&-merkki
Roomassa alettiin ajanlaskun alun tienoilla kirjoittaa latinan sanan et (ja) kirjaimet yhteen. Vuosisatojen myötä kirjainparista syntyi &-merkki, joka sai nykyisen kirjapainoasunsa 1400-luvulla.
Kysymysmerkki
Varhaiskeskiajalta tunnetaan kaksi tapaa kirjoittaa kysymysmerkki. Kaarle Suuren neuvonantaja munkki Alkuin lisäsi taukoa merkitsevän pisteen päälle salaman, jolla pyrittiin mahdollisesti kuvaamaan lauseen intonaatiota.
Toinen tapa oli käyttää latinan kysymystä tarkoittavan qvaestio-sanan lyhennettä, jossa Q ja o kirjoitettiin allekkain. Qo-yhdistelmästä kehittyi nykyinen kysymys- merkki 1400-luvulla.
Plus ja miinus
1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän).
Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää. 1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa.
Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö levisi pian myös muualle Eurooppaan.
Huutomerkki
Roomassa huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä tekstikohtaan sana io (hoi). Keskiajalla kirjaimet alettiin kirjoittaa allekkain erotukseksi latinan päätteestä -io.
Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoituskoneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään vasta 1970-luvulla.
Plus ja miinus
1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän). Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää.
1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa. Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö levisi pian myös muualle Eurooppaan.
Huutomerkki
Roomassa huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä tekstikohtaan sana io (hoi). Keskiajalla kirjaimet alettiin kirjoittaa allekkain erotukseksi latinan päätteestä -io.
Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoituskoneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään vasta 1970-luvulla.
Kertomerkki
1600-luvulle asti kertolaskut merkittiin sanalla multiplicatio. Vuonna 1631 englantilainen matemaatikko William Oughtred käytti ×-merkkiä kertomerkkinä teoksessa Clavis Mathematicae. Saksalaisen Gottfried Leibnizin ehdotuksesta merkki korvattiin tavallisella x-kirjaimella.
Pilkku
Aristofanes Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ääneenlukijalle hengitystauot rivin keskellä olevilla pisteillä. 1200–1500-luvuilla lyhyt hengitystauko merkittiin kauttaviivalla.
1500-luvulla taukoa merkitsevä kauttaviiva alkoi lyhentyä ja ajautua tekstin alalaitaan. Tauon merkki kutistui kutistumistaan, kunnes siitä lopulta tuli nykyinen pilkku.
Pii
Brittiläinen matemaatikko William Oughtred käytti teoksensa Clavis mathematicae vuoden 1647 laitoksessa kreikan kielen pii- ja delta-kirjaimia merkitsemässä ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan.
π-merkistä tuli kuitenkin yleisemmin tunnettu vasta sveitsiläisen matemaatikon Leonhardt Eulerin käytettyä sitä 1700-luvulla teoksessaan Elemente der Mathematik.
@-merkki...
...on latinan preposition apud (luona )lyhenne, jota on alkujaan käytetty kirjanpidossa yksikköhintaa ilmaisevana taksamerkkinä, kuten ranskan à-prepositiota. Nykyisin merkkiä käytetään pääasiassa sähköpostiosoitteissa vastaanottajan nimen ja sähköpostipalvelimen tunnuksen välissä.
Jakomerkki
Saksalainen matemaatikko Johann Rahn käytti vuonna 1659 ÷-merkkiä jakolaskuissa teoksessaan Teutsche Algebra.
Idea oli luultavasti peräisin keskiajan tavasta lyhentää sana est (on) ÷-merkillä. Jakomerkki yleistyi, kun Rahnin teos käännettiin englanniksi.
Ajan mittaan vaakaviiva jäi pois ja jakomerkkinä alettiin käyttää kaksoispistettä.
Prosentti
Merkin juuret ovat Italian kielen sadasosaa tarkoittavassa ilmaisussa per cento (sataa kohti). Per cento alettiin 1300-luvun Italiassa kirjoittaa pc tai p 100, josta lyhenne kehittyi edelleen nykyiseksi prosenttimerkiksi 1700-luvulla.
Piste
Varhaisissa teksteissä ei ollut sanavälejä eikä isoja kirjaimia, ja välimerkkisäännöt syntyivät vasta kirjapainotaidon myötä.
Kreikkalainen Aristofanes Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ääneenlukijalle eri mittaisia hengitystaukoja eri korkeuksilla sijaitsevilla pisteillä. Virkkeen päättävä piste otettiin käyttöön vuoden 1400 tienoilla.
Yhtäsuuruusmerkki
Walesilainen matemaatikko Robert Recorde kyllästyi 1500-luvun puolivälissä kirjoittamaan ”on yhtä kuin” ja otti sen tilalle kaksi yhdensuuntaista ja yhtä pitkää viivaa, sillä ”mitkään kaksi asiaa eivät voi olla sitä yhtäläisempiä”.
1700-luvulle saakka käytettiin yleisesti myös kahta rinnakkaista pystyviivaa sekä æ- ja œ-kirjaimia latinan aequalis (yhtä) -sanan lyhenteenä.
