Kukkaisviestinnän avulla toisiaan kaipaavat rakastavaiset saattoivat julistaa rakkauttaan lähettämällä toisilleen pieniä, tarkoin valikoituja kukkakimppuja tai hienostuneita kukka-aiheisia kortteja.
Britit eivät kuitenkaan suinkaan itse olleet keksineet floriografiaa.
Jo muinaisessa Kreikassa kukille annettiin eri merkityksiä, ja persialaiset kehittivät varsinaisen järjestelmällisen kukkaiskielen.
Sen ottivat käyttöön myös osmanit, ja etenkin Istanbulin hovinaiset käyttivät kukkia ”keskustellakseen” valittujensa kanssa.
Keskiajan loppua kohden kukkaiskieli saavutti myös Euroopan, ja se sai suosiota etenkin hienoissa porvaristopiireissä, missä sosiaaliset normit rajoittivat sukupuolten välistä kanssakäymistä.
Kukille annettuja merkityksiä ei varsinaisesti standardoitu, vaan ne saattoivat vaihdella ajasta ja paikasta toiseen.
Tämän vuoksi viikkolehdet julkaisivat säännöllisesti uusia päivitettyjä listoja kukista selityksineen, ja lisäksi saatavana oli valtava valikoima kukkasanakirjoja.
Kukkaiskieli elää jossain määrin edelleen, ja esimerkiksi morsiuskimpun kukat voidaan valita niihin liitettyjen merkitysten mukaan.