärille, että ennätysyrityksessä oli käydä hullusti.

Harry Houdini vietti 5. elokuuta 1926 puolitoista tuntia rauta-arkussa newyorkilaisen Shelton-hotellin uima-altaan pohjalle upotettuna. Suoritus hämmästytti kaikkia, mutta Houdini tunnusti sen jälkeen tutulle lääkärille, että ennätysyrityksessä oli käydä hullusti.

The Advertising Archives/Imageselect
© Vintage_Space/Imageselect

Harry Houdini

Eli: 1874–1926.
Kansallisuus: Unkarilais-yhdysvaltalainen.
Työ: Kahlekuningas, näyttelijä ja taikuri.
Siviilisääty: Naimisissa assistenttinsa Wilhelmina Beatrice Rahnerin kanssa.
Tunnetaan: Houdini, jonka oikea nimi oli Erik Weisz, lumosi yhdysvaltalaisyleisöä kolmenkymmenen vuoden ajan kyvyllään vapautua kaikista mahdollista kahleista. Hän esimerkiksi antoi haudata itsensä 1,8 metrin syvyyteen ja hyppäsi alas silloilta sidottuna ja käsirautoihin kahlittuna.

New York, USA, 5. elokuuta 1926

Tohtori W. J. McConnellille*

Haluan sanella tämän nyt mahdollisimman pian, kun kokemukseni ja tuntemukseni ovat vielä tuoreina muistissani.

Kello on nyt 17.10. Olen nukkunut puoli tuntia, ja oloni on melko hyvä.

Ennen tätä juuri seuraamaasi koetta tein kaksi salaista testiä. Voin kertoa, että näkemäsi arkku on Boyertown Casket Companyn valmistama. Se on tehty sinkitystä raudasta ja siihen mahtuu puoli kuutiometriä ilmaa.

Ensimmäisessä testissä minua ei upotettu.

*

McConnell tutki menetelmiä, joiden avulla kaivostyöläiset voisivat pysyä hengissä romahduksissa, ja seurasi siksi Houdinin kokeita.

Olin arkussa tunnin ja kymmenen minuuttia ja voin hyvin. Toisen testin tein erikoisvalmisteisessa arkussa, joka oli täysin ilmatiivis.

Olin arkussa tunnin ja kolmetoista minuuttia. Oloni oli jälleen hyvä, joskin minulla oli hieman kylmä.

Kolmannessa kokeessa – tässä, jota tänään seurasit – minulla oli syytä epäillä, että ilma oli vähähappista, sillä arkussa oli lämmin jo ennen kuin sen lukitusmekanismin kaksi pyöreää levyä oli ruuvattu paikoilleen.

Oloni ei ollut ollenkaan hyvä.

Alussa onnettomuuden pelko sai minut epäröimään hieman. Kuten kuitenkin tiedät, olen harjoitellut vuosia.

Minut on suljettu laatikkoon ja heitetty jokeen, ja minut on lukittu maitotonkkaan kahdeksi ja kolmeksi minuutiksi. Kaiken tämän ansiosta olen aina fyysisesti hyvässä kunnossa ja pidän huolta keuhkokapasiteetistani.

”Olin hermostunut, mutta se ­johtui vain ­jännityksestä, ei pelosta.” Harry Houdini, 5. elokuuta 1926

Tämän kokeen aikana hengitykseni muuttui raskaaksi noin viidenkymmenen minuutin päästä enkä ollut varma, pystyisinkö olemaan arkussa kokonaista tuntia.

Kun se kuitenkin onnistui, ajattelin, että olisin arkussa vielä kymmenen minuuttia pidempään.

Tässä vaiheessa aloin haukkoa henkeä. Muistin kuitenkin kahdesta ensimmäisestä testistä, että jalkojen kohdalla oli viileämpää kuin pääpuolella, ja liu'uin kohti arkun jalkopäätä.

Olin sen lisäksi etukäteen sopinut avustajieni kanssa, että he välillä ravistaisivat arkkua, sillä olin päätellyt raporteistasi, että arkun liikuttaminen saisi sen sisällä ilmankin liikkumaan.

Kun ravistamisen aikana arkku yhtäkkiä singahtikin ylös kohti pintaa, pelästyin, että arkkuun repeytyisi reikä, jolloin vesi pääsisi sisään arkkuun ja hukuttaisi minut.

Siinä tilanteessa olisin ollut aivan avuton – ja kuten tiedät – avustajiltani olisi tällöin kestänyt useita minuutteja, ennen kuin he olisivat saaneet minut ulos tästä vaarallisesta tilanteesta.

Assistenttini soitti minulle arkkuun kertoakseen, että olin ollut veden alla nyt tunnin ja kaksitoista minuuttia.

Kun katselin rintakehääni, joka nousi ja laski niin kuin pitääkin, päätin, että kestäisin kuitenkin vielä viisitoista minuuttia lisää.

Tässä vaiheessa tunsin, että hartioideni alla oli vettä. Tunnustelin ympäriinsä arkussa ja huomasin, että sinne mukaan ottamani nenäliina oli kastunut.

Painoin märän nenäliinan huulilleni siinä toivossa, että saisin sen avulla enemmän ilmaa. Kuvittelin mielessäni siitä olevan apua, mutta todellisuudessa siitä tuskin oli mitään hyötyä ilman kannalta.

Pidin nenäliinan kuitenkin huulillani siihen asti, kunnes avustajani lopulta päästivät minut arkusta.

Harry Houdini New Yorkissa 7. heinäkuuta 1912 tekemässä temppua, jossa hänet oli lukittu käsi- ja jalkaraudoissa kiinninaulattuun laatikkoon, joka laskettiin mereen New Yorkin satamassa.

© Everett Collection/Shutterstock

Keltaisia valoja alkoi välähdellä silmissäni, kun aikaa oli kulunut tunti ja kaksikymmentäkahdeksan minuuttia. Pidin silmäni auki, jotta en nukahtaisi.

Makasin selälläni, jotta mikään ei painaisi keuhkojani. Vasen käteni oli rintani päällä, ja vasen pakarani painui vasten arkun kylkeä.

Näin sain pidettyä puhelimen kuuloketta korvaani vasten ilman, että tarvitsin siihen käsiäni. Pyysin pian assistenttiani nostamaan minut ylös.

Yhteensä tunnin ja kolmenkymmenenyhden minuutin jälkeen minulle tuli miellyttävä tunne, että veden paine oli keventynyt. Keuhkoni liikkuivat edelleen kuin haitarit, mutta tunsin oloni rennoksi.

Kun ensimmäinen levy ruuvattiin auki, ilmavirta kirjaimellisesti nosti minut ylös arkun pohjalta.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että jos koe olisi tehty paikassa, jossa sinkitty rauta-arkku olisi täytetty raittiilla ilmalla, olisin voinut pysyä arkussa viisitoista tai kaksikymmentä minuuttia pidempään.

Voin kertoa, että olen harjoitellut tätä varten kolme viikkoa, ja keuhkoni ovat erinomaisessa kunnossa.

Valmistautuessani testiin otin edeltävänä päivänä peräruiskeen. Testipäivänä söin hyvin kevyesti.

Noin kello 10.25 söin hedelmäsalaatin ja join puolikkaan kupin kahvia. Olin hieman hermostunut, mutta se johtui vain kokeilun jännityksestä, ei pelosta.

Niiden kolmen viikon aikana, jotka harjoittelin, painoni putosi noin viisi kiloa. Painan nyt noin seitsemänkymmentäyksi kiloa. Jos haluat lisää tietoja, kysy vain.

Suunnittelen teettäväni arkun, jossa on lasinen kansi, ja ilmoitan sinulle heti, kun se on valmis.

Tiedän, että teet tärkeää työtä, ja koska kehoni ja aivoni on koulutettu juuri sen kaltaiseen toimintaan, jota tutkit, olen mielelläni palveluksessasi.

Kysy minulta mitä vain, olen vain iloinen voidessani vastata.

Parhain terveisin
Harry Houdini

Jälkikirjoitus

Esiintyminen New Yorkissa jäi yhdeksi Houdinin viimeisistä. Hän kuoli 31. lokakuuta Detroitissa esityksen jälkeen tapahtuneen umpisuolen puhkeamisen seurauksena. Houdini tuotiin kotiin New Yorkiin erään hänen ohjelmanumeronsa pronssiarkussa.