Laiskat munkit kehittivät merkkejä ja symboleja

Monet nykyisin käytössä olevat merkit juontavat juurensa antiikista, mutta useimmat niistä saivat nykyisen muotonsa vasta keskiajalla, kun munkit, matemaatikot ja kirjanpainajat halusivat säästää aikaa ja vaivaa.

&-merkki

Roomassa alettiin ajanlaskun alun tienoilla kirjoittaa latinan sanan et (ja) kirjaimet yhteen. Vuosi­satojen myötä kirjainparista syntyi &-­merkki, ­joka sai nykyisen kirjapaino­asunsa 1400-luvulla.

Kysymysmerkki

Varhaiskeskiajalta tunnetaan kaksi tapaa kirjoittaa kysymysmerkki. ­­Kaarle Suuren neuvonantaja munkki Alkuin lisäsi taukoa ­merkitsevän pisteen päälle salaman, jolla pyrittiin mahdollisesti ­­kuvaamaan lauseen intonaatiota.

Toinen tapa oli käyttää latinan kysymystä tarkoittavan qvaestio-sanan lyhennettä, jossa Q ja o kirjoitettiin allekkain. Qo-yhdistelmästä ­kehittyi nykyinen ­kysymys-­ merkki 1400-luvulla.

Plus ja miinus

1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän).

Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää. 1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke ­alkoivat käyttää plus- ja miinus-merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa.

Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö ­levisi pian myös muualle Eurooppaan.

Huutomerkki

Roomassa ­huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä teksti­kohtaan sana io (hoi). Keski­ajalla kirjaimet alettiin ­kirjoittaa allekkain erotukseksi ­­latinan päätteestä -io.

Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoitus­koneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään ­vasta 1970-luvulla.

Plus ja miinus

1400-luvulla käytettiin P- ja M-kirjaimia lyhenteinä italian sanoille piu (enemmän) ja meno (vähemmän). ­Matemaatikko Johannes Widmann käytti 1489 plussaa ja miinusta ilmaisemaan yli- ja alijäämää.

1500-luvulla saksalainen matemaatikko Heinrich Schreiber ja tämän hollantilainen kollega Giel Van der Hoecke ­alkoivat käyttää plus- ja miinus-­merkkejä yhteen- ja vähennyslaskuissa. Merkit oli helppo kirjoittaa ja painaa, joten käytäntö ­levisi pian myös muualle Eurooppaan.

Huutomerkki

Roomassa ­huudahdukset ja ilon ilmaukset merkittiin lisäämällä teksti­kohtaan sana io (hoi). Keski­ajalla kirjaimet alettiin ­kirjoittaa allekkain erotukseksi ­­latinan päätteestä -io.

Nykyinen huutomerkki syntyi kirjapainotaidon myötä, mutta se yleistyi vasta 1700-luvun lopulla. Kirjoitus­koneisiin huutomerkki vakiintui omana merkkinään ­vasta 1970-luvulla.

Kertomerkki

1600-luvulle asti kertolaskut merkittiin sanalla multi­plicatio. Vuonna 1631 englantilainen matemaa­tikko William Oughtred ­käytti ×-merkkiä kerto­merkkinä teoksessa Clavis Mathe­maticae. Saksalaisen ­Gottfried Leibnizin ehdo­tuksesta merkki korvattiin ­tavallisella ­x-kirjaimella.

Pilkku

Aristofanes Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ­ääneenlukijalle hengitystauot rivin ­keskellä olevilla ­pisteillä. 1200–1500-luvuilla lyhyt hengitystauko ­merkittiin kauttaviivalla.

1500-luvulla taukoa ­merkitsevä kauttaviiva alkoi ­lyhentyä ja ajautua tekstin alalaitaan. Tauon ­merkki kutistui kutistumistaan, kunnes siitä ­lopulta tuli nykyinen pilkku.

Pii

Brittiläinen matemaatikko William Oughtred käytti teoksensa Clavis mathema­ticae vuoden 1647 laitoksessa kreikan­ kielen pii- ja delta-kirjaimia merkitsemässä ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan.

π-merkistä tuli kuitenkin yleisemmin tunnettu vasta sveitsiläisen ­matemaatikon Leonhardt Eulerin käytettyä sitä 1700-luvulla teoksessaan ­Elemente der ­Mathematik.

@-merkki...

...on latinan prepo­sition apud (luona )lyhenne, jota on alkujaan käytetty kirjanpidossa yksikköhintaa ilmaisevana ­taksa­merkkinä, kuten ranskan à-prepositiota. Nykyisin merkkiä käytetään pää­asiassa sähköposti­osoitteissa vastaanottajan nimen ja sähkö­postipalvelimen tunnuksen välissä.

Jakomerkki

Saksalainen ­ matemaatikko Johann Rahn käytti vuonna 1659 ÷-merkkiä ­jakolaskuissa teoksessaan ­Teutsche Algebra.

Idea oli luultavasti ­peräisin keski­ajan tavasta lyhentää sana est (on) ÷­­-merkillä. Jakomerkki yleistyi, kun ­Rahnin teos käännettiin ­englanniksi. ­

Ajan mittaan vaaka­viiva jäi pois ­ja jako­merkkinä alettiin käyttää kaksois­pistettä.

Prosentti

Merkin juuret ovat ­ Italian kielen sadasosaa tarkoittavassa ilmaisussa per cento (sataa kohti). Per cento alettiin 1300-luvun Italiassa kirjoittaa pc tai p 100, josta ­lyhenne ­kehittyi ­edelleen nykyiseksi prosenttimerkiksi 1700-luvulla.

Piste

Varhaisissa teksteissä ei ollut ­sanavälejä eikä isoja ­kirjaimia, ja välimerkki­säännöt syntyivät vasta ­kirjapainotaidon myötä.

Kreikkalainen Aristofanes ­Bysanttilainen alkoi noin 200 eaa. merkitä ääneen­lukijalle eri mittaisia hengitystaukoja eri korkeuksilla sijaitsevilla ­pisteillä. Virkkeen päättävä piste otettiin käyttöön ­vuoden 1400 tienoilla.

Yhtäsuuruusmerkki

Walesilainen matemaatikko Robert Recorde ­kyllästyi 1500-luvun puolivälissä kirjoittamaan ”on yhtä kuin” ja otti sen tilalle kaksi yhdensuuntaista ja yhtä pitkää viivaa, sillä ”mitkään kaksi asiaa eivät voi olla sitä yhtäläisempiä”.

1700-luvulle saakka käytettiin yleisesti myös kahta rinnakkaista pystyviivaa sekä æ- ja œ-kirjaimia latinan aequalis (yhtä) -sanan lyhenteenä.