Miten tutkijat voivat tietää, miltä kielet kuulostivat?
Tutkijat eivät voi täydellä varmuudella tietää, miltä esimerkiksi egyptiläisten 4 000 vuotta sitten puhuma kieli kuulosti, mutta koska useimmat kadonneista kielistä ovat nykyisin puhuttujen kielten edeltäjiä, vertailevien analyysien perusteella tutkijat voivat tutkia samaa sanaa eri sukulaiskielissä ja murteissa. Näin he pystyvät hahmottelemaan kyseisen sanan historian ja kohtuullisella varmuudella myös sen, millainen alkuperäinen sana oli.
Tämä prosessi toistetaan mahdollisimman monen sanan kohdalla, ja sitä kautta tutkijat saavat melko tarkan kuvan siitä, miltä kadonneet kielet kuulostivat.
Toinen tärkeä elementti tutkijoiden työssä ovat oikeinkirjoitusvirheet. Muinaisten kielten puhujilla ei ollut sanakirjoja tai oikolukuohjelmia käytössään, joten jo sumerien nuolenpääkirjoituksesta lähtien – joka on maailman vanhin kirjoitettu kieli – vanhoihin teksteihin on jäänyt huima määrä oikeinkirjoitusvirheitä.
Moni historiantutkija saattaa pitää kirjoitusvirheitä ärsyttävinä, sillä virheet esimerkiksi ihmisten nimien kirjoitusasussa voivat tehdä vaikeaksi päätellä, viitataanko historiallisissa teksteissä varmasti samaan henkilöön. Historiallisen kielitieteen tutkijoille tällaiset virheet ovat kuitenkin kultaakin kalliimpia. Niistä voidaan nimittäin helposti päätellä, mitkä kielen kirjaimet ja äänteet kuulostivat puhutussa kielessä samalta.
Tutkijoiden kannalta tärkeitä ovat myös laulut, runot ja kaikki riimejä sisältävät tekstit. Laulut ja runot olivat tärkeä osa monia muinaisia kulttuureita, kuten antiikin Kreikan ja Rooman yhteiskuntia, ja monet riimitellyistä teksteistä ovat säilyneet näihin päiviin saakka.