Tiesittekö, että Charles de Gaulle suunnitteli jo pikkupoikana, miten Saksa voitetaan, että hän piti kuin yhteistyöhaluttomaksi leimaamista kuin kunniamerkkinä ja että Yhdysvaltain presidentti haaveili hänen lähettämisestään maanpakoon Madagaskariin?
Pääset nyt tutustumaan Charles de Gaulleen, jota jopa Winston Churchill piti liian kovaotteisena.
Sisältökatsaus
- Missä Charles de Gaulle syntyi?
- Millainen oli de Gaullen sotilasura?
- Kuinka de Gaullesta tuli ranskalaisten kansallissankari?
- Mikä oli Vapaa Ranska?
- Millainen oli de Gaullen suhde Churchilliin?
- Mikä oli viides tasavalta?
- Miksi Charles de Gaulle erotti Ranskan Natosta?
- Miten de Gaullen vietti viimeiset elinvuotensa?
Nuori Charles de Gaulle ei ollut kovin hyvä koulussa, mutta hän teki ankarasti töitä päästäkseen upseerikouluun.
Missä Charles de Gaulle syntyi?
Charles de Gaulle syntyi 22. marraskuuta 1890 Lillessä Pohjois-Ranskassa. Hän oli kolmas viidestä lapsesta hyvin koulutetussa, vahvasti kansallismielisessä ja syvästi katolisessa perheessä.
Hänen isänsä Henri de Gaulle toimi 15 vuotta sisäministeriön virkamiehenä.
Isä työskenteli myöhemmin lehtorina jesuiittojen lukiossa Pariisissa, jossa hän opetti ranskaa, latinaa ja muinaiskreikkaa.
Kotona lapsia kannustettiin osallistumaan keskusteluihin filosofisista, historiallisista ja tieteellisistä aiheista. Heitä kannustettiin myös lukemaan – muun muassa monia historiallisia teoksia, joita kirjoittivat 1800-luvun merkittävimpiin ranskalaisiin ajattelijoihin kuuluneet Charlesin sedät.
Nuori Charles de Gaulle ahmi siis jo lapsena teoksia kiivaista taisteluista ja jalosta sankaruudesta, ja vain 15-vuotiaana hän kirjoitti tutkielman, jossa Ranskan armeija voitti Saksan tulevassa sodassa vuonna 1930.
Niinpä ei ollut mikään yllätys, että hän haki vuonna 1909 Ranskan sotilasakatemiaan kouluttautuakseen upseeriksi.
Millainen oli de Gaullen sotilasura?
”Olin varma, että Ranska joutuisi kokemaan suuria koettelemuksia. En myöskään epäillyt, etteikö elämäni tarkoitus olisi palvella maata merkittävällä tavalla ja että saisin siihen mahdollisuuden", Charles de Gaulle kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
Sotaintoiselle Charles de Gaullelle maansa palveleminen merkitsi sotilasuraa. Siksi hän haki paikkaa Saint-Cyrin sotilasakatemiasta, jonne hänet hyväksyttiin 19-vuotiaana vuonna 1909.
Siellä hänen ikätoverinsa katsoivat kirjaimellisesti ylöspäin 1,96 metriä pitkää de Gaullea, jonka hoikka vartalo toi hänelle lempinimen ”Pitkä parsa".
Hänen lahjakkuutensa sotilaana ei kuitenkaan ollut naurunaihe kenellekään.
De Gaullea ei haitannut, että häntä verrattiin parsaan. Hän sanoi: "Parsassa tärkeintä on kuitenkin pää".
Saint-Cyrissä de Gaulle tunnettiin kunnianhimoisena ja taitavana mutta myös ylimielisenä ja itsetietoisena.
Akatemian koululehdessä julkaistussa pilakuvassa räväkkä alokas oli tenttipöydän ääressä.
"De Gaulle suullisessa kokeessa. Tenttaaja on pulassa", saatetekstissä luki.
Valmistuessaan de Gaullelle ennustettiin merkittävää upseerin uraa, ja hänen tilaisuutensa loistaa tuli muutamaa vuotta myöhemmin, kun ensimmäinen maailmansota syttyi.
Sodassa Charles de Gaulle onnistui toistuvasti hiipimään ei-kenenkään-maan läpi vakoillakseen vihollista, ja tämä saavutus toi hänelle Croix de Guerren – sotaristin urhoollisuudesta.
Sodan jälkeen hän jatkoi opintojaan École Supérieure de Guerressa, ja sitten hän yleni nopeasti. Heti Hitlerin hyökkäyksen jälkeen toukokuussa 1940 de Gaulle ylennettiin kenraaliksi, ja sen sotilasarvon hän piti loppuelämänsä ajan.
Kuinka de Gaullesta tuli ranskalaisten kansallissankari?
De Gaulle nimitettiin varaministeriksi pääministeri Paul Reynaudin hallitukseen pian sen jälkeen, kun saksalaiset joukot olivat hyökänneet Ranskaan 10. toukokuuta 1940.
Muutamaa päivää myöhemmin 16. toukokuuta Reynaud kuitenkin erosi ja luovutti viran marsalkka Philippe Pétainille eli de Gaullen esimiehelle.
De Gaulle oli jo jättänyt maan ja paennut Englantiin, kun Pétain seuraavana päivänä pyysi aselepoa natsien miehitysjoukoilta.
Sieltä käsin hän johti maanpaossa toimivana hallituksen päämiehenä vastarintaa saksalaisia miehitysjoukkoja ja Ranskan saksalaismielistä Vichyn hallitusta vastaan. Se nimettiin Keski-Ranskassa sijaitsevan Vichyn kaupungin mukaan.
De Gaulle koordinoi vastarintaliikkeen eri haaroja ja jyrähteli Englannin maanpaostaan Vichyn hallituksen pettureita vastaan. Samalla hän johti maanpaossa olevaa Vapaan Ranskan armeijaa.
”Monsieur, astukaa hieman taaksepäin". Charles de Gaulle vastarintataistelija Georges Bidault'lle, joka uskalsi marssia de Gaullen rinnalla voittokulkueessa Pariisissa.
Mikä oli Vapaa Ranska?
Vapaan Ranskan joukot – Forces Françaises Libres – oli de Gaullen maanpaossa olevan hallituksen sotilaallinen haara.
De Gaulle aloitti joukkojensa kokoamisen heti Englantiin paettuaan. Tavoitteena oli jatkaa taistelua vapaan Ranskan puolesta yhdessä liittoutuneiden kanssa. Tehtävä osoittautui vaikeaksi. Armeijaan kuului aluksi vain 7 000 miestä.
Joukko kasvoi kuitenkin nopeasti, ja seuraavana vuonna liittoutuneiden Normandian maihinnousun jälkeen miesten määrä oli noussut noin 300 000:een.
Elokuussa 1944 Vapaan Ranskan sotilaat osallistuivat liittoutuneiden hyökkäykseen Etelä-Ranskaan. Samassa kuussa Vapaan Ranskan joukkojen kenraalin Philippe Leclercin panssaridivisioona johti Pariisin vapauttamista.
Kenraali Eisenhower oli itse asiassa päättänyt, ettei Pariisia vapauteta vaan että kaupunki piiritetään ja että se kukistuisi vasta, kun Saksa luopuisi sodasta.
Amerikkalaiset joukot auttoivat Pariisin vapauttamisessa, mutta Charles de Gaulle otti kaiken kunnian ja marssi Champs-Élysées’llä ensimmäisenä.
De Gaulle kuitenkin ilmoitti, että hän ottaisi kaupungin haltuunsa itse. Pelko liittoutuneiden jakautumisesta sodan ratkaisevassa vaiheessa sai Eisenhowerin muuttamaan mielensä.
Voitonmarssin aikana Champs-Élysées-kadulla de Gaulle piti välttämättömänä olla koko ajan eturivissä ja huomion keskipisteenä – jopa Ranskan puolesta henkensä vaarantaneiden vastarintataistelijoiden kustannuksella.
Kun johtava vastarintataistelija ja myöhempi pääministeri Georges Bidault eteni liian pitkälle, de Gaulle kääntyi ympäri sanoen:
"Monsieur, astukaa hieman taaksepäin".
De Gaullen mukana oli vaim Yvonne ja heidän kolme lastaan. Kenraalilla oli erityisen läheinen suhde tyttäreensä Anneen, jolla oli Downin syndrooma. De Gaullen suureksi suruksi hän kuoli 20-vuotiaana vuonna 1948.
Millainen oli de Gaullen suhde Churchilliin?
Charles de Gaulle ja Winston Churchill olivat koko sodan ajan liittolaisia taistelussa Hitleriä vastaan. Henkilökohtaisella tasolla suhde kuitenkin rakoili, sillä kumpikaan näistä kahdesta jäykästä ja itsepäisestä miehestä ei luottanut toiseen.
De Gaulle oli vakuuttunut siitä, että britit aikoivat käyttää sotaa tekosyynä anastaa joitakin Ranskan alueita Välimerellä.
Siksi hän ei jättänyt käyttämättä mitään tilaisuuttaan korostaa itseään ja Ranskan itsenäisyyttä.
Churchill puolestaan oli varma, että de Gaulle pyrki vahingoittamaan Englantia:
"Ei ole sellaista julmuutta, mitä se mies ei tekisi Englannille, jos hän saisi vapaat kädet", hän huomautti.
"Me kutsumme häntä Jeanne d'Arciksi. Etsimme nyt piispaa, joka polttaisi hänet roviolla", hän sanoi toisessa yhteydessä.
Britannian läheinen liittolainen, Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt, jakoi Churchillin turhautumisen ja ehdotti hankalan ranskalaisen lähettämistä maanpakoon Madagaskarin kuvernööriksi.
"Ei ole sellaista julmuutta, mitä se mies ei tekisi Englannille." Winston Churchill Charles de Gaullesta.
Huomautukset eivät purreet de Gaulleen. Britannian hallituksen edustajan syyttäessä miestä siitä, että hän aiheutti Britannialle enemmän ongelmia kuin kaikille muille liittolaisille yhteensä, hän vastasi peittelemättömän riemuissaan:
”En epäile sitä hetkeäkään. Ranska on voimakas kansakunta."
Vihamielisyydestä tuli kuitenkin niin vakavaa, että Churchill harkitsi de Gaullen erottamista Vapaan Ranskan johdosta.
"Kehotan kollegoitani harkitsemaan vakavasti sitä, pitäisikö meidän riisua de Gaulle poliittisesta vallastaan", hän kirjoitti 21. toukokuuta 1943 apulaisulkoministeri Clement Attleelle ja ulkoministeri Anthony Edenille.
Churchillin neuvonantajat saivat hänet kuitenkin järkiinsä, ja sodan jälkeen de Gaulle myönsi Churchillille arvostetun Croix de la Libération -kunniamerkin.
Vanha vihamielisyys ei kuitenkaan unohtunut.
De Gaulle suhtautui brittiläisiin niin epäluuloisesti, että hän esti toistuvasti maan liittymisen Euroopan ETA-yhteismarkkina-alueeseen eli EU:n edeltäjään.
Britannia liittyi Euroopan yhteisöön vasta tammikuussa 1973 yli kaksi vuotta de Gaullen kuoleman jälkeen.
Mikä oli viides tasavalta?
Toisen maailmansodan päättymistä seurasi Ranskassa sarja hauraita hallituksia.
Samaan aikaan maa oli sotkeutunut veriseen itsenäisyyssotaan Pohjois-Afrikan siirtomaassaan Algeriassa. Sisällissodan pelossa Ranskan johtajat kutsuivat paikalle Charles de Gaullen, joka oli vetäytynyt politiikasta.
De Gaulle suostui astumaan hallituksen johtoon sillä ehdolla, että hän sai laatia perustuslain, jossa valta keskitettiin presidentin käsiin ennennäkemättömällä tavalla.
Tuloksena oli viides tasavalta eli perustuslaki, joka muun muassa antoi presidentille seitsemän vuoden toimikauden ja vallan paitsi nimittää hallitus myös hajottaa parlamentti ja järjestää vaalit.
Vuoden 1958 lopulla de Gaulle valittiin presidentiksi ensimmäisissä uuden perustuslain mukaisissa vaaleissa.
Äänestäjät olivat odottaneet vahvaa presidenttiä, joka voisi alistaa kapinalliset algerialaiset. He tyrmistyivät, kun de Gaulle käytti valtaansa antaakseen siirtomaan asukkaiden päättää asioistaan itse.
Ylivoimainen enemmistö algerialaisista äänesti heinäkuun viidentenä päivänä 1962 yitsenäisyyden puolesta.
Miksi Charles de Gaulle erotti Ranskan Natosta?
Algerian konfliktin ratkaisemisen jälkeen de Gaulle keskittyi tärkeimpänä pitämäänsä tehtävään – Ranskan entisen suuruuden palauttamiseen.
Läntisen puolustusliiton Naton jäsenenä Ranskan oli tyydyttävä alisteiseen asemaan Yhdysvaltoihin nähden. Tämä asema korostui, kun Yhdysvallat pakotti vuonna 1956 Ranskan vetämään joukkonsa pois Suezin kanavan alueelta, jotta Egypti voisi Ranskan etujen vastaisesti kansallistaa kanavan.
Seuraavien 10 vuoden aikana de Gaullen ja Naton välinen konflikti kärjistyi entisestään. Esimerkiksi vuonna 1963 Ranska kieltäytyi liittymästä Naton johtamaan Pohjois-Atlantin ydinaselaivastoon. Ranska oli jo suunnitellut omaa laivastoa, jonka johdossa olisi Charles de Gaulle.
Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1966 Ranska vetäytyi kokonaan Naton sotilaallisesta yhteistyöstä.
"Ranska on päättänyt saada takaisin täyden suvereniteetin alueeseensa", de Gaulle julisti 7. maaliskuuta 1966 kirjeessään Yhdysvaltain presidentille Lyndon B. Johnsonille.
Tämän seurauksena kaikkien Nato-joukkojen oli poistuttava Ranskasta, ja järjestön päämaja siirtyi Ranskasta Belgiaan.
Ranska vakuutti myöhemmin vähin äänin Yhdysvalloille, että se tukisi Natoa ydinsodan sattuessa. Päätös olla osallistumatta sotilaalliseen yhteistyöhön pysyi kuitenkin voimassa.
Ranska liittyi uudelleen Naton sotilasyhteisöön vasta 43 vuotta myöhemmin vuonna 2009.
Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson (oikealla) yritti sinnikkäästi taivutella de Gaullen jatkamaan Nato-yhteistyötä.
Miten de Gaullen vietti viimeiset elinvuotensa?
Charles de Gaulle vietti viimeiset vuotensa yksityisessä La Boisserien kartanossaan Colombey-les-Deux-Églisesin kylässä Koillis-Ranskassa.
Hän siirtyi sinne eläkkeelle jätettyään presidentin viran 28. huhtikuuta 1969.
De Gaulle vietti aikansa La Boisserie'ssä kirjoittaen muistelmiensa ensimmäistä osaa. Eläkepäivät jäivät kuitenkin lyhyiksi. De Gaulle päätä alkoi särkeä yhtäkkiä marraskuun 9. päivänä 1970.
"Minua sattuu juuri tähän", hän sanoi vaimolleen ennen kuin lyyhistyi. Pian sen jälkeen hän menehtyi.
Hautajaiset 12. marraskuuta 1970 olivat Ranskan historian suurimmat. Vieraslista oli niin laaja, että hänen kotikaupungissaan pidettyä seremoniaa oli täydennettävä muistotilaisuudella Notre Damen katedraalissa Pariisissa.
Charles de Gaulle oli halunnut, että hänet laskettaisiin haudan lepoon vain Ordre de la Libération -kunniamerkin saajien ympäröimänä. Tämä kunniamerkki oli de Gaullen myöntämä kunnianosoitus vastarintaliikkeen merkittäville jäsenille.
Konflikteista huolimatta paikalle saapui valtionpäämiehiä ja kuninkaallisia eri puolilta maailmaa, kuten Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon, Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Edward Heath, Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt, Etiopian keisari Haile Selassie, Alankomaiden kuningatar Juliana ja Englannin prinssi Charles.
Sillä kertaa de Gaulle ei saanut enää pitää päätään.