Riimut yhdistetään yleensä viikinkeihin, mutta kulmikkaita kirjoitusmerkkejä käytettiin vielä pitkään 1000-luvulla päättyneen viikinkiajan jälkeen.
Latinalaiset kirjaimet alkoivat jo noihin aikoihin levitä Pohjolaan kristittyjen pappien ja munkkien mukana, mutta skandinaavit itse käyttivät pääasiassa riimuja, jotka vastasivat paremmin puhutun kielen äänteitä.
Skoonen laki oli kirjoitettu riimuilla vielä vuonna 1300.
KOLME FAKTAA RIIMUISTA
- Riimut perustuvat luultavasti Välimeren alueella käytettyihin kirjaimiin.
- Riimuaakkosia kutsuaan nimellä futark niiden kuuden ensimmäisen kirjaimen mukaan.
- Aakkosissa oli viikinkiaikaan asti 24 riimua, mutta myöhemmin puhutun kielen muuttuessa merkkien määrä kutistui 16:een.
1400-luvulla valtaosa Pohjolan asukkaista oli kuitenkin jo siirtynyt riimuista latinalaisiin kirjaimiin. Paikoin riimujen käyttö jatkui kuitenkin pitempään, ja erityisesti ruotsalaiset sinnittelivät pitkään latinalaista kirjoitusta vastaan, koska he pitivät sitä omalle kulttuurilleen vieraana vaikutuksena.
Muun muassa Gotlannissa riimuja käytettiin vielä 1600-luvulla esimerkiksi riimusauvoissa eli yksinkertaisissa kalentereissa, ja syrjäseuduilla riimut olivat käytössä vielä sitäkin pitempään.
”Maalaisväestö kirjoittaa täällä yhä nimensä ja merkitsee omaisuutensa riimuilla”, kirjoitti luonnontieteilijä Carl von Linné, kun hän vuonna 1734 vieraili Taalainmaalla. Tutkijat ovat löytäneet Taalainmaalta riimuilla kirjoitetun kirjeen vuodelta 1906.
LUE MYÖS: Viikinkien symbolit – kätketyt merkitykset