Eräänä varhaisena marraskuun aamuna vuonna 1810 Lontoon Berners Streetillä asuvan leskirouva Tottenhamin ovelle koputettiin.
Oven takana seisoi mies, joka oli tullut tuomaan ”rouvan tilaamaa hiilikuormaa”. Rouva Tottenham hieroi unisena silmiään ja mutisi, että kyse on varmasti väärinkäsityksestä, sillä hän ei ollut tilannut hiiliä. Miehen ei auttanut muu kuin lähteä matkoihinsa hiilineen.
Puolen tunnin kuluttua oveen koputettiin uudestaan. Nyt oven takana seisoi leipuri, joka oli tullut tuomaan hääkakkua.
Parin tunnin sisään ovelle ilmaantui kaikkiaan puolen sataa paakaria, jotka yrittivät toimittaa rouvalle vielä 49 hääkakkua lisää sekä noin 2 500 piirakkaa. Pian kadulle saapui myös nokikolareita, kalakauppiaita koreineen sekä joukko muuttomiehiä, jotka kuljettivat 12:ta siroa pianoa.
Rouva Tottenham oli pelkkänä kysymysmerkkinä.
Vähitellen Berners Street alkoi täyttyä rouva Tottenhamin ovelle pyrkivistä ihmisistä, joilla oli toimitettavanaan ties mitä: oluttynnyreitä, kukkakimppuja, perunasäkkejä...
Tavarantoimittajien jono kiemurteli pitkin katua, mutta sen oli tehtävä tilaa, kun paikalle saapui kuusi raavasta miestä raahaten flyygeliä, ja heitä seurasi hautausurakoitsija, joka oli tulossa tuomaan tilattua ruumisarkkua.
Hookin jekku oli valtava
Theodore Edward Hook sai koko Lontoon liikkeelle pahaa-aavistamattoman naisen luo. Rouva Tottenhamin talolle saapuivat muun muassa:
12 nokikolaria
Lukuisia hiilikuorman toimittajia
Satoja leipureita, jotka toivat hääkakkuja ja 2 500 piirakkaa
40 kalastajaa, joilla oli korit täynnä hummereita ja turskanpäitä
20 asianajajaa
Pappeja tulossa rukoilemaan kuolevan kanssa
Hautausurakoitsijoita arkkuineen
Suutareita
Lääkäreitä
Muuttomiehiä mukanaan 12 pianoa ja yksi flyygeli
Ylipäällikkö, arkkipiispa ja Lontoon pormestari
Rouva Tottenham oli pelkkänä kysymysmerkkinä. Käytyään kymmenkunta kertaa ovella hän lakkasi välittämästä kolkuttimen äänestä.
Silloin tavaroita alettiin vain kasata hänen etuovensa eteen, ja työpaikkaa hakevat palvelustytöt ja paikalle kutsutut parturit, suutarit, teurastajat, räätälit, asianajajat, apteekkarit ja kaiken maailman palveluntarjoajat kiersivät takaovelle.
Myös arvovieraita tuli käymään
Muutamassa tunnissa kaaos levisi läheiselle pääkadulle Oxford Streetille, joka alkoi myös täyttyä ihmisistä ja tavaroista.
Kaikilla oli asiaa rouva Tottenhamille. Liikenne puuroutui, vaunuja kaatui ja kadulla syntyi käsikähmää.
Poliisi ei enää pystynyt hallitsemaan kansainvaellusta Berners Streetille.
Päivän edetessä paikalle saapui myös toisenlaisia vierailijoita, kuten Lontoon pormestari Joshua Smith, joka oli saanut pyynnön tulla käymään ”erään virkamiehen luona, joka halusi vielä ennen kuolemaansa tehdä merkittävän tunnustuksen esimiehelleen”.
Myös Britannian armeijan ylipäällikkö, Yorkin herttua, suuntasi kohti Berners Streetiä vierailemaan ”kuolinvuoteellaan makaavan korkea-arvoisen upseerin” luona.
Pormestarilla ja herttualla oli syynsä ilmaantua paikalle, mutta kukaan ei tiennyt, miksi myös Canterburyn arkkipiispa kiirehti Berners Streetille, eivätkä Englannin keskuspankin johtaja tai Britannian Itä-Intian kauppakomppanian hallituksen puheenjohtajakaan osanneet selittää, mitä he siellä tekivät tuona marraskuisena päivänä.
Ainoa, joka tiesi tarkalleen, miksi kaikki nämä ihmiset tungeksivat leskirouvan oven ulkopuolella, istui kaikessa rauhassa läheisessä asunnossa. Verhojen takaa hän kurkisteli yhdessä ystävänsä kanssa huvittuneena kadulle.
Mies verhojen takana oli yksi 1800-luvun kuuluisimmista veijareista, 22-vuotias näytelmäkirjailija Theodore Edward Hook.
Hän oli saavuttanut joltistakin menestystä näytelmillään, mutta parhaiten hänet tunnettiin Lontoossa ilkikurisista tempauksistaan. Hänen erityisalaansa oli saada suuret massat liikkeelle.
Kaiken takana oli vedonlyönti
Rouva Tottenhamin painajainen oli saanut alkunsa kuusi viikkoa aiemmin, kun Hook oli kävelyllä ystävänsä Sam Beazeleyn kanssa ja he tulivat Berners Streetille.
Hook keksi yhtäkkiä, että hän voisi muuttaa rouva Tottenhamin vaatimattoman pikku talon Lontoon vilkkaimmaksi osoitteeksi, ja Beazeley oli oitis valmis vedonlyöntiin.
Hook ryhtyi työhön ja kirjoitti kaikkiaan noin 4 000 kirjettä, joissa hän pyysi jos jonkinlaisia tavarantoimittajia ja palveluntarjoajia saapumaan rouva Tottenhamin luo osoitteeseen Berners Street 54 marraskuun 10. päivän aamuna.
Marraskuun 9. päivänä Hook vuokrasi asunnon, josta näki suoraan rouva Tottenhamin talon edustalle, ja sitten hän istuutui ystävänsä Beazeleyn kanssa odottamaan ja nauttimaan työnsä tuloksista.
Mauritiukselta vankilaan
Viimeiset paikalle huijatut lähtivät Berners Streetiltä vasta kun päivä oli jo painumassa mailleen. Beazeley maksoi vetonsa Hookille, ja miehet poistuivat.
Hook piti seuraavat kuukaudet matalaa profiilia odotellen pahimman hälyn laantumista.
Hän tunnusti tekonsa vasta useiden vuosien kuluttua, eikä hän koskaan saanut rangaistusta tuhansien ihmisten naruttamisesta.
Horace Cole oli 1900-luvun alussa yksi maailman suurimmista kujeilijoista.
Hookin perillinen huijasi Britannian laivastoa
Kirjailija Horace Cole oli 1900-luvun suurin keppostelija, joka muun muassa esiintyi keisarina.
Toinen brittiläinen kirjailija Horace Cole (1881–1936) ei jäänyt paljon Hookia huonommaksi.
Vuonna 1910 hän värjäsi ihonsa mustaksi, väitti olevansa Etiopian keisari ja keplotteli itsensä kiertomatkalle pitkin Afrikan rannikkoa Britannian sotalaivalla HMS Dreadnoughtilla.
Huijausta alettiin kutsua bunga bunga -tapaukseksi Colen käyttämän ”siansaksan” mukaan. Toisen kerran Cole lahjoitti teatterilippuja kaljuille ystävilleen. Paikat katsomossa oli valittu niin, että parvelta katsottuna kiiltelevät kaljut muodostivat härskin ilmauksen.
Häämatkalleen Venetsiaan Cole otti mukaan hevosenlantaa, jonka hän kippasi Pyhän Markuksen torille. Sitten hän seurasi naureskellen ihmisten ilmeitä näiden ihmetellessä hevosen jätöksiä torilla, jonne pääsi vain vesitse gondolilla.
Hook jatkoi käytännön piloja koko loppuelämänsä. Vuonna 1813 hän esimerkiksi sai Britannian kruununprinssi Yrjön nimittämään hänet Intian valtameressä sijaitsevan Mauritiuksen varainhoitajaksi.
Hook eleli Mauritiuksella leveää elämää, kunnes häntä vuonna 1817 vaadittiin vastuuseen 12 000 punnan alijäämästä. Hän ei yrittänytkään maksaa rahoja takaisin, joten hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi velkavankeuteen. Vankeusaika romutti Hookin terveyden, ja hän kuoli sairaalloisena vuonna 1841.