Dracula ja Frankensteinin hirviö syntyivät samana yönä
Sveitsin Genevejärven rannalla järjestettiin sateisena ja myrskyisenä kesänä 1816 kirjoituskilpailu, johon osallistui muun muassa kaksi Britannian nimekkäintä runoilijaa, Byron ja Shelley. Tuloksena oli kirjallisuuden historiaa.
Kauhistuttavan kreivi Draculan esikuva sai alkunsa Genevejärven rannalla Sveitsissä yli kaksisataa vuotta sitten.
Sää oli huonompi kuin miesmuistiin neljän britin lomaillessa Genevejärvellä Sveitsissä kesällä 1816.
Indonesiassa oli ollut edellisenä vuonna tunnetun historian suurin tulivuorenpurkaus, joka oli vaikuttanut sääoloihin kaikkialla maailmassa, ja Sveitsissäkin oli koleaa ja sateista.
Tavallisesti rauhallinen Genevejärvi oli kuin myrskyävä meri vaahtopäineen, ukkonen jylisi ja salamat välähtelivät.
Genevejärvellä Villa Diodatissa aikaansa viettivät kuuluisat brittiläiset runoilijat lordi George Byron ja Percy Shelley, Byronin lääkäri John W. Polidori sekä Shelleyn 18-vuotias kihlattu Mary Wollstonecraft Godwin.
Matkalla oli omat syynsä. Byron ja Shelley olivat suunnitelleet hakevansa inspiraatiota työhönsä Sveitsin kauniista vuoristomaisemista ja samalla pääsevänsä pakoon kotona Britanniassa aiheuttamiaan skandaaleja.
Siellä kohistiin siitä, miten Shelley oli pari vuotta aikaisemmin jättänyt raskaana olleen vaimonsa tuolloin vasta 16-vuotiaan Wollstonecraftin vuoksi.
Byron puolestaan oli kohahduttanut saattamalla Wollstonecraftin sisarpuolen Claire Clairmontin raskaaksi.
Huono sää pakotti nelikon viettämään paljon aikaa sisätiloissa, ja eräänä myrskyisänä iltana Byron ehdotti, että jokainen kirjoittaisi kauhutarinan.
Olosuhteet olivat otolliset kauhu- ja katastrofitarinoille. Luonnonmullistukset ravistelivat maailmaa.
Kiinaa kiusasivat valtavat tulvat, ja Intiassa kesämonsuuni oli myöhässä. Irlannissa katovuosi oli aiheuttanut valtavan nälänhädän,
Britanniassa ja Ranskassa oli elintarvikepulasta syntyneitä levottomuuksia ja Yhdysvalloissa satoi lunta heinäkuussa.
Genevejärvellä olevassa huvilassa tehtiin puolestaan tuona kesänä kirjallisuuden historiaa.
Byronin ja Shelleyn aikaansaannokset huvilassa vietetyltä ajalta on unohdettu, mutta Polidori ja Wollstonecraft onnistuivat kumpikin luomaan yhden kauhutarinoiden klassikoista.
Tuolloin, ehkäpä välillisesti Indonesian tulivuorenpurkauksen seurauksena, saivat alkunsa sekä Frankensteinin hirviö että ylhäistä sukua oleva vampyyrihahmo.
Wollstonecraft sai kimmokkeen tarinaansa näkemästään valveunesta, ja Polidori hyödynsi omassaan muun muassa kansantarinoita.
Aloittelevat kirjailijat Polidori ja Wollstonecraft Godwin (myöh. Shelley) päihittivät Byronin ja Shelleyn.
Vampyyri syntyi ensin
Kehno sää pakotti neljä toverusta pysyttelemään sisällä päiväkausia. Monina iltoina he juttelivat tulisijan ääressä ajankohtaisesta aiheesta, joka myöhemmin vaikutti monen kauhutarinan syntyyn: kokeista, joissa kuolleiden eläinten lihakset oli saatu värähtelemään sähkön avulla.
Myös brittiläisen luonnontutkijan Erasmus Darwinin, joka oli myöhemmin kuuluisuutta saaneen tutkijan Charles Darwinin isoisä, elämän alkuperää koskeneet tutkimukset puhuttivat.
Ystävyksillä oli huvilassaan myös paljon kirjoja, ja aikaa tappaakseen he alkoivat lukea toisilleen kauhutarinoita Ne saivat kumppanusten mielikuvituksen laukkaamaan, etenkin kun tarinointia säesti runsas punaviinin ja oopiumin käyttö.
Yksi tarinoista sai päihtyneen Shelleyn esimerkiksi kerran kuvittelemaan, että Wollstonecraftin nännit olivat muuttuneet demonisiksi silmiksi, jotka tuijottivat häntä ilkeästi, ja hän juoksi huoneesta ulos pelosta kirkuen.
Yhtenä tällaisena levottomana ja tummana yönä Byron ehdotti ystävilleen kilpailua siitä, kuka kirjoittaisi mielikuvituksellisimman ja hiuksianostattavimman kauhutarinan.
Kirjallisuudentutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Byron oli ajatellut kilpailun kehkeytyvän lähinnä itsensä ja Shelleyn välille.
Hän tuskin kuvitteli että hänen lääkärinsä tai Shelleyn nuori tyttöystävä päihittäisi kahta kirjailijaa tarinoinnin taidossa.
Byronilla ei siksi ollut mitään sitä vastaan, että Polidori ja Wollstonecraftkin osallistuivat kisaan.
Kaikki uppoutuivat työhön kirjoittaakseen voittoisan kertomuksen, ja kolmen päivän päästä John William Polidorilla oli esittää huimaava vampyyritarinansa, joka lopulta veikin kilpailun voiton.
Hänen aiheensa oli omaperäinen, sillä vaikka vampyyritarinat elivät voimakkaina erityisesti Itä-Euroopan kansanperinteessä, Polidorin tarina The Vampyre oli tiettävästi ensimmäinen koskaan englanniksi kirjoitettu.
Yhtä omaperäistä oli se, että Polidori teki vampyyristaan aatelismiehen, joka etsi uhrinsa aristokraattien joukosta.
Kun Polidorin 88-sivuinen kertomus julkaistiin Lontoossa kolme vuotta myöhemmin, siitä tuli heti valtava menestys.
Hänen teoksensa oli alallaan uraauurtava, ja kirjallisuudentutkijat ovat yksimielisiä siitä, että Polidorin kirjan päähenkilö, vampyyri lordi Ruthven, oli Bram Stokerin myöhemmin luoman kuuluisan vampyyrihahmon, transilvanialaisen kreivi Draculan esikuva.
Frankenstein syntyi valveunesta
Mary Wollstonecraft joutui toteamaan, että kiehtovan ja todella vaikuttavan kauhutarinan kirjoittaminen oli vaikeaa.
”Näin hirveästi vaivaa keksiäkseni tarinan, joka ylittäisi jopa kaikki esikuvansa”, hän kirjoitti useita vuosia myöhemmin.
”Kertomuksen pitäisi olla sellainen, että se saa lukijansa pelkäämään omaa varjoaan, veren hyytymään ja sydämen hakkaamaan kiihkeämmin.”
Wollstonecraft tuskaili tarinansa kanssa useita päiviä: ”’Joko olet keksinyt tarinasi aiheen?’ minulta kysyttiin joka aamu, ja jouduin aina antamaan nöyryyttävän kieltävän vastauksen.”
Eräänä iltana, kun Wollstonecraft oli jo painanut päänsä tyynyyn ja yritti nukahtaa, hän sai äkkiä painajaismaisen valveunen.
Täysikuu mollotti Genevejärven yllä, ja sen kalpeat säteet siivilöityivät huoneeseen kaihdinten raoista ja valaisivat uskomattoman harhanäyn.
”Näin kalvakkaan epäpyhien taitojen tutkijan, joka polvistui luomansa hahmon puoleen. Pelottava miestä muistuttava kummitus makasi siinä pitkin pituuttaan ja näytti, jonkin voimakkaan koneen avulla, ikään kuin heräävän eloon kömpelösti liikahdellen”, Wollstonecraft muisteli myöhemmin.
”Se oli pelottavaa – ovathan ihmisen yritykset jäljitellä Luojamme hämmästyttävää työtä aina kauhistuttavia.”
Tutkijat ovat vuosikausia yrittäneet selvittää, milloin tämä kirjallisuudenhistorian käänteentekevä hetki oli. Osa on kuitenkin myös epäilllyt Mary Wollstonecraftin dramaattista kertomusta tarinansa synnystä sepitetyksi.
Näihin kysymyksiin vastasi vuonna 2011 astrofyysikko Donald Olson Texas State Universitystä. Hän tajusi, että ratkaisun avain oli täysikuussa, joka paistoi Wollstonecraftin ikkunasta.
Brittiläinen näyttelijä Boris Karloff teki läpimurtonsa elokuvassa ”Frankenstein” vuonna 1931.
Tarina todettiin todeksi
Olsonin tutkijaryhmä tutki vuoden 1816 sääraportteja ja loi tietokoneohjelman avulla uudelleen Sveitsin yötaivaan kesäkuussa 1816.
Näin he saivat selville, minä yönä kuu paistoi kirkkaasti Genevejärven yllä.
Sen jälkeen Olson matkusti Villa Diodatiin, joka on olemassa tänäkin päivänä. Kun hän asettui ikkunan ääreen Wollstonecraftin makuuhuoneessa, hän huomasi, että kukkula peitti osin näkymän huvilalta järvelle ja siten myös kuunvalon.
Tutkijat laskivat, milloin täysikuun valo osui taloon ja haarukoivat näin sen ajankohdan, jolloin täysikuu paistoi ikkunasta.
Olsonin tutkimustulokset vahvistivat Wollstonecraftin kertomuksen.
Hän pystyi nyt kertomaan tarkan päivämäärän, jolloin Frankensteinin hirviö syntyi, ja vieläpä melko tarkan kellonajan: 16. kesäkuuta kahden ja kolmen välillä aamuyöstä.
Kun aamuaurinko langetti säteensä Villa Diodatiin 16. kesäkuuta 1816, Wollstonecraftilla oli lopultakin esitellä ystävilleen kauhutarinansa aihe.
Etenkin Shelley oli vaikuttunut rakastettunsa tarinasta ja kehotti tätä heti työstämään ideaansa pidemmälle ja kirjoittamaan siitä kokonaisen romaanin.
Wollstonecraftin kirja ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin, mutta kirjailijan henkilöllisyyttä ei paljastettu.
Lukijat olivat innoissaan, mutta arvostelijat olivat nihkeämpiä.
Kun kirjan kirjoittaja muutama vuosi myöhemmin paljastui, kritiikki vain kiristyi: kirjan täytyi olla roskaa, koska se oli naisen kirjoittama.
Monet esittivät saman kysymyksen, jota Wollstonecraft itse ihmetteli myöhemmin: ”Mistä minä, joka olin tuolloin vain nuori tyttö, sain noin kauhistuttavan ja hirveän idean?”
Tamboran tulivuorella Indonesiassa oli ehkä osuutta asiaan.