Pariisi, Ranska 29.5.1833
H. C. Andersen Henriette Wulffille
Minun on saatava puhua Teille, uskollinen ja rakas sisareni. Saan kai kutsua Teitä sisarekseni?
Miten paljon ihania uutisia minulla on Teille kerrottavana! Vierailin Versaillesissa mainion van Dockumin kanssa. Palatsi on hyvin vaikuttava, ja sen terassit holvikäytävineen ovat valtavia.
Portit koristaisivat kauniisti Kööpenhaminaa.
Kävimme myös Trianonissa, jossa Napoleon niin usein viihtyi. Katselin kuvaani hänen peilistään, enkä ole milloinkaan tuntenut itseäni niin mitättömäksi! Muutkin paikalla olijat peilasivat innokkaasti itseään.
Victor Hugoa en ole vielä nähnyt. Hänellä on paljon vastustajia, eivätkä lehdet tunnu arvostavan häntä pennin vertaa.
Kerrotaan, että Hugo on kirjoittanut näytelmän, jossa on kaksitoista näytöstä. Se kattaa 300 vuotta, ja ensimmäisessä näytöksessä on 20 nunnaa, joiden pienokaiset kuolevat toisessa näytöksessä vanhuuteen.
Kelpo runoilija hän kuitenkin on.
”Minussa täytyy olla jotakin, jonka vuoksi minua kadehditaan.” H.C. Andersen, 1833.
Nyt kun puhumme runoilijoista, rohkenenko mainita herra Egon, jonka olin jo ehtinyt unohtanut. Mirabile dictu, kuten me latinistit tapaamme sanoa. (Kysykää hovimestariltanne, mitä se tarkoittaa.)
En ole saanut kotoa yhtäkään kirjettä – lukuun ottamatta Teidän kirjettänne, jonka sain heti tänne päästyäni.
Voitte varmasti kuvitella, miten ikävöin kirjeitä. Ja kun tulin kotiin maanantaina, minua odotti vihdoin kirjekuori. Tartuin siihen innokkaasti vain havaitakseni, ettei sen sisällä ollutkaan kirjettä vaan Kjøbenhavns Post -lehti.
Jossakin lehden numerossa on ilmeisesti ollut minua ylistävä runo.
Joku oli kaiketi suuttunut siitä – kenties matkusteluani kadehtien – ja kirjoittanut hyvin karkean vastineen, jossa hän polkee minut lokaan. Kyseinen henkilö ilmeisesti pelkäsi, etten saisi tietää, mitä hän oli kirjoittanut, ja oli siksi tunkenut tekeleensä kirjekuoreen ja postittanut sen Hampuriin, jotta varmasti saisin sen luettavakseni.
Miten julmaa onkaan vainota minua vieraalle maalle asti! Kirjoitus haavoitti minua syvästi, enkä olisi uskonut kenenkään olevan niin kurja.
Kuvitelkaa, miltä tuntuu lukea jotain sellaista, kun odottaa saavansa kirjeitä ystäviltään. Mutta se siitä, se on ollutta ja mennyttä.
Minussa täytyy olla jotakin, jonka vuoksi minua kadehditaan, sen he saavat vielä luvan myöntää! Herramme pitää siitä kyllä huolen!
Firenze, Italia, 8/4 1834
H. C. Andersen Signe Læssøelle
Olen kotimatkalla. Olisin kirjoittanut jo Roomasta, mutta olin siellä vain kahdeksan päivää ja niin kiireinen, että päätin lykätä kirjoittamista Firenzeen.
Lähdin Roomasta 1. huhtikuuta, ja matka tänne kesti viisi päivää. Kerron nyt päiväkirjamerkintöjeni perusteella, missä ja miten vietin syntymäpäivääni.
Syntymäpäiväni osui toiselle matkapäivälle Roomasta lähdön jälkeen. Yövyin pienessä Ronciglionen kaupungissa, jossa minut herätettiin aamuneljältä.
Tarjolla oli kahvia ilman maitoa kermasta puhumattakaan. Leipääkään ei ollut, ja sitä kamalaa kahvia juodessani muistin, että oli 2. huhtikuuta ja onnittelin itseäni syntymäpäiväni johdosta.
Istuin matkan aikana vaunun etuosassa. Vierustoverini oli typerä pappi, joka ei osannut edes saksaa.
Niinpä minä jouduin puhumaan italiaa, ja kun pappi huomasi, ettei se muistuttanut hänen puhumaansa kieltä ja kuuli, että olen pohjoisesta, hän kysyi, olinko Milanosta.
Lapset kuuntelivat mielellään, kun H. C. Andersen luki satujaan ääneen, mutta läheskään kaikki hänen tarinansa eivät olleet lapsille sopivia.
Päivällisaikaan saavuimme Montefiasconeen. Siellä menimme surkeaan osteriaan, jonka emäntä antoi minulle suolavettä, jossa oli juustoa, väittäen sitä keitoksi.
Kun hän sitten yritti veloittaa siitä kymmenen kertaa hyvän keiton hinnan, annoin hänen kuulla kunniansa.
Bolsenanjärvellä oli oikein romanttisia ja ihastuttavan hämyisiä luolia. Kun totesin niiden olevan Caserno di Brigandi, muuan rouva alkoi peloissaan huutaa: ”O Madonna mia!”
Ihme kyllä minä olin aivan rauhallinen. Itse asiassa tunsin koko matkan ajan oloni turvallisemmaksi kun Tanskassa.
Tapasin Roomassa muutamia maanmiehiämme, jotka sanoivat, että Italiassa voi tapahtua kaikenlaista kummallista, joten en sulje ryöväreidenkään kohtaamisen mahdollisuutta pois.
Enhän tosin ole vielä kotona, joten murhatkoot minut vaikka täällä. Sitten kuolen Italiassa enkä palaa kotiin, missä minua odottaa vain surua ja murhetta ja enemmän koettelemuksia kuin ihmissydän voi kestää.
Rakkain terveisin ”poikanne” Andersen
Jälkikirjoitus
Kirjailijana H. C. Andersen liikkui hienoissa piireissä, joihin kuului kuninkaallisia ja monia kuuluisuuksia, kuten kirjailija Charles Dickens ja säveltäjä Franz Liszt.
Hän poti kuitenkin jatkuvaa alemmuudentunnetta, mikä teki hänestä herkkänahkaisen ja oikukkaan.