Beethoven – kuuroutunut säveltäjänero
Ludwig van Beethoven oli aikansa kenties suurin säveltäjä. Hänen kuulonsa alkoi huonontua jo nuorella iällä, ja hän harkitsi jopa itsemurhaa mutta päätti jatkaa säveltämistä, vaikka kuulikin musiikin lopulta vain mielessään.
Kimaltelevien kristallikruunujen valaisema wieniläinen salonki oli täynnä yleisöä, joka kuunteli lumoutuneena, kun kuoro liittyi täydentämään orkesteria sinfonian finaalissa.
Musiikki, joka oli siihen asti kuvastanut ristiriitoja ja hämmennystä, ilmensi nyt silkkaa euforista riemua.
Kuulosti siltä kuin säveltäjä olisi päässyt yli vaikeuksistaan ja vastoinkäymisistään ja riemuitsi nyt silkasta olemassaolostaan.
Sinfonian säveltäjä Ludwig van Beethoven johti orkesteria selin yleisöön kuulematta säveltäkään mestariteoksestaan, sillä hän oli umpikuuro.
Vasta kun musiikki oli vaiennut ja joku taputti häntä olkapäälle merkiksi siitä, että oli aika kääntyä kumartamaan, hän näki miten juhlapukuinen yleisö oli noussut seisomaan ja osoittamaan suosiotaan.
Beethovenin 9. sinfonia, joka tunnetaan suurenmoisesta ”Oodi ilolle” -finaalistaan, sai ensiesityksensä vuonna 1824. Mestarillisen teoksen säveltäjä ei kuitenkaan ollut onnellinen mies.
Aikalaiset kuvailivat Beethovenia äreäksi ja äkkipikaiseksi, eikä hänellä ollutkaan ollut elämässään suuresti syytä iloon.
Ludwig van Beethoven syntyi 16. joulukuuta 1770 Bonnissa Saksassa. Hänen isänsä Johann van Beethoven työskenteli paikallisen vaaliruhtinaan hovissa laulajana ja viulistina.
Isä Beethoven oli taitava muusikko, mutta hän oli myös arvaamaton alkoholisti.
Beethovenin kuulo alkoi heikentyä hänen ollessaan 30-vuotias, ja elämänsä viimeiset kymmenen vuotta hän oli täysin kuuro. Kuuroutuminen johtui ehkä lavantaudista.
Isä kouli pojastaan ihmelasta
Johannes van Beethovenilla oli elätettävänään seitsemän lasta, joista tosin vain kolme eli aikuisuuteen asti, ja rahasta oli ainainen pula.
Niinpä hän teki kaikkensa kouliakseen musikaalisesta Ludwig-pojastaan Mozartin veroisen ihmelapsen.
Isä pakotti Ludwigin harjoittelemaan jo nelivuotiaana pianonsoittoa tuntikausia joka päivä.
Joskus hän herätti pojan keskellä yötä palattuaan kapakasta kotiin ja määräsi tämän esittelemään soittotaitojaan ryyppykavereilleen.
Jos kesken uniensa herätetty poika teki virheen, hän sai selkäsaunan.
Isän ankarista otteista huolimatta Ludwigista kasvoi taitava muusikko, joka piti ensimmäisen julkisen konserttinsa vain seitsenvuotiaana.
Johannes-isä kuitenkin valehteli poikansa olevan kaksi vuotta todellista nuorempi, jotta tämän lahjakkuus vaikuttaisi vielä entistäkin poikkeuksellisemmalta.
Mozart ylisti nuorta Beethovenia
Ludwig opiskeli myös urkujen soittoa, ja 10-vuotiaana hän oli jo taitavampi urkuri kuin itseään kymmenen vuotta vanhemmat opiskelutoverinsa.
”Muistakaa tämä nuorukainen. Hänestä tulee vielä kuuluisa.”
Hän alkoi myös säveltää musiikkia uruille, vaikka hän ei voinutkaan soittaa osaa omista kappaleistaan, koska hänen kätensä olivat vielä liian pienet.
Kun yksi hänen opettajistaan kysyi, miksi hän sävelsi kappaleita, joita ei voinut itse soittaa, poika vastasi: ”Minä soitan niitä sitten kun kasvan isommaksi.”
Isänsä kontaktien ansiosta nuori Ludwig pääsi matkustamaan Wieniin, missä hän sai 16-vuotiaana kunnian esiintyä itselleen Mozartille.
Kun Mozart kuuli nuoren Beethovenin improvisaatioita, hän totesi: ”Muistakaa tämä nuorukainen. Hänestä tulee vielä kuuluisa.”
Äidin kuolema oli kova isku
Nuoren Beethovenin vierailu Wienissä keskeytyi äkillisesti vain kahden viikon jälkeen, kun hän sai kuulla äitinsä kuolleen.
Äidin kuoleman jälkeen isän alkoholismi paheni entisestään, ja pian 17-vuotias Ludwig oli yksin vastuussa perheen elatuksesta.
Hän oli kuitenkin saanut työtä vaaliruhtinaan hovimuusikkona, minkä ansiosta hän pystyi huolehtimaan sisaruksistaan.
Vaaliruhtinaan ja muiden ylhäisten tukijoidensa avustuksella nuori Beethoven matkusti pian taas klassisen musiikin pääkaupunkina pidettyyn Wieniin opiskelemaan säveltämistä toisen itävaltalaisen musiikin supertähden, Joseph Haydnin, johdolla.
Tällä kertaa Beethoven jäi Wieniin pysyvästi, ja hänestä tuli siellä nopeasti erittäin arvostettu muusikko ja säveltäjä.
”Kuulen musiikin mielessäni.”
Beethovenin varhaiset teokset olivat puhdasta wieniläisklassismia, mutta ajan mittaan hänen tyylinsä irtaantui wieniläisklassismista ja kehittyi tunneilmaisultaan dramaattisemmaksi.
Nykyään Beethovenia pidetään yhtenä romanttisen tyylin uranuurtajista.
Beethoven oli poliittisestikin radikaali, ja hän ihaili ja kannatti Napoleonia, joka valloitti noihin aikoihin laajoja alueita Euroopasta.
Kun Beethoven sävelsi Eroicaksikin kutsutun 3. sinfoniansa, jonka ensiesitys oli vuonna 1805, hän omisti teoksen vallankumoukselliselle idolilleen.
Kun hän sitten kuuli, että Napoleon oli pettänyt tasavaltalaiset ihanteensa ja julistautunut keisariksi, hän pettyi ankarasti.
Alkuperäisen nuottiarkin omistuskirjoitus on yliviivattu niin voimallisesti, että kynä on tehnyt reiän nuottipaperiin.
9. sinfonia lumosi aikalaisyleisön
Säveltäjä salasi kuuroutensa
Beethoven oli jo vuonna 1801 kertonut ystävälleen kärsineensä jo jonkin aikaa kuulovaikeuksista.
Säveltäjän kuoleman jälkeen löydetyssä riipaisevassa kirjeessä tämä paljastaa ystävälleen harkinneensa jopa itsemurhaa.
Beethoven salasi aluksi kuulonsa heikkenemisen. Se johti erakoitumiseen, sillä kun hän ei reagoinut puheeseen, ihmiset tulkitsivat sen ylimielisyydeksi.
Vuoden 1818 tienoilla Beethoven oli kuuroutunut jo täysin, ja hän viesti kirjoittamalla. Hän ei voinut enää itse soittaa, mutta hän jatkoi silti säveltämistä, sillä hän sanoi kuulevansa musiikin mielessään.
Menetyksestään huolimatta Beethoven oli hyvin yksinäinen mies.
Hän rakastui lukemattomiin naisiin, mutta suhteet eivät milloinkaan johtaneet avioliittoon asti.
”Taputtakaa, ystävät! Komedia on lopussa.”
Historioitsijat tietävät varmuudella, että Beethoven kosiskeli 40-vuotiaana 22-vuotiasta musiikinopiskelijaa, joka kuitenkin torjui hänen kosintansa.
Aikalaislähteet kuvailevat säveltäjämestaria usein kömpelöksi, epäsiistiksi ja nuhjuiseksi.
Kun siihen yhdistetään äreä luonne, ei ole ihme, että Beethoven jäi lopulta yksin ja keskittyi vain musiikkiin.
Säveltäjä adoptoi veljensä pojan
Beethovenin veli Kaspar Karl kuoli vuonna 1815, ja Beethoven anoi oikeudelta tämän Karl-pojan huoltajuutta.
Hän väitti pojan äidin olevan kelvoton huolehtimaan lapsesta ja saikin pojan huoltajuuden. Kenties säveltäjä toivoi saavansa vihdoinkin nauttia perhe-elämästä – vaikka sitten tuomioistuimen avustuksella.
Beethoven lähetti Karlin sisäoppilaitokseen ja oli tälle hyvin vaativa ja ankara kasvatti-isä. Vuonna 1826 tilanne kärjistyi, kun Karl yritti tappaa itsensä.
Hän jäi eloon mutta kertoi myöhemmin ampuneensa itseään siksi, että hänen setänsä vaati häneltä liikaa.
Karlin itsemurhayrityksen jälkeen Beethoven asui tämän kanssa jonkin aikaa maaseudulla.
Matkalla Wieniin jo entuudestaan sairaalloinen säveltäjä sairastui keuhkokuumeeseen, josta hän ei enää parantunut.
Lopun lähestyessä muutama ystävä tuli tapaamaan kuolevaa säveltäjää. Ystävien ollessa lähdössä säveltäjämestari lausui: ”Taputtakaa, ystävät! Komedia on lopussa.”
Väitetään, että Beethoven sävelsi Für Elisen sokealle nuorelle naiselle.
Beethovenin suurin ”hitti” askarruttaa yhä
Useimmat pianistit törmäävät jossakin vaiheessa Für Elise -kappaleeseen, jonka Beethoven sävelsi vuoden 1810 tienoilla tuntemattomaksi jääneelle Eliselle.
Kerrotaan, että Beethoven oli eräänä iltana matkalla kotiinsa Wienissä, kun hän kuuli avoimesta ikkunasta jonkun pahoinpitelevän hänen sävellyksiään pianolla.
Kun säveltäjä meni katsomaan, kuka huono soittaja oli, hän näki pianon ääressä neidon ja koputti ikkunaan.
Vasta silloin Beethoven tajusi, että neito oli sokea. Hän katui äkkipikaisuuttaan ja tarjoutui soittamaan tälle. Säveltäjä improvisoi soittaessaan, ja kotiin päästyään hän kirjoitti keksimänsä melodian muistiin.
Kun kyseinen nuottiarkki vuosia myöhemmin löydettiin, sen reunaan oli kirjoitettu: ”Eliselle 27. huhtikuuta muistoksi L. v. Bthvnista.”
Tarinan todenperäisyydestä ei ole tietoa, sillä kukaan ei vielä ole onnistunut jäljittämään sokeaa Elise-nimistä neitoa.
Erään selityksen mukaan Elise oli yksi niistä monista naisista, joihin Beethoven oli elämänsä aikana ihastunut.
Listan kärjessä on 22-vuotias Therese Malfatti, jolle säveltäjä opetti pianonsoittoa ja jota hän kosikin mutta sai rukkaset.
”Muista minua – kukaan ei toivo sinulle enemmän onnea kuin minä”, pettynyt säveltäjä kirjoitti Malfattille keväällä 1810.
Joidenkin todistajien mukaan sittemmin kadonneessa alkuperäisessä nuottiarkissa olisi alun perin lukenut ”Thereselle”.
Musiikkihistorioitsijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että Beethoven oli noihin aikoihin ihastunut myös oopperalaulaja Elisabeth Röckeliin.
Suhde nuoreen Röckeliin ei sekään edennyt ihastusta pitemmälle. Röckel avioitui Beethovenin ystävän, säveltäjä Johann Nepomuk Hummelin kanssa, ja kaiken lisäksi hänen lempinimensä oli ”Betty” eikä ”Elise”.
Beethoveniin on toistaiseksi onnistuttu yhdistämään vain yksi Elise, 13-vuotias Elise Barensfeld, joka opiskeli Wienissä laulua. Ei kuitenkaan ole viitteitä siitä, Beethoven olisi ollut rakastunut häneen.
Beethoven halusi nuorena palavasti perustaa perheen, mutta hänen äreytensä säikytti naiset pois.
Säveltäjän kuoleman jälkeen hänen kirjoituspöytänsä salalokerosta löydettiin kolme rakkauskirjettä, joissa ei ollut lainkaan nimiä vaan pelkkä vuosiluku.
Yhdessä niistä Beethoven kirjoitti: ”Hyvää huomenta 7. heinäkuuta. Makaan sängyssäni ja ajatukseni palaavat yhä uudelleen Sinuun. Haluan elää vain Sinun kanssasi tai en ollenkaan...”
Romanttiseen Für Eliseen voi liittyä surullinen tarina.
Koko Wien suri säveltäjämestaria
Ludwig van Beethoven kuoli 56-vuotiaana 26. maaliskuuta 1827.
Itävaltalainen säveltäjä Franz Schubert toimi pari viikkoa myöhemmin pidetyissä hautajaisissa soihdunkantajana, ja hautajaissaattoon osallistui peräti 20 000 ihmistä.
Beethoven jätti omaisuutensa Karlille, mutta hänen musiikkinsa kuuluu koko maailmalle.
Monet hänen teoksensa lukeutuvat klassisen musiikin tunnetuimpiin klassikoihin.
Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa pianosonaatti Appassionata, ”kohtalonsinfoniaksikin” kutsuttu 5. sinfonia tai salaperäiselle Eliselle omistettu surumielinen pianokappale Für Elise, viralliselta nimeltään bagatelli a-molli, jonka kaikki pianistit tuntevat.
Lue lisää Beethovenista
- Jari Sinkkonen: Nerouden lähteillä. Suurten säveltäjien hauras elämä, WSOY, 2015
- John Clubbe: Beethoven, W. W. Norton, 2019
