Laiskat munkit kehittivät merkkejä ja symboleja

&-merkki

Roomassa alettiin ajanlaskun alun tienoilla kirjoittaa latinan sanan et (ja) kirjaimet yhteen. Vuosi­satojen myötä kirjainparista syntyi &-­merkki, ­joka sai nykyisen kirjapaino­asunsa 1400-luvulla.

Kysymysmerkki

Varhaiskeskiajalta tunnetaan kaksi tapaa kirjoittaa kysymysmerkki. ­­Kaarle Suuren neuvonantaja munkki Alkuin lisäsi taukoa ­merkitsevän pisteen päälle salaman, jolla pyrittiin mahdollisesti ­­kuvaamaan lauseen intonaatiota.

Toinen tapa oli käyttää latinan kysymystä tarkoittavan qvaestio-sanan lyhennettä, jossa Q ja o kirjoitettiin allekkain. Qo-yhdistelmästä ­kehittyi nykyinen ­kysymys-­ merkki 1400-luvulla.

Plus ja miinus

1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän).

Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää. 1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke ­alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa.

Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö ­levisi pian myös muualle Eurooppaan.

Huutomerkki

Roomassa ­huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä teksti­kohtaan sana io (hoi). Keski­ajalla kirjaimet alettiin ­kirjoittaa allekkain erotukseksi ­­latinan päätteestä -io.

Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoitus­koneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään ­vasta 1970-luvulla.

Plus ja miinus

1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän). ­Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää.

1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke ­alkoivat käyttää plus- ja miinus-­merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa. Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö ­levisi pian myös muualle Eurooppaan.

Huutomerkki

Roomassa ­huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä teksti­kohtaan sana io (hoi). Keski­ajalla kirjaimet alettiin ­kirjoittaa allekkain erotukseksi ­­latinan päätteestä -io.

Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoitus­koneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään ­vasta 1970-luvulla.

Kertomerkki

1600-luvulle asti kertolaskut merkittiin sanalla multi­plicatio. Vuonna 1631 englantilainen matemaa­tikko William Oughtred ­käytti ×-merkkiä kerto­merkkinä teoksessa Clavis Mathe­maticae. Saksalaisen ­Gottfried Leibnizin ehdo­tuksesta merkki korvattiin ­tavallisella ­x-kirjaimella.

Pilkku

Aristofanes Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ­ääneenlukijalle hengitystauot rivin ­keskellä olevilla ­pisteillä. 1200–1500-luvuilla lyhyt hengitystauko ­merkittiin kauttaviivalla.

1500-luvulla taukoa ­merkitsevä kauttaviiva alkoi ­lyhentyä ja ajautua tekstin alalaitaan. Tauon ­merkki kutistui kutistumistaan, kunnes siitä ­lopulta tuli nykyinen pilkku.

Pii

Brittiläinen matemaatikko William Oughtred käytti teoksensa Clavis mathema­ticae vuoden 1647 laitoksessa kreikan­ kielen pii- ja delta-kirjaimia merkitsemässä ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan.

π-merkistä tuli kuitenkin yleisemmin tunnettu vasta sveitsiläisen ­matemaatikon Leonhardt Eulerin käytettyä sitä 1700-luvulla teoksessaan ­Elemente der ­Mathematik.

@-merkki...

...on latinan prepo­sition apud (luona )lyhenne, jota on alkujaan käytetty kirjanpidossa yksikköhintaa ilmaisevana ­taksa­merkkinä, kuten ranskan à-prepositiota. Nykyisin merkkiä käytetään pää­asiassa sähköposti­osoitteissa vastaanottajan nimen ja sähkö­postipalvelimen tunnuksen välissä.

Jakomerkki

Saksalainen ­ matemaatikko Johann Rahn käytti vuonna 1659 ÷-merkkiä ­jakolaskuissa teoksessaan ­Teutsche Algebra.

Idea oli luultavasti ­peräisin keski­ajan tavasta lyhentää sana est (on) ÷­­-merkillä. Jakomerkki yleistyi, kun ­Rahnin teos käännettiin ­englanniksi. ­

Ajan mittaan vaaka­viiva jäi pois ­ja jako­merkkinä alettiin käyttää kaksois­pistettä.

Prosentti

Merkin juuret ovat ­ Italian kielen sadasosaa tarkoittavassa ilmaisussa per cento (sataa kohti). Per cento alettiin 1300-luvun Italiassa kirjoittaa pc tai p 100, josta ­lyhenne ­kehittyi ­edelleen nykyiseksi prosenttimerkiksi 1700-luvulla.

Piste

Varhaisissa teksteissä ei ollut ­sanavälejä eikä isoja ­kirjaimia, ja välimerkki­säännöt syntyivät vasta ­kirjapainotaidon myötä.

Kreikkalainen Aristofanes ­Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ääneen­lukijalle eri mittaisia hengitystaukoja eri korkeuksilla sijaitsevilla ­pisteillä. Virkkeen päättävä piste otettiin käyttöön ­vuoden 1400 tienoilla.

Yhtäsuuruusmerkki

Walesilainen matemaatikko Robert Recorde ­kyllästyi 1500-luvun puolivälissä kirjoittamaan ”on yhtä kuin” ja otti sen tilalle kaksi yhdensuuntaista ja yhtä pitkää viivaa, sillä ”mitkään kaksi asiaa eivät voi olla sitä yhtäläisempiä”.

1700-luvulle saakka käytettiin yleisesti myös kahta rinnakkaista pystyviivaa sekä æ- ja œ-kirjaimia latinan aequalis (yhtä) -sanan lyhenteenä.