Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Huimapäät hurmasivat yleisön

Henkeä salpaavia hevostemppuja, klovneja kirjavissa asuissaan ja valkoisia kyyhkyjä loihtivia taikureita... Vuoden 1770 tienoilla entinen sotilas Philip Astley kokosi ensimmäistä kertaa historiassa erilaisia viihdetaiteilijoita samalle areenalle – niin syntyi sirkus.

Getty Images

Elämä 1930-luvulla pienessä uneliaassa maaseutukaupungissa jossain päin Eurooppaa oli päivästä toiseen samanlaista.

Vain sadonkorjuujuhlat, maatalousnäyttelyt ja markkinapäivät toivat joskus vaihtelua rutiinien keskelle. Ja sitten eräänä päivänä pääkadulla nähtiin norsuja!

Niitä oli kokonainen rivistö, ja ne marssivat kärsä kiinni edellä kulkevan norsun hännässä.

Niiden perässä keikkui korkeilla puujaloilla klovneja, jonglöörit heittelivät keilojaan kohti taivasta, ja mies leoparditrikoissa taivutti rautatankoa lihakset pullottaen. Kaiken kruununa tuli viehkeä sirkusprinsessa tasapainotellen helmikoristeisessa puvussaan seisaallaan kahden lumivalkean hevosen selässä.

Koko kaupunki kerääntyi katsomaan, kuinka sirkusvaunut ajettiin suureen rinkiin ja niiden keskelle alettiin pystyttää jättimäistä telttaa.

Uteliaat lapset yrittivät puikahdella tapahtumien keskipisteeseen, ja ilmassa kajahteli vieraskielisten sirkuslaisten outoja huutoja.

Illalla yleisö pääsi lopulta näkemään uskomattoman esityksen, jossa akrobaatit tekivät mahdottoman näköisiä temppuja trapetsilla, eläintenkesyttäjä työnsi päänsä leijonan kitaan ja klovnit saivat yleisön ulvomaan naurusta vedet silmissä.

Kun aamu valkeni, sirkus telttoineen, vaunuineen ja eläimineen katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja jatkoi matkaansa seuraavaan kaupunkiin.

Ihmiset jäivät kärsimättöminä odottamaan seuraavaa vuotta, jolloin seurue palaisi taas piristämään pikkukaupungin elämää päiväksi.

Nykyisen kaltaisia sirkusseurueita on kiertänyt maita ja mantuja aina 1830-luvulta alkaen. Perinteisen sirkuksen isänä pidetään brittiläistä huimapäätä nimeltä Philip Astley, joka kokosi vuoden 1770 tienoilla ensimmäisenä historiassa hevostaitureita, nuorallakävelijöitä ja klovneja samalle areenalle.

Astleyn ura armeijassa pysähtyi

Philip Astley erottui rakuunarykmentissään muista poikkeuksellisen taitavana ratsastajana ja hevosten kouluttajana.

Seitsemässä vuodessa hän eteni ylikersantiksi ja sai vastuulleen rykmentin uudet hevoset. Kalustepuusepän poikana hänellä ei kuitenkaan ollut toivoa nousta sen pidemmälle.

Astley oli vasta 24-vuotias, mutta hänestä tuntui, ettei hänellä ollut enää mitään uutta odotettavissa.

Hän sai kuitenkin uuden suunnan elämäänsä, kun hän näki Lontoon ulkopuolella kestikievarin edessä miehen, joka tasapainotteli kahden rivakasti etenevän hevosen selässä jopa näiden ylittäessä esteitä.

Esitys teki Astleyyn vaikutuksen – samoin kuin se, kuinka paljon rahaa katsojat heittivät taiturin hattuun esityksen jälkeen. Siitä alkoi Astleyn unelma tulevaisuudesta showbisneksessä.

Philip Astley tuli jo armeijassa tunnetuksi mestariratsastajana.

© Imageselect

Sirkuksen isä oli hevoshullu

Philip Astley oli kalustepuusepän poika, mutta hän ei halunnut jatkaa isänsä jalanjäljissä.

Hän oli kiinnostunut vain hevosista ja opetteli itse ratsastamaan. Vuonna 1759 Astley lähti kotoa 17-vuotiaana ja ilmoittautui rakuunarykmenttiin, jossa hän erottui muista poikkeuksellisen taitavana ratsastajana.

Suurimman osan armeija-aikaansa Astley vietti Pohjois-Saksassa, jossa britit ja preussilaiset taistelivat yhdessä varsinkin ranskalaisia joukkoja vastaan.

Taiturit kilpailivat esiintymispaikoista

Ratsastusnäytökset olivat suosittuja 1760-luvun lopun Englannissa.

Krouvarit sopivat taitavien ratsastajien kanssa siitä, että nämä viihdyttivät ihmisiä krouvin edustalla, minkä jälkeen paikalle kerääntyneet katsojat astuivat hyvillä mielin sisään sammuttamaan janoaan.

Taitoratsastajien kesken käytiin kovaa kilpailua yleisön suosiosta, minkä myös Astley sai havaita lähdettyään armeijasta koettamaan onneaan.

Hän päätti perehtyä tarkasti suosittujen esiintyjien temppuihin ja hakeutui kahden taitoratsastajan seuraan. Miehet kilpailivat oikeudesta viihdyttää ihmisiä erään kievarin edustalla ja pyrkivät jatkuvasti ylittämään toinen toisensa taituruudessa.

Toinen oli parempi ratsastaja, mutta toinen oli parempi showmies ja esiintyi yhdessä kauniin vaimonsa ja hyvin koulutetun koristellun hevosensa kanssa.

Astley harjoitteli, kunnes hän selviytyi helposti molempien miesten tempuista. Sitten hän alkoi harjoitella vaimonsa Pattyn kanssa, jolle hän oli myös suunnitellut tärkeän roolin esityksessä, ja opetti vielä pienen vikkelän Billy-hevosensa tottelemaan huomaamattomia käskyjä sen omia erikoistemppuja varten.

Lopulta Astley oli valmis astumaan yleisön eteen.

Hän ei kuitenkaan aikonut muiden esiintyjien tavoin hakeutua olutkuppiloiden edustalle keräämään yleisön heittelemiä lantteja, vaan hänellä oli aivan uudenlainen suunnitelma.

Philip Astleyn ensimmäinen areena oli lähellä Thamesjokea. Sitä ympäröi lautaseinä, joka esti ihmisiä livahtamasta esitykseen maksamatta pääsymaksua.

© Imageselect

Astley pani kaiken peliin

Eräänä kevätpäivänä vuonna 1768 Lontoossa ruuhkaisen Westminster Bridge -sillan luona kajahti torven toitotus ja sen jälkeen:

”Astukaa lähemmäs, astukaa lähemmäs hyvät naiset ja herrat ja tulkaa katsomaan hevosen selässä esitettäviä ällistyttäviä temppuja!”

Ääni kuului pitkälle ja lihaksikkaalle Philip Astleylle, joka oli vaikuttavan näköinen ilmestys rakuunan univormussaan lumivalkean hevosen selässä.

”Lähes 20 numeroa yhdellä, kahdella ja jopa kolmella hevosella!” Astley lupaili ja kurottautui satulasta jakelemaan ohi kulkeville ihmisille lentolehtisiä.

Astley mainosti, että esityksiä olisi kuutena päivänä viikossa joka ilta koko kesän. Lopuksi hän veti dramaattisesti sapelinsa esiin ja osoitti sillä Thamesin yli julistaen: ”Ratsastuskoulu on tuolla!”

”Ratsastuskoulu” oli varsin juhlava nimitys vetiselle jättömaalle, jonka Astley oli vuokrannut joen toiselta puolelta. Se kuitenkin sijaitsi lähellä siltaa ja vilkkaasti liikennöityä maantietä.

Lisäksi tonttia kiersi lautarakennelma, joten kukaan ei pääsisi näkemään esityksiä ostamatta lippua – ja Astley kaipasi kipeästi lipputuloja, sillä hän oli käyttänyt kaikki rahansa maan vuokraan ja hevosten hankintaan.

Show oli kaikin puolin melkoinen satsaus, sillä siinä missä muut hevosakrobaatit etsiytyivät julkisille paikoille yleisönsä luokse, Astley halusikin houkutella yleisön tulemaan hänen luokseen.

Niinpä hän ratsasti kokonaisen viikon pitkin Lontoon katuja puhallellen torveensa, huutaen äänensä käheäksi ja jaellen lentolehtisiä oikealle ja vasemmalle, kunnes koitti ensi-ilta.

Jättömaalle syntyi sirkusareena

Astleya heikotti jännityksestä, kun hän avasi ”ratsastuskouluaan” kiertävän lauta-aidan oven 4. huhtikuuta 1768.

Hän huokaisi helpotuksesta nähdessään, että sen takana odotti jo pieni joukko ihmisiä ja että heitä valui paikalle koko ajan lisää.

Istumapaikka karkeasti kokoonkyhätyillä penkeillä maksoi shillingin, mutta esitystä sai seurata seisten vain kuudella pennyllä.

Lauta-aidan raoista tähystelevät tirkistelijät Astley ajoi armotta pois jämäkällä ylikersantin äänellään.

Sirkukseen kerääntyi ”kodittomia” esiintyjiä

Aiemmin yksinään esimerkiksi markkinoilla esiintyneistä viihdyttäjistä tuli sirkuksessa yhtenäinen seurue.

Lopulta alkoi kuulua rummunpärinää merkiksi siitä, että esitys oli alkamassa. Ääni tuli huteran kyyhkyslakan katolta, jonne Astley oli palkannut pikkurahalla nuoren miehen soittamaan taustamusiikkia tunnelman luomiseksi.

Astley ratsasti areenalle valkealla hevosellaan Gibraltarilla.

Lyhyen esittäytymisen jälkeen hän kannusti hevosen vauhtiin ympäri areenaa ja nousi sitten seisomaan sen selässä. Hän oli huomannut, että hevosen liike ympyrän kehällä sai aikaan keskipakoisvoiman, joka painoi häntä kohti satulaa ja helpotti siten tasapainoilua.

Astley esitti tempun toisensa jälkeen milloin seisten yhdellä jalalla, milloin ratsastaen takaperin ja lopulta jopa seisten päällään Gibraltarin jatkaessa menoaan.

Hevonen ei hätkähtänyt edes Astleyn laukaistessa pistoolinsa.

Sitten areenalle tuotiin toinenkin hevonen, ja Astley astui seisomaan hajareisin yksi jalka yhdellä ja toinen toisella hevosella ja pysyi kyydissä jopa hevosten hypätessä esteiden yli.

Esitystä jatkoi vaimo Patty Astley liehuvassa hameessaan, ja sitten historian ensimmäinen sirkusesitys oli ohi.

Esityksestä kertyi mukavat tulot, mutta kesti vielä kauan, ennen kuin Astley sai taloutensa vakiintumaan.

Seurue kasvoi ja monipuolistui

Kesän mittaan Astleyn oli pakko peruuttaa useita esityksiä sateen takia, ja syksyn tullen esityskausi päättyi.

Hän jätti raskaana olevan vaimonsa Lontooseen ja lähti kiertämään maata esiintyen pienten maaseutukaupunkien markkinoilla.

Vuodenvaihteessa Astley palasi kotiin taskut täynnä kolikoita ja pää täynnä suuria suunnitelmia. Rahoilla hän hankki konkurssin partaalla olevan puutavaravaraston, joka oli lähellä hänen edelliskesäistä ”ratsastuskouluaan” Lambethin työläiskaupunginosassa.

Pian paikalla hääri joukko käsityöläisiä kunnostamassa paikkoja ja rakentamassa esiintymisareenaa. Lopuksi kaikki vielä maalattiin kirkkailla väreillä ja areenan ylle vedettiin katoksi purjekangas.

Kun ”Astley’s Riding School” avautui vuonna 1769, alkoi aivan uusi viihteen aikakausi – eikä Astleylla ollut alalla ainuttakaan kilpailijaa.

Muut taiturit esiintyivät yhä kievareiden edustalla, mutta Astleylla oli oma areena, painetut ohjelmalehtiset sekä alati kasvava joukko esiintyjiä, sillä hän oli päättänyt laajentaa tarjontaa ja ottanut mukaan hevosnumeroiden lisäksi paljon muunlaisiakin esityksiä.

Trapetsiesitykset ovat kuuluneet sirkuksiin 1800-luvun puolivälistä asti.

© Imageselect & Bridgeman Images

Hän halusi vuoroin hämmästyttää, ihastuttaa ja pelotellakin yleisöä: mukana oli jonglöörejä, nuorallatanssijoita, taikureita, klovni Fortunelly ja Signor Colpi, jonka erikoistemppu oli pyöritellä jaloillaan lapsia ilmassa.

Osa esiintyjistä oli ulkomaalaisia, osa puolestaan vain otti itselleen vierasperäisen taiteilijanimen vaikuttaakseen eksoottisemmalta.

Voimamies – jollaisia ei aiemmin ollut esiintynyt viihdetaiteilijoina – piti kuitenkin englantilaisen nimensä Hawtin.

Seurueen uudet jäsenet nauttivat esityksistä saamistaan vakituisista tuloista, mutta he saivat huomata, että entinen ylikersantti kohteli heitä kuin henkilökohtaisen armeijansa sotilaita.

”Astleyn kerrottiin käyttävän piiskaansa yhtä lailla kaksi- kuin nelijalkaistenkin esiintyjiensä kanssa”, kirjoitti kirjailija Charles Dickens 1800-luvulla historian ensimmäisestä sirkuksesta.

Usein Astley ei päästänyt ketään syömään, ennen kuin kaikki numerot oli harjoiteltu pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

Astley asetti kuitenkin kovimmat vaatimukset itselleen, sillä koko esitys rakentui yhä hänen ja hänen hevostensa ympärille. Pitkä ja roteva Astley opittiin vähitellen tuntemaan lontoolaisten keskuudessa pelottomana huimapäänä.

Astley muun muassa hyppi vauhdissa hevosen selästä maahan ja takaisin, esitti satulassa seisten korttitemppuja ja teki paljon muuta sellaista, joka tuntui katsojista mahdottomalta. Harva tiesi, että hän oli kopioinut useita esityksensä huippukohtia toisilta esiintyjiltä.

Hevostaituri kehitti täydellisen areenan

Philip Astley muutti vuonna 1769 entisen puutavaravaraston ulkoilmanäyttämöksi ja jatkoi esityspaikkojensa kehittämistä ja kasvattamista, kunnes hän rakennutti yhden Lontoon mahtipontisimmista rakennuksista, ”Astley’s Royal Amphitheatren”. Siitä tuli esikuva koko sirkusmaailmalle.

Imageselect & Bridgeman Images

Kaikille oli hyvä näkyvyys

Teattereissa takariveiltä ei kuullut eikä nähnyt juuri mitään, mutta Astleyn sirkuksessa rivejä oli vähemmän ja ne kiersivät lähes koko areenan, joten kaikki näkivät esityksen hyvin.

Imageselect & Bridgeman Images

Areenalle mahtui kolme hevosta

Maneesin halkaisija oli tasan 13 metriä, mikä riitti juuri siihen, että Astley pystyi ratsastamaan ympyrää seisten kolmella hevosella. Sirkusareenat ovat yhä saman kokoisia.

Imageselect & Bridgeman Images

Musiikki loi tunnelmaa

Yksittäiset muusikot ja myöhemmin kokonaiset orkesterit säestivät esityksiä, ja varsinkin rummunpärinästä tuli tärkeää.

Imageselect & Bridgeman Images

Sirkus sai katon päänsä päälle

Philip Astleyn amfiteatterissa yleisö ja esiintyjät saivat katon päänsä päälle. Kiertävien sirkusten näytösteltat rakennettiin myöhemmin saman mallin mukaan.

Imageselect & Bridgeman Images

Klovneista tuli osa show’ta

Philip Astley ymmärsi, että yleisö halusi muutakin kuin hevosnumeroita, ja niin hän haali esitykseen myös klovneja, jonglöörejä ja tulennielijöitä.

Imageselect & Bridgeman Images

Myös eläimet esiintyivät

Philip Astley esitti uskomattomia temppuja liikkuvien hevosten selässä, mutta hevoset esiintyivät itsekin, sillä Astley opetti niitä muun muassa laskemaan, esittämään kuollutta ja jopa tarjoilemaan teetä.

Imageselect & Bridgeman Images

Ohjelmanumeroita kopioitiin surutta

Omasta menestyksestään huolimatta Astley piti koko ajan tarkasti silmällä, mitä hänen kilpailijansa tekivät.

Kun esimerkiksi eräs taitoratsastaja poimi täydessä laukassa maasta taskukellon, Astley esitti pian samaa numeroa – mutta hän poimikin taskukellon sijasta kolikon ja teki sen vieläpä silmät sidottuna.

Kun joku koulutti hevosensa kaatamaan teetä kannusta hampaillaan, Astley opetti viisaan Billy-hevosensa hoitamaan koko tarjoilun teen hauduttamista myöten.

”Urhea, roteva nuorukainen, joka olisi voinut kantaa härkää hartioillaan ja sitten syödä sen”
Charles Dickens Philip Astleyn oppipojasta Charles Hughesista

Astleyn ohjelmissa Billyn kohdalla luki ”koulutettu pieni sotilashevonen”, ja Astley jatkoi sen koulutusta väsymättä.

Billy osasi esimerkiksi kaatua kuolleena maahan ja maata areenan sahanpuruissa Astleyn lausuessa surumielistä runoa ja herätä sitten yhtäkkiä henkiin tietyn säkeen kohdalla.

Billy näytti osaavan myös laskea, ja se ilmaisi laskutoimitusten tuloksia iskemällä kaviotaan maahan. Todellisuudessa Astley kuiskaili sille käskyjä jokaisen kavioniskun kohdalla ilman, että yleisö huomasi mitään.

Astleyn ohjelmisto rakentui lähes täysin muiden keksimistä tempuista, mutta hän teki ne kaikki isommin, vaikeammin ja vakuuttavammin.

Siitä huolimatta hän raivostui, kun hänen omaa esitystään ryhdyttiin kopioimaan.

Charles Hughes oli ilmiömäisen taitava ratsastaja, jonka Astley oli ottanut mukaan seurueeseensa.

Kun Astleyn aika kului yhä enemmän hallintoon, nuoren tähden rooli esityksissä muuttui yhä merkittävämmäksi. Hughes jäi Lontooseen pyörittämään show’ta, kun Astley matkusti vuonna 1772 esiintymään Ranskaan.

Norsut olivat olleet suosittu osa sirkuksia 1800-luvulta asti.

© Shutterstock

Maailman suurin show lopetti esitykset

Yhdysvaltalainen Ringling Bros. and Barnum & Bailey Circus ilmoitti vuonna 2017 lopettavansa toimintansa 146 vuoden jälkeen korkeiden kustannusten ja heikentyneen suosion takia.

Lipunmyynti oli hiipunut muun muassa siksi, että sirkus oli edellisvuonna poistanut norsunumerot ohjelmistostaan.

Virallisen selityksen mukaan norsujen esityskäyttöä koskevat säännöt vaihtelivat liikaa eri puolilla maata, mutta taustalla saattoivat olla myös vuonna 2001 sirkukseen kohdistuneet eläinten kaltoinkohtelusyytteet.

Ringling Bros. and Barnum & Bailey Circus mainosti olevansa ”maailman suurin show”, ja sillä oli kaksi yhtä aikaa kiertävää seuruetta, joiden esitys levittäytyi kolmelle areenalle.

Seurueet kiersivät maata kumpikin omalla noin 1,5 kilometriä pitkällä junalla, jossa oli 36 matkustajavaunua, neljä eläinvaunua ja 20 tavaravaunua.

Vuosina 2003–2015 kiersi lisäksi pienempi yhden areenan Gold Tour -esitys, joka liikkui junan sijaan kuorma-autoilla.

Astleyn tapaan Hugheskin oli suurikokoinen ja vaikuttavan näköinen ilmestys. ”Urhea, roteva nuorukainen, joka olisi voinut kantaa härkää hartioillaan ja sitten syödä sen”, Charles Dickens kuvaili häntä myöhemmin

Kun Astley palasi Ranskasta, hän järkyttyi. Muutaman sadan metrin päässä ”Astley’s Riding Schoolista” seisoi nyt ”Hughes’ Riding School”, joissa esitettiin täydellistä kopiota Astleyn esityksistä!

Siitä alkoi tulokkaan ja vanhan mestarin elinikäinen kilpailu.

Astley yritti aluksi nujertaa Hughesin syyttämällä tätä virallisesti plagioinnista, mutta siitä seurasi vain ilmaista mainosta uudelle hevosesitykselle, josta moni lontoolainen ei vielä ollut kuullutkaan.

Sitten miehet alkoivat kilpailla siitä, kumpi kehitti aina vain näyttävämpiä esityksiä.

Eräässä Hughesin ohjelmalehtisessä luvattiin ”ainutlaatuisempi esitys kuin koskaan aiemmin”, ja Hughes aikoi nostaa naisen päänsä päälle ratsastaessaan täyttä laukkaa hevosellaan.

Astelyn ja Hughesin keskinäisestä kilpailusta syntyi lontoolaisille mitä mainiointa viihdettä, mutta se huomattiin pian myös sellaisilla tahoilla, jotka halusivat tuhota molemmat miehet.

Barnum & Bailey -sirkuksessa esiintyi muun muassa musikaalinen aasi.

© Shutterstock

Sirkukset yritettiin kaataa pykälin

1700-luvun Lontoossa näyttämötaidetta säädeltiin tarkasti.

Vain Drury Lane -kadulla sijainnut kuninkaallinen teatteri ja Covent Gardenin alueen oopperatalo saivat esittää näytelmiä vakituisesti, ja kaikkien muiden oli anottava esityslupa, johon liittyi paljon rajoituksia.

Hevosesitykset olivat vieneet katsojia teattereilta, jotka kävivät nyt vastaiskuun.

Vuonna 1773 ensin Hughes ja sitten Astley pidätettiin, sillä heidän esitystensä sanottiin sisältävän niin paljon näyttelemistä ja pantomiimiteatteria, että ne rikkoivat sääntöjä. Kumpikaan heistä ei ollut hakenut tarvittavaa lupaa.

Miehet pääsivät pian vapaiksi, mutta he eivät saaneet enää tarjota yleisölle muuta kuin pelkkiä hevosesityksiä, ja painiskeltuaan pari vuotta viranomaisten kanssa he molemmat lähtivät Lontoosta.

Hughes aloitti kahdeksan vuotta kestäneen Euroopan-kiertueen, kun taas jo yli 30-vuotias Astley siirsi show’nsa Dubliniin ja Pariisiin.

Ranskalaiset rakastivat uutta edullista kansanviihdettä, joka sai Ranskassa nimen ”Amphitéâtre Anglais”.

Myös kuninkaalliset ihastuivat siihen, ja kerrotaan, että kuningatar Marie Antoinette ihaili suuresti Astleya ja kutsui tätä ”englantilaiseksi ruusukseen”.

Huiman suosionsa jälkeen Astley törmäsi kuitenkin Pariisissakin sääntelyyn, ja häntä kiellettiin esittämästä muuta kuin hevosnumeroita.

Oikeustaistelujen sijaan hän päätti yksinkertaisesti kiertää sääntöjä. Hän suunnitteli kevytrakenteisen esiintymislavan, joka ripustettiin kahdeksan hevosen varaan, ja sen jälkeen esitys jatkui tuolla keinuvalla lavalla entiseen malliin.

Juridisestihan jonglöörit, klovnit ja taikurit olivat nyt osa hevosesitystä, kun he esiintyivät hevosten kannattelemalla liikkuvalla lavalla.

Esitykset jatkuivat Pariisissa Ranskan vallankumoukseen asti, joskin Astley itse palasi Lontooseen jo ennen sitä. Myös Hughes oli palannut kotiin, ja niin miesten välinen kilpailu käynnistyi jälleen.

Sisäkuva Sirkus Ducanderista Helsingin Sirkuskadulta (nyk. Paasivuorenkatu).

© F.A.V.Hjertzell – Helsingin Kaupunginmuseo

Sirkus levisi Kupittaalta koko Suomeen

Sirkuksen alkuaikoina eurooppalaiset seurueet kulkivat usein Suomen kautta esiintyessään Ruotsissa ja Venäjällä. Suomen ensimmäisenä sirkusesityksenä on pidetty Jean Lustrén taitoratsastajien esiintymistä Turun Kupittaalla vuonna 1802.

Siitä kului lähes sata vuotta, ennen kuin Ducanderin veljesten ensimmäinen suomalainen kiertävä sirkus aloitti vuonna 1896.

Vuosina 1942–1944 tervetullutta hengähdystä sota-ajan murheisiin toi Karhumäessä toiminut rintamativoli ja sen sirkus.

Monelle suomalaiselle tivolisuku Sariolan nimi yhdistyy sirkukseen, mutta varsinainen Sirkus Sariola toimi vain vuosina 1949–1953.

Vanhin ja suurin Suomea nykyisin kiertävistä perinteisistä sirkuksista on vuonna 1976 perustettu Sirkus Finlandia.

Sirkus lähti tien päälle

Astley oli keksinyt kaiken muun, mikä nykyisin yhdistetään perinteiseen sirkukseen, mutta latinan ympyrää tarkoittavasta sanasta tuleva nimitys ”sirkus” on peräisin Hughesilta.

Hän rakensi vuonna 1782 uuden areenan, joka sai nimekseen ”Royal Circus, Equestrian and Philharmonic Academy”.

Astley halusi yhä päihittää Hughesin ja paranteli omaa areenaansa. Sanaa circus hän ei kuitenkaan kopioinut, vaan Astleyn areenat, joita hänellä oli lopulta lukuisia eri paikoissa, kulkivat aina amfiteatterin nimellä.

Kun Philip Astley ei enää ikänsä puolesta pystynyt taituroimaan hevosen selässä, hän luovutti tehtävän muun muassa pojalleen Johnille ja siirtyi itse ohjailemaan näytöksiä areenan laidalta.

Niin syntyi sirkustirehtöörin hahmo. Astley kokeili taitojaan myös eksoottisten eläinten kanssa ja mainosti muun muassa: ”Aatelisten, porvarien ja kaikkien muidenkin iloksi esityksessä nähdään kaunis seepra.”

Hevoset pysyivät silti esitysten vetonaulana aina Astleyn kuolemaan asti vuonna 1814. Hänen poikansa John kuoli vain viisi vuotta myöhemmin, minkä jälkeen muu seurue jatkoi esityksiä Lontoon amfiteatterissa, kunnes se purettiin vuonna 1893.

Silloin sirkuslaisilla ei enää tavannut olla pysyvää osoitetta. Vakituiset sirkusrakennukset oli jo 1830-luvulla korvattu Yhdysvalloissa suurilla teltoilla, jotta sirkus voisi kulkea tuomassa eloa ja iloa maan joka kolkkaan, ja idea kiertävästä sirkuksesta levisi myös Eurooppaan.

Lue myös:

Kulttuuri

Kuka keksi sirkuksen?

1 minuuttia
Kulttuuri

Englantilainen upseeri keksi nykyaikaisen sirkuksen

2 minuuttia
Kulttuuri

Viihdettä kansalle: gladiaattoritaisteluista sirkusklovneihin

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota