Saksalaisten Jacob ja Wilhelm Grimmin tavoite ei alun perin ollut suinkaan lumota lapsilukijoita. Veljekset tutkivat kieltä ja kansantaruja ja olivat vuosia keränneet suullisesti säilyneitä tarinoita tallentaakseen saksalaista kansanperinnettä.
Kun Grimmien ensimmäinen tarinakokoelma ilmestyi vuonna 1812, se ei ollut mitään kepeää luettavaa. Teos oli kirjoitettu suoraviivaisella akateemisella kielellä, ja siinä oli pitkä johdanto sekä lukuisia alaviitteitä.
Veljesten ensijulkaisu ei tehnyt mitään merkittävää vaikutusta akateemisiin piireihin, mutta heidän suureksi hämmästyksekseen sen tarinat kiehtoivat tavallisia lukijoita ja etenkin lapsia.
Grimmit eivät pitäneet suosiotaan pelkästään positiivisena. Se pakotti heidät arvioimaan uudestaan tavoitteitaan ja sitä, pyrkisivätkö he edelleen saavuttamaan akateemista tunnustusta – vai pitäisikö heidän muuttaa satunsa lapsiystävällisemmiksi ja tehdä niillä rahaa.
Raha ratkaisi, ja ajan mittaan veljekset alkoivat miettiä, miten saada saduilleen vielä enemmän lukijoita.
”Mielestäni emme voi julkaista kirjaa sellaisenaan”, Jacob kirjoitti veljelleen vuonna 1815 heidän teoksensa toisesta laitoksesta.
”Myynnin edistämisen kannalta kirjaan kannattaisi tehdä parannuksia, jotta moni, jolla on ensimmäinen laitos, ostaisi myös toisen.”
Muutoksia tehtiin vaiheittain noin 40 vuoden ja seitsemän laitoksen aikana. Grimmien sadut muokattiin elävämmälle kielelle, ja niistä häivytettiin moraalisesti epäilyttäviä aiheita.
Kielletty seksi: TÄHKÄPÄÄ oli prinssin rakastajatar
Lapsiystävällisessä versiossa paha noita telkeää nuoren neidon torniin, jonne hän itse kiipeää tytön pitkää palmikkoa pitkin vierailulle. Prinssi rakastuu tornin kauniiseen vankiin ja alkaa käydä salaa kyläilemässä tämän luona.
Eräänä päivänä Tähkäpää paljastaa prinssin vierailut noidalle. Kun prinssi seuraavan kerran saapuu, noita heittää hänet alas tornista ohdakepensaaseen, jonka piikit puhkaisevat prinssin silmät.
Onneksi Tähkäpään kyyneleet palauttavat prinssin näön. Seuraavissa laitoksissa tarina muuttuu vielä salonkikelpoisemmaksi, sillä niissä prinssi kosii Tähkäpäätä heti ensimmäisellä tapaamisella.
Alkuperäisessä versiossa Tähkäpää ja prinssi viettävät ”monia iloisia hetkiä” linnassa, ja neito tulee raskaaksi.
Tähkäpää tulee paljastaneeksi tilansa noidalle ihmettelemällä ääneen, miksi hänen vaatteensa ovat muuttuneet tiukoiksi eivätkä mahdu hänelle enää.
Vanhemmat hylkäävät lapsensa, jotta heille itselleen jää enemmän syötävää.
Hylkääminen: HANNU JA KERTTU hylättiin metsään
Lapsiystävällisessä versiossa ilkeä äitipuoli suostuttelee isän hylkäämään lapsensa Hannun ja
Kertun metsään.
Ensin lapset löytävät kotiin, mutta toisella kerralla he päätyvät ihmisiä syövän noidan vangeiksi.
Lapset onnistuvat huijaamaan noitaa ja pääsevät isänsä suureksi riemuksi kotiin.
Alkuperäisessä versiossa lasten oma biologinen äiti jättää heidät metsään.
Vuoden 1812 versio sadusta on uudempia moniulotteisempi ja käsittelee sitä, miten köyhyys ja nälkä voivat ajaa ihmiset epätoivoisiin ratkaisuihin.
Sadun lähtökohtana on se, että rutiköyhä puunhakkaaja ja hänen vaimonsa joutuvat hylkäämään rakkaat lapsensa, sillä muuten he kaikki kuolisivat nälkään.
Äiti esitetään alkuperäisessä tarinassa epätoivoisena ja inhimillisenä, mutta satukirjan neljännessä laitoksessa hän on jo vaihtunut äitipuoleksi, jonka tekoja ohjailee pahuus ja itsekkyys.
Raiskaus: RUUSUNEN raiskattiin nukkuessaan
Lapsiystävällisessä versiossa kuningas ja kuningatar järjestävät juhlan vastasyntyneen tyttärensä kunniaksi ja kutsuvat tämän kummeiksi haltijoita – paitsi yhtä.
Kostoksi tämä julistaa, että täyttäessään 16 vuotta prinsessa pistää sormeensa värttinän piikillä ja kuolee.
Toinen haltija muuttaa kirousta niin, että prinsessa vaipuukin satavuotiseen uneen. Kirous käy toteen, Ruusunen pistää sormeensa ja vaipuu syvään uneen kaikkien linnan ihmisten ja eläinten kanssa.
Piikkipensaat kasvavat linnan ympäri kätkien siellä nukkuvat. Sadan vuoden päästä prinssi herättää Ruususen suudelmalla.
Alkuperäisversiossa moni prinssi yrittää päästä prinsessan luo tiheän piikkipensaikon läpi, mutta satu kertoo: ”Ohdakkeet eivät väistyneet, ja nuoret miehet juuttuivat niihin kiinni ja kärsivät kurjan kuoleman.”
Tämä kuvaus Grimmien vuoden 1857 laitoksesta on melko lievä verrattuna joihinkin tarinan aikaisimpiin versioihin.
Grimmit olivat saaneet vaikutteita italialaiselta runoilijalta Giambattista Basilelta, joka 1630-luvulla julkaisi kaksi tarinakokoelmaa.
Hänen tarinassaan kaunis neito pistää sormeensa pellavasta irronneella tikulla ja nukahtaa syvään uneen. Kuningas löytää tytön, raiskaa tämän ja lähtee pois.
Tyttö tulee raskaaksi ja synnyttää kaksoset. Toinen lapsista imee tikun äitinsä sormesta pois, jolloin tyttö herää unestaan.
Kun kuninkaan vaimo kuulee miehensä uskottomuudesta, hän raivostuu ja määrää hovikokin murhaamaan lapset, valmistamaan heidät illalliseksi ja tarjoamaan aterian kuninkaalle.
Lisäksi hän pystyttää linnan pihalle suuren rovion polttaakseen tytön siinä. Kuningas kuitenkin ennättää apuun ja viskaa rovioon tytön sijaan kuningattaren.
Sen jälkeen petollinen raiskaajakuningas ja hänen uhrinsa elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Toinen Ruususen lapsista imee tikun äitinsä sormesta, jolloin tämä herää.
Inho: SAMMAKKOPRINSSI ällötti
Lapsiystävällisessä versiossa prinsessa sallii sammakon nukkua vuoteessaan kolmena yönä kiitokseksi siitä, että sammakko oli noutanut hänen kultaisen pallonsa kaivosta.
Kolmantena aamuna prinsessan viereltä herääkin komea prinssi. Sammakko onkin oikeasti kuninkaanpoika, ja pariskunta elää onnellisena yhdessä elämänsä loppuun asti.
Uudemmissa versioissa, kuten Disneyn animaatioelokuvassa Prinsessa ja sammakko vuodelta 2009, suukko voi muuttaa sammakon takaisin ihmisen hahmoon.
Alkuperäisversiossa sammakko vaatii päästä prinsessan vuoteeseen palkinnoksi pallon noutamisesta.
Prinsessasta sammakko on kuitenkin niin vastenmielinen, että hän paiskaa sen seinään sanoen: ”Etköhän nyt vaikene, ällöttävä sammakko.”
Kun sammakko putoaa lattialle, se muuttuu ihanaksi prinssiksi, joka ei kanna kaunaa kovakouraisesta käsittelystä vaan nai prinsessaan – ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Kateellinen äiti: LUMIKIN äiti halusi eroon tyttärestään
Lapsiystävällisessä versiossa kuningatar kuolee Lumikkia synnyttäessään ja kuningas ottaa uuden vaimon.
Lumikin varttuessa kauniiksi neitokaiseksi äitipuoli on pakahtua kateuteen, ja hän käskee metsästäjän surmaamaan tytön.
Metsästäjä kuitenkin säälii Lumikkia ja päästää tämän menemään. Lumikki saapuu pienelle mökille, jossa asuvat seitsemän kääpiötä ottavat hänet huomaansa.
Kun kuningatar kuulee, että Lumikki elää yhä, hän myrkyttää tämän noidutulla omenalla.
Murheen murtamat kääpiöt asettavat Lumikin lasiseen arkkuun. Kun prinssi näkee hänet, hän rakastuu tulisesti ja suutelee Lumikkia, jolloin kirous raukeaa ja Lumikki herää henkiin.
Alkuperäisversiossa Lumikin oma äiti surmauttaa hänet, sillä hän pitää Lumikkia syypäänä siihen, ettei ole enää maailman kaunein nainen.
Äiti käskee metsästäjän surmaamaan tyttärensä ja tuomaan hänelle tämän keuhkot ja maksan, jotka hän kertoo keittävänsä ja syövänsä.
Paha äiti saa rangaistuksensa, kun Lumikin häissä hänet pakotetaan tanssimaan kuumissa rautakengissä.
”Hänen jalkansa paloivat eikä hän voinut pysähtyä vaan tanssi itsensä kuoliaaksi.”
Sadun varhaisissa versioissa susi valmistaa isoäidistä makkaroita Punahilkan syötäväksi.
Kannibalismi: PUNAHILKKA pisteli isoäitinsä poskeensa
Lapsiystävällisessä versiossa Punahilkka lähtee isoäitinsä luo ja kohtaa metsässä suden.
Susi rientää isoäidin talolle, syö isoäidin ja pukeutuu tämän vaatteisiin. Pahaaaavistamaton Punahilkka joutuu myös suden suuhun, ja sitten susi ottaa nokoset.
Metsästäjä kuitenkin tappaa suden ja kaivaa vielä elossa olevat Punahilkan ja tämän isoäidin suden vatsasta.
Alkuperäisversiossa tarina jatkuu. Punahilkka kohtaa jälleen suden, joka yrittää suostutella hänet poikkeamaan polulta metsään.
Punahilkka on kuitenkin oppinut läksynsä ja juoksee suoraa isoäidin luo. Susi seuraa häntä ja kiipeää talon katolle, mutta isoäiti on havainnut suden.
Hän kaataa kiehuvaa vettä suureen sammioon. Susi luiskahtaa katolta suoraan kuumaan veteen ja hukkuu.
Grimmin veljekset olivat karsineet sadusta sen verisiä ja seksuaalisia yksityiskohtia verrattuna saman ajan muihin versioihin tarinasta.
Esimerkiksi ranskalaisen Charles Perraultin tarinassa on vahva seksuaalinen pohjavire, ja siinä susi suostuttelee Punahilkan riisuutumaan ja asettumaan vuoteeseen kanssaan.
Varhaisemmat suulliset versiot sadusta olivat vielä verisempiä. Susi valmistaa isoäidistä makkaroita ja pakottaa Punahilkan syömään niitä.
Aterian tämä saa huuhtoa alas kurkustaan viinillä, joka onkin isoäidin verta.