Laiskat munkit kehittivät merkkejä ja symboleja
Monet nykyisin käytössä olevat merkit juontavat juurensa antiikista, mutta useimmat niistä saivat nykyisen muotonsa vasta keskiajalla, kun munkit, matemaatikot ja kirjanpainajat halusivat säästää aikaa ja vaivaa.
&-merkki
Roomassa alettiin ajanlaskun alun tienoilla kirjoittaa latinan sanan et (ja) kirjaimet yhteen. Vuosisatojen myötä kirjainparista syntyi &-merkki, joka sai nykyisen kirjapainoasunsa 1400-luvulla.
Kysymysmerkki
Varhaiskeskiajalta tunnetaan kaksi tapaa kirjoittaa kysymysmerkki. Kaarle Suuren neuvonantaja munkki Alkuin lisäsi taukoa merkitsevän pisteen päälle salaman, jolla pyrittiin mahdollisesti kuvaamaan lauseen intonaatiota.
Toinen tapa oli käyttää latinan kysymystä tarkoittavan qvaestio-sanan lyhennettä, jossa Q ja o kirjoitettiin allekkain. Qo-yhdistelmästä kehittyi nykyinen kysymys- merkki 1400-luvulla.
Plus ja miinus
1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän).
Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää. 1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa.
Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö levisi pian myös muualle Eurooppaan.
Huutomerkki
Roomassa huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä tekstikohtaan sana io (hoi). Keskiajalla kirjaimet alettiin kirjoittaa allekkain erotukseksi latinan päätteestä -io.
Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoituskoneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään vasta 1970-luvulla.
Plus ja miinus
1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän). Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää.
1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa. Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö levisi pian myös muualle Eurooppaan.
Huutomerkki
Roomassa huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä tekstikohtaan sana io (hoi). Keskiajalla kirjaimet alettiin kirjoittaa allekkain erotukseksi latinan päätteestä -io.
Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoituskoneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään vasta 1970-luvulla.
Kertomerkki
1600-luvulle asti kertolaskut merkittiin sanalla multiplicatio. Vuonna 1631 englantilainen matemaatikko William Oughtred käytti ×-merkkiä kertomerkkinä teoksessa Clavis Mathematicae. Saksalaisen Gottfried Leibnizin ehdotuksesta merkki korvattiin tavallisella x-kirjaimella.
Pilkku
Aristofanes Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ääneenlukijalle hengitystauot rivin keskellä olevilla pisteillä. 1200–1500-luvuilla lyhyt hengitystauko merkittiin kauttaviivalla.
1500-luvulla taukoa merkitsevä kauttaviiva alkoi lyhentyä ja ajautua tekstin alalaitaan. Tauon merkki kutistui kutistumistaan, kunnes siitä lopulta tuli nykyinen pilkku.