Buddha: Elämä
Syntyi: Lumbinissa nykyisen Nepalin alueella.
Opinnot: Pohdiskeli, meditoi ja filosofoi yksin.
Työ: Ajattelija, filosofi ja henkinen johtaja.
Tunnettuja teoksia: Buddha ei itse kirjoittanut kirjoja, mutta muut ovat kirjanneet hänen sanojaan ja oppejaan lukuisiin teoksiin.
Siviilisääty: Naimisissa, yksi lapsi.
Buddha: Tärkeimmät ajatukset
Elämänpyörä
Buddhan mukaan eläminen on täynnä kärsimystä. Päästäkseen siitä ihmisen on ymmärrettävä, että elämä on loputonta syntymistä ja kuolemista ja ajatukset ja teot yhdessä elämässä vaikuttavat seuraavaan.
Vain tunnustamalla, että olemassaolo on syiden ja seurausten pyörä, voi siitä murtautua ulos.
Halut aiheuttavat kärsimystä
Ihmisen täyttää halu asioita, tunteita ja elämyksiä kohtaan, sanoi Buddha.
Kaikki haluavat sitä, mitä eivät voi saada, ja lisää sitä, mitä heillä jo on. Esimerkiksi köyhä haluaa olla rikas ja rikas vain entistä rikkaampi. Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen vaan takertuu ikuisesti pyörivään elämän pyörään.
Koska halut jatkuvat, kärsimys jatkuu.

Mahabodhi-temppelin puu on kasvanut siemenestä, joka on peräisin Buddhan valaistumisen puusta.
Tyhjyys vie nirvanaan
Buddhan mukaan elämässä kaikki on virtaavien aistien ja muotojen kuvitelmaa. Hänen mukaansa nämä kuvitelmat koostuvat viidestä osatekijästä eli skandhasta, jotka ovat: muoto, tuntemukset, erottelut, ajatukset ja tajunta.
Skandhat ovat kaikki epätosia ja vain ylläpitävät ihmisen haluamista. Vapauttaakseen itsensä kärsimyksistä ihmisen on tunnustettava tämä ja hylättävä kuvitelmat.
Kaikkein korkeimman tietoisuuden tason saavuttaa se, joka voi tyhjentää mielensä täysin.
Kun ihminen pystyy siihen, hän saavuttaa nirvanan eli tilan, jossa ei enää ole halua eikä ihminen näin ollen kärsi. Tyhjyys vapauttaa ihmisen myös uudestisyntymisen kehästä ja siten uusista kärsimyksistä.
Vasta silloin ihminen voi lakata himoitsemasta tavaraa, tunnustusta ja materiaalista hyvää. Puhumalla ja toimimalla sen jälkeen aina oikeudenmukaisesti ihminen voi saavuttaa korkeamman tietoisuuden tason.
3 Buddhan elämän huippukohtaa
Buddha syntyi prinssiksi. Siddhartha Gautama -niminen nuorukainen kasvoi huolettomana, sillä vanhemmat huolehtivat siitä, ettei hän joutunut kohtaamaan sairauksia tai kärsimystä.
Siddhartha koki rakkauden serkkunsa Yasodharan kanssa. Pari eli yltäkylläisyydessä suuressa palatsissa Kapilavastussa lähellä Himalajan vuoristoa. Heille syntyi poika.
Siddhartha lepäsi eräänä päivänä puun alla, kun hän sai ilmestyksen. Se osoitti hänelle, kuinka hän voisi poistaa kärsimyksen elämästä. Siitä asti hän oli Buddha eli Valaistunut.
...sekä Buddhan elämän kriittinen piste
- Siddhartha oli lähes 30-vuotias, kun hän vasta ymmärsi, että ihmiset voivat kärsiä ja kuolla. Järkyttyneenä näkemästään hän lähti etsimään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin.
Buddha vaikutti vapaustaisteluun
Kun Kiina vuonna 1950 miehitti Tiibetin, maan hengellinen johtaja dalai-lama vastusti miehitystä buddhalaisuuden väkivallattomuuden ihanteiden mukaisin keinoin.
Dalai-lama yrittää yhä maanpaosta Intiasta saada Kiinan vetäytymään, jotta Tiibet voisi jälleen vapautua.

Arkeologit ovat löytäneet arkun, jonka sisällä olleen kallon luun uskotaan kuuluneen Buddhalle.
Harva tietää Buddhasta...
.. että hänen maalliset jäännöksensä jaettiin hänen seuraajiensa kesken ja vietiin eri pyhättöihin, missä niitä rukoiltiin.
Vuosisatojen kuluessa jäännökset katosivat, mutta arkeologit väittävät aina silloin tällöin löytäneensä joitain osia Buddhasta. Esimerkiksi Kiinasta löytyi hiljattain arkku, jossa on kaiverroksen mukaan Buddhan pääkallon luu. Tutkijat eivät vielä tiedä, onko löytö aito.