Fyysikko Isaac Newtonista tuli rahanväärentäjien kauhu
1600-luvulla Englannissa oli liikkeellä valtavasti arvottomia kolikoita, ja luotto valtakunnan valuuttaan oli mennyt. Isaac Newton palkattiin jahtaamaan roistoja, ja hän tarttui toimeen äärimmäisellä tarmolla.
Painovoimalain keksijä Isaac Newton ryhtyi 51-vuotiaana jahtaamaan roistoja.
Isaac Newton katseli ulos tutkijankammionsa ikkunasta.
Syksy oli saapumassa Cambridgeen, ja yliopistokaupunkia ympäröivä metsä leiskui keltaisen ja punaisen väreissä.
Newton ei kuitenkaan ihastellut väriloistoa. Vuosi 1695 oli kääntymässä lopuilleen, ja Newton tunsi elämänsä olevan liiankin rauhallista ja tarkoituksetonta.
Hän oli lähes kymmenen vuotta aikaisemmin julkaissut painovoimaa ja liikelakeja käsittelevän pääteoksensa Principia, joka oli tehnyt hänet tunnetuksi kaikkialla Euroopassa.
Principian jälkeen Newton ei kuitenkaan ollut julkaissut mitään merkittävää, ja nyt 51-vuotias tiedemies kaipasi uusia haasteita.
Ratkaisu tuli muutaman viikon päästä, kun Newton sai kirjeen kuninkaalliselta varainhoitajalta William Lowndesilta.
Tämä pyysi Newtonia auttamaan eräässä kiperässä ajankohtaisessa ongelmassa: kuningaskunnan kolikkovaranto oli hupenemassa.
Englanti oli vararikon partaalla
Huijarit olivat jo vuosikausia syytäneet Englannin rahamarkkinoille valtavia määriä väärennettyjä hopeakolikoita. Samalla liikkeellä olevien aitojen kolikoiden arvo väheni jatkuvasti.
Niin rikolliset kuin tavallisetkin ihmiset olivat oppineet leikkaamaan hopeakolikoista reunat pois saadakseen itselleen jalometallia.
Sen jälkeen he viilasivat kolikon reunan tasaiseksi niin, että rahasta ei heti nähnyt, että siitä oli leikattu osa pois.
Pistokokeissa paljastui, että lähes kaikki valtakunnassa liikkeellä olevat rahat painoivat vain noin puolet alkuperäisestä. ”Koskaan ei voinut tietää, oliko šillingin kolikko oikeasti kymmenen, kuuden tai esimerkiksi vain neljän pencen arvoinen”, kirjotti brittiläinen historioitsija lordi Macauley myöhemmin.
Rahanväärentämisen yleisyyden vuoksi Englannin valuutta oli menettänyt luotettavuutensa, ja jokainen kolikko oli punnittava, jos halusi varmistaa, että kyseessä oli aito raha.
Valtiovarainministeriö kääntyi valtakunnan oppineimpana miehenä pidetyn Isaac Newtonin puoleen.
Newton ehdotti mittavaa rahauudistusta: kaikki kolikot vaihdettaisiin uusiin rahoihin, joita olisi mahdotonta väärentää.
Ehdotus esiteltiin parlamentille, joka hyväksyi sen tammikuussa 1696. Pian Newtonia pyydettiin johtavaan asemaan Lontoon Towerissa toimivaan Kuninkaallisen rahapajaan, ja hän otti haasteen iloisena vastaan.
Vanhojen rahojen ongelma oli muun muassa se, että niissä oli tasaiset reunat. Oli helppo leikata reunaa pois ja sitten tasoittaa reuna taas viilalla, kuten vasemmanpuoleisessa kolikossa on tehty. Jotkut valmistivat kolikoita kuparista ja pinnoittivat ne hopealla, kuten oikealla olevassa kolikossa.
Huippuhuijari kerskui teoillaan
Newton osoitti nopeasti, että hän ei ollut mikään todellisesta maailmasta etääntynyt akateemikko vaan pystyi myös käytännön töihin.
Hän opetteli nopeasti kaiken kolikoiden valmistuksesta ja ryhtyi sitten toimeen valtakunnan kolikkovarannon vaihtamiseksi.
Tuohon aikaan Englannissa oli liikkeellä sekä vanhoja käsin leimattuja että uusia koneellisesti leimattuja kolikoita.
Newtonin aloitteesta kaikki uudet kolikot leimattiin koneella ja niihin tehtiin rihlattu reuna, joka takasi kolikon aitouden.
Newton pani pyörät pyörimään tehokkaasti.
Kun Towerin rahapajassa oli aiemmin valmistettu kolikoita enintään 15 000 punnan arvosta viikossa, niin jo vuosi Newtonin mukaan tulon jälkeen kolikoita valmistetiin 100 000 punnan arvosta viikossa. Se oli myös koko Euroopan ennätys.
Kolikoiden vaihto ei ratkaissut kaikkia ongelmia. Huijarit valmistivat omia kolikkopuristimia ja valmistivat väärää rahaa esimerkiksi hopean ja arvottomien metallien sekoituksesta.
Yksi taidokkaimmista rahanväärentäjistä oli William Chaloner, joka oli tehtaillut menestyksekkäästi niin ranskalaisia kuin englantilaisia rahoja.
Hän kerskui väärentäneensä ainakin 30 000 guineaa, mikä oli tuolloin merkittävä summa.
Nyt hänen piti keksiä, miten päihittää Kuninkaallisen rahapajan uusi johtaja.
Tiedemiehestä tuli etsivä
Hallinnollisten toimiensa lisäksi Newtonin tehtäviin kuului rahanväärentämisen ehkäisy ja rikollisten kiinni saaminen.
Englannissa ei ollut varsinaista poliisilaitosta, joten Newtonin piti ryhtyä itse etsiväksi, mistä hän ei ollut alkuun kovinkaan innostunut.
Newton jopa anoi vapautusta tehtävästä. ”Näen tarpeeksi rikollisia ja juristeja päivittäisessä työssäni”, hän kirjoitti ylemmilleen.
Anelusta ei ollut kuitenkaan hyötyä, vaan Newton joutui tarttumaan toimeen.
Kuninkaallisesta rahapajasta oli hiljattain varastettu uusien kolikoiden leimauslaitteita. Muuan kiinni jäänyt rahanväärentäjä väitti, että William Chaloner oli varastanut laitteet.
Rahapaja pidätytti Chalonerin, mutta tämä intti kivenkovaan olevansa syytön.
Chalonerin mukaan rahapajan työntekijät olivat myyneet laitteet rikollisille. Chaloneria vastaan ei löytynyt näyttöä, joten hänet piti lopulta vapauttaa.
Newton ryhtyi tutkimaan rikosta. Hän kuulusteli kaikkia todistajia uudelleen ja uudelleen, kunnes oli varma, että nämä olivat kertoneet kaiken tietämänsä. Myös Chaloneria kuulusteltiin, mutta hän vakuutti edelleen syyttömyyttään.
Chaloner tarjosi kuitenkin Newtonille apua syyllisten löytämiseksi. Hän kertoi voivansa suositella miestä, joka tiesi paljon kolikoiden valmistamisesta.
Mies oli Thomas Holloway, ja Chaloner lupasi, että jos Newton ottaisi tämän palvelukseensa, rahapajan ryöstö selviäisi tuota pikaa. Newton kuitenkin kieltäytyi ja lähetti Chalonerin matkoihinsa.
Chaloner oli helpottunut päästyään pälkähästä mutta pettynyt siitä, että Newton ei ollut suostunut palkkaamaan Hollowayta.
Oman miehen soluttaminen rahapajan seinien sisään olisi helpottanut huomattavasti hänen rikollisia hankkeitaan.
Newtonin tapaaminen kuitenkin vakuutti Chalonerin siitä, että tiedemiehestä ei ollut hänelle uhkaa.
Newton kokosi vakoiluverkoston
Newton oli kuitenkin vaarallisempi kuin Chaloner kuvitteli. Hän palkkasi avukseen kymmeniä ihmisiä ja kokosi vakoilijoiden verkoston.
Rahapajan kirjanpidosta syykuulta 1696 selviää muun muassa, että Newton oli käyttänyt viisi puntaa vaatteiden ostamiseen eräälle Humphry Hallille, ”jotta tämä olisi hyvin pukeutunut ollessaan tekemisissä tunnettujen rahanväärentäjien kanssa”.
Viisi puntaa vastasi Kuninkaallisen rahapajan virkamiehen kokonaisen kuukauden palkkaa, joten kyseessä oli ilmeisesti varsin hintava vaatekerta – Newton silminnähden panosti paljon Lontoon huippurikollisten kiinni saamiseen.
Vankilassakaan rikolliset eivät päässeet pakoon Newtonia. Tämä värväsi palvelukseensa vankeja ja järjesti nämä samaan selliin epäiltyjen kanssa hankkimaan tietoja ja raportoimaan hänelle kaikesta epäilyttävästä.
Newtonilla oli paljon vaikutusvaltaa rikollisten kohteluun. Eräs hänen vangitsemistaan roistoista kirjoitti hänelle epätoivoissaan:
”Jollei teidän armonne estä, joudun huomenna kahleisiin.”
Newton osoitti armoa vain, jos hän sai vangeilta haluamansa tiedot. Hän vapautti mielellään pikkurikollisia saadakseen kiinni suuret tekijät.
Newtonilla oli pian käytössään kokonainen armeija etsiviä ja salaisia agentteja, jotka soluttautuivat paatuneiden rikollisten joukkoon myyräntyötään tekemään.
Tuloksiakin alkoi syntyä. Vuonna 1697 Lontoossa teloitettiin 19 rahanväärentäjää. Tiedemiehestä oli tullut yksi valtakunnan tehokkaimmista lainvalvojista.
Chaloner kävi Newtonin kimppuun
William Chaloner oli puolestaan päättänyt vielä kerran yrittää saada jalkansa Kuninkaallisen rahapajan oven väliin.
Hän syytti rahapajan virkamiehiä epäpätevyydestä ja siitä, että nämä itse väärensivät kolikoita.
Chaloner pääsi jopa esittämään syytöksensä parlamentin asettaman erityisen komitean eteen.
Newton joutui nyt itse yhtäkkiä syytettyjen penkille rahapajan valvojan ominaisuudessa. Raivostunut Newton kiisti kaikki suurhuijariksi tietämänsä Chalonerin väitteet.
Erityiskomitea määräsi päästämään Chalonerin tutkimaan rahapajan asioita, mutta Newton kielsi sen jyrkästi vetoamalla vannomaansa valaan, ettei hän koskaan päästäisi ketään
asiaankuulumatonta rahapajaan.
Aikalaislähteen mukaan Chaloner kerskui rikollispiireisstä huijanneensa aiemmin kuningasta ja valtiovarainministeriötä ja aikovansa nyt huijata samalla tavalla parlamenttia.
Newton piti kuitenkin tiukasti kiinni kannastaan, ja lopulta parlamentti taipui hänen tahtoonsa.
Chaloner joutui luopumaan aikeestaan, jolla hän oli tietämättään hankkinut itselleen mahtavan ja peräänantamattoman vihollisen.
Isaac Newton teki siitä lähtien kaikkensa saadakseen Chalonerin kiikkiin.
Verkko Chalonerin ympärillä kiristyi
Ensitöikseen Newton hankki kaiken mahdollisen tiedon Chalonerin rikollisesta menneisyydestä.
Monet Chalonerin aiemmista rikostovereista oli helppo lahjoa kertomaan tämän hämäräpuuhista.
Pikku hiljaa Newton sai koottua runsaasti tietoa Chalonerin rikoksista aina siitä lähtien, kun tämä oli vuonna 1688 saapunut Lontooseen.
Sattumalta Chaloner pidätettiin samoihin aikoihin muista petoksista epäiltynä. Kun Newton kuuli pidätyksestä, hän suostutteli viranomaisia luovuttamaan jutun hänelle.
Alkuperäinen syyte ei häntä kuitenkaan kiinnostanut, sillä hän uskoi, että Chaloner pystyisi keplottelemaan itsensä siitä selville vesille.
Sen sijaan hän hankki oikeuteen runsaasti todistajia, jotka pystyisivät kertomaan väärentäjän aiemmista rikoksista.
Newton oli järjestänyt Chalonerin sellitovereiksi kolme miestä, joiden piti vakoilla Chaloneria. Kokenut huijari ei kuitenkaan mennyt lankaan.
Hän oli aikaisemmin työskennellyt kaikkien kolmen kanssa ja osasi epäillä, että nämä kielisivät hänestä oman etunsa vuoksi.
>> Chaloner joutui pahamaineiseen Newgaten vankilaan – lue kauhujen paikasta täältä
Onni oli Newtonin puolella. Hän sai eräänä päivänä kirjeen toiselta huippurahanväärentäjältä, John Lawsonilta, joka oli juuri vangittu.
Lawson ei tuntenut Chaloneria mutta anoi Newtonilta apua välttyäkseen hirsipuulta. ”Heittäydyn jalkojenne juureen”, Lawson kirjoitti.
Newton järjesti Lawsonin samaan selliin kuin Chaloner, joka ei voinut olla kerskailematta teoillaan samalla alalla olevalle Lawsonille.
Chaloner oli vangittuna Newgaten vankilassa, joka tunnettiin julmista vartijoistaan ja tautiepidemioistaan. William Chaloner hirtettiin 16. maaliskuuta 1699 Tyburnissa Lontoon länsipuolella.
Chaloner anoi armoa
Oikeudenkäynti alkoi maaliskuussa 1699, ja Chalonerin menneisyys koitui hänen kohtalokseen. Kahdeksan ihmistä todisti häntä vastaan.
Yksi kertoi muun muassa kolikoiden väärentämisestä kahdeksan vuotta aiemmin ja toisella oli kerrottavanaan mielenkiintoista tietoa lukuisista muista rikoksista.
Muutaman minuutin mietittyään valamiehistö mietti julisti Chalonerin syylliseksi.
Hirttotuomion saanut Chaloner yritti vielä vedota Newtoniin ja kirjoitti tälle: ”Vain Te voitte minut pelastaa. Jumalan tähden, jollette auta minua, minut murhataan.”
Anelu oli turhaa, ja Chaloner hirtettiin 16. maaliskuuta 1699. Aikalaislähteen mukaan hän astui hirttolavalle, rukoili ja veti sitten itse hupun päähänsä.
Hirtettäväksi tuomittu saattoi lahjoa pyövelin niin, että tämä veti häntä hirttämisen hetkellä jaloista ja nopeutti näin kuolemaa.
Chaloner ei maksanut pyövelille, ja hänen kuolinkamppailunsa kesti useita minuutteja.
Newton työskenteli Kuninkaallisessa rahapajassa kuolemaansa asti vuoteen 1727.
Hänet lyötiin ritariksi, ja hän sai monia kunnianosoituksia – mutta ei yhtään toimestaan rahanväärentäjien kitkemiseksi Englannista.