Panimonjohtaja sai idean Guinnessin ennätystenkirjasta
Marraskuun 10. päivänä vuonna 1951 kaksi metsästäjää käveli hiljalleen joenrantaa Kaakkois-Irlannissa.
Toinen heistä oli Guinnessin jättimäisen olutpanimon 61-vuotias johtaja, brittiläinen Sir Hugh Beaver. Beaverin ajatukset eivät askarrelleet maltaassa, humalassa eivätkä tileissä, vaan hänen huomionsa oli kiinnittynyt syystaivaalle, jossa lensi parvi kapustarintoja.
Beaver odotti oikeaa hetkeä, kohotti sitten haulikkonsa kohti taivasta ja tähtäsi. Kaksi laukausta kajahti, mutta yksikään hauleista ei osunut maaliinsa, ja metsästäjät joutuivat palaamaan takaisin tyhjin käsin. Matkalla he keskustelivat pakoon päässeestä saaliista.
Beaver kysyi: ”Kumpikohan on nopeampi, kapustarinta vai nummiriekko?” Beaver oli valmis lyömään vetoa siitä, että hänen tähtäimestään livahtanut kapustarinta vei voiton nummiriekosta. Hänen toverinsa oli eri mieltä, mutta kysymys jäi ratkaisematta, sillä kummallakaan ei ollut esittää faktoja mielipiteensä tueksi.
Palattuaan panimolle Beaver kysyi alaisiltaan, tiesivätkö he vastausta, mutta kukaan ei tiennyt. Tuona hetkenä hän sai nerokkaan idean hakuteoksesta, johon koottaisiin ennätyksiä eri puolilta maailmaa.
Beaver uskoi vankasti, että monissa Britannian ja Irlannin pubeissa arvuuteltiin ilta toisensa jälkeen maailman nopeimpia, korkeimpia ja suurimpia ihmisiä, eläimiä, asioita ja ilmiöitä.
Ennätyksiä listaava kirja olisi siksi loistava tapa mainostaa panimon olutta.
Hän ei voinut villeimmissä kuvitelmissaankaan aavistaa, että hänen ideoimansa ilmainen mainosvihko nousisi vielä jonain päivänä myyntiluvuissa Raamatun ja Koraanin rinnalle.
Hugh Beaver lyötiin ritariksi vuonna 1943, kun hän toimi Britannian työministeriön ylijohtajana. Kolme vuotta myöhemmin Guinnessin panimo palkkasi hänet johtajakseen. Vuonna 1951 hän sai kuningasidean ennätystenkirjasta.
Guinnessin ennätystenkirjan kirjoittivat muistihirmut
Huhut Beaverin mahdollisesta tulevasta ennätystenkirjasta kasvoivat samaa tahtia kuin asiakkaiden promillemäärä pubissa lauantai-iltaisin, ja kesällä 1954 huhut tavoittivat Lontoossa Guinnessin Park Royal Brewery -panimon johtajan Chris Chatawayn, joka oli itse nuorena tehtaillut useita urheiluennätyksiä.
Hän kehotti Beaveria ottamaan yhteyttä Ross ja Norris McWhirteriin, jotka olivat urheilutoimittajia. McWhirterin kaksoset muistivat uskomattoman paljon faktoja.
He olivat opetelleet kaikki maailmanhistorian tärkeät päivämäärät, pääkaupungit ja vuoristot – ja myöhemmin he painoivat mieleensä myös kaikki ennätystenkirjassa julkaistut ennätykset. McWhirterit olivat Beaverille täydelliset yhteistyökumppanit, ja kirjan suunnittelutyö alkoi sujua.
Ensimmäisen ideariihen Beaver päätti sanoihin: ”Ennen kuin lähdette kotiin, menen kertomaan kirjanpitäjälle, kuinka paljon rahaa tarvitsette.”
Seuraavat kolme kuukautta veljekset haalivat tietoja astrofyysikoilta, eläintieteilijöiltä, ilmatieteilijöiltä, tulivuoritutkijoilta, kasvitieteilijöiltä ja ties miltä asiantuntijoilta.
Sitten he paiskivat neljä kuukautta töitä 90 tuntia viikossa saadakseen ennätykset paperille, ja vuoden 1954 lopulla Britteinsaarten pubeissa päästiin lukemaan ennätystenkirjan ensimmäistä, ilmaista versiota.
Kiinnostus julkaisua kohtaan oli niin valtavaa, että Beaver muutti nopeasti suunnitelmiaan tajutessaan, että ennätyksillä pystyi tahkoamaan rahaa.
Seuraavana vuonna, 27. elokuuta 1955, ilmestyi Guinnessin ennätystenkirjan ensimmäinen myyntiversio.
Vain viidellä shillingillä (nykyrahassa 6,4 eurolla) tiedonhaluiset pystyivät muun muassa selvittämään, että maailman pisin mies oli nimeltään Robert Wadlow ja hänellä oli mittaa huikeat 272 senttimetriä – ennätystä ei muuten ole vieläkään lyöty – ja että maailman syvin kaivo sijaitsee Englannissa.
Joulumyynti veti
Huolimatta edullisesta hinnasta ennätystenkirjaa painettiin aluksi vain 50 000 kappaletta ja ensimmäinen tilaus käsitti vaivaiset kuusi kappaletta.
Kysyntä kuitenkin kasvoi nopeasti, ja syksyllä 1955 myytiin loppuun ensimmäiset kolme 187 000 kappaleen painosta. Guinness julkaisi kirjasta päivitetyn version parahiksi joulumyyntiin, ja uudet 100 000 kirjaa suorastaan revittiin kauppojen hyllyiltä.
Seuraavana vuonna kirja ilmestyi myös Yhdysvalloissa, jossa sitä myytiin nopeasti 70 000 kappaletta. Lintumetsällä syntyneestä hullusta ideasta oli tullut kansainvälinen myyntimenestys.
Guinnessin ennätystenkirja sai oman televisioshow'n
Seuraavina vuosina kirjan myynti kasvoi räjähdysmäisesti, ja vuonna 1972 Britannian radio- ja tv-yhtiö BBC alkoi esittää viikoittaista Record Breakers- eli ”ennätystenrikkojat”-televisioshow’ta, jossa kunnianhimoiset yrittivät tehdä ennätyksiä saadakseen nimensä ennätystenkirjaan.
Suositun ohjelman juontajina toimineista Norris ja Ross McWhirterista tuli nopeasti maankuuluja heidän valtavan tietämyksensä ansiosta, jota yleisö sai testata tekemällä kysymyksiä.
Guinnessin ennätystenkirjan ensimmäiset versiot listasivat pääasiassa jokien, rakennusten ja muiden vastaavien korkeus-, leveys- ja pituusennätyksiä, mutta 1970-luvulla jo valtaosa kirjasta oli omistettu värikkäämmille ennätyksille.
Jos joku halusi syödä eniten hampurilaisia lyhimmässä ajassa, tasapainoilla tikapuilla päiväkausia tai esitellä metrin pitkiä kynsiään, Guinnessin ennätystenkirja oli siihen oivallinen tilaisuus.
Veljekset joutuivatkin todistamaan monia outoja tapauksia.
Kerran Norris esimerkiksi tapasi henkilön, joka väitti omistavansa maailman pienimmän hevosen.
Otus osoittautui kuitenkin maailman suurimmaksi koiraksi, poikkeuksellisen isoksi tanskandoggiksi.
Kasvava kiinnostus Guinnessin ennätystenkirjaa kohtaan vaikeutti kirjaan pääsyä. Norris McWhirterin sanoin ennätysten täytyi olla ”maailmanlaajuisesti kilpailukykyisiä, ainutlaatuisia tai erikoisia”. Silti yrittäjiä riitti.
Yksi erikoisimmista oli ranskalainen Monsieur Mangetout (”Herra Kaikkiruokainen”).
Vuodesta 1966 lähtien hän popsi 18 polkupyörää, 15 ostoskärryä, 7 televisiota, 2 sänkyä, suksiparin ja tietokoneen saadakseen paikan kirjassa.
Kovin tavallinen ei myöskään ollut yhdysvaltalainen Kevin Shelley, joka teki ennätyksen rikkomalla päällään 46 puista wc-istuimen rengasta.
Veljekset joutuivat myöntämään, että Ripley’s Believe It or Not! -museoiden taustahahmo antropologi Robert Ripley oli ollut oikeassa sanoessaan: ”Olen käynyt 201 maassa, ja kummallisin asia, minkä olen nähnyt, on ihminen.”
Guinnessin ennätystenkirjan ensimmäinen painos sisälsi 336 sivua tekstiä. 30 vuoden päästä pääosassa olivat kuvat.
Terroristit tappoivat toisen kaksosista
Beaverin kuoltua vuonna 1967 McWhirterin kaksosista tuli Guinnessin ennätystenkirjan kasvot. Veljekset käyttivät saavuttamaansa mainetta myös edistääkseen ajamiansa poliittisia linjoja kotimaassaan Irlannissa.
Kumpikin oli myöhemmän Britannian pääministerin Margaret Thatcherin vankka kannattaja, ja etenkin Ross vastusti voimakkaasti Irlannin tasavaltalaisarmeijaa IRA:ta. Vuonna 1975 Ross lupasi 50 000 punnan palkkion kaikille, joiden ansiosta IRA:n väkivaltaisen siiven terroristit saataisiin telkien taa. Kolme viikkoa myöhemmin seurasi terroristien vastaveto: kaksi miestä ampui Rossia hänen kotinsa edustalla.
Yksi luoti osui häntä päähän ja toinen rintaan, ja hän menehtyi sairaalaan päästyään. Syylliset saatiin kiinni ja heille langetettiin elinkautinen vankeusrangaistus.
Veli Norris oli murtunut, mutta hän jatkoi uskomattomien ennätysten esittelyä lukijoille.
Hän jäi eläkkeelle vasta 71-vuotiaana vuonna 1996 ja kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Wiltshiressä 19. huhtikuuta 2004.
Guinnessin ennätystenkirja valloitti maailman
Ilmiö, joka alkoi vedonlyönnistä metsästysretkellä vuonna 1951, on nykyisin valloittanut maailman. Esimerkiksi New Yorkissa, Tokiossa, San Antoniossa ja Kööpenhaminassa voi tutustua näyttelyihin, joissa esitellään kaiken maailman ennätyksiä, ja Record Breakers -ohjelmaa esitetään muun muassa Puolassa, Intiassa, Australiassa ja Portugalissa.
Warner Bros. -filmiyhtiössä on suunniteltu myös elokuvaa ennätyksistä.
”Meidän tehtävämme on muuttaa kuumat kiistat kylmiksi faktoiksi”, todettiin kaunopuheisesti ensimmäisen ennätystenkirjan esipuheessa 60 vuotta sitten. 130 miljoonalla julkaistulla kappaleella Guinnessin ennätystenkirja on nyt maailman myydyin teos Koraanin ja Raamatun jälkeen.
Beaver ei silti ehtinyt saada selville vastausta kysymykseen, josta kaikki alkoi. Vasta vuonna 1989 – 22 vuotta hänen kuolemansa jälkeen – ennätystenkirjan 36. versiossa kerrottiin, että nummiriekko on 108 kilometrin tuntinopeudellaan nopeampi kuin kapustarinta.