Pohjois-Englannissa sijaitseva Cottingley oli uinuva pikkukaupunki, joka yleensä ei kiinnostanut juuri ketään.
Vuosina 1919–1921 Cottingley nousi kuitenkin otsikoihin niin Britanniassa kuin muuallakin, kun kaksi nuorta tyttöä, Frances Griffiths ja Elsie Wright, esittivät todisteita keijujen olemassaolosta seudulla.
Pikkukaupungissa otetussa viidessä valokuvassa näkyi keijuja, joiden kanssa tytöt kertoivat ystävystyneensä.
Elsie Wright vakuutti aina 1980-luvulle asti, että keijukuvat olivat aitoja.
Tarina alkoi vuonna 1917, kun tuolloin 16-vuotiaan Elsien Etelä-Afrikassa asuva 10-vuotias Frances-serkku tuli käymään. Ikäerosta huolimatta tytöt viihtyivät erittäin hyvin toistensa seurassa ja viettivät paljon aikaa lähistön puron varrella.
Elsien isää ärsytti suunnattomasti se, että tytöt väittivät jatkuvasti näkevänsä puron luona keijuja.
Lopulta Elsie pyysi isänsä kameraa lainaksi, ja pian tytöt palasivat kahden kuvan kanssa todistaakseen väitteensä: toisessa oli neljä tanssivaa keijua, toisessa pieni myssypäinen tonttu.
Kuvat eivät vakuuttaneet Elsien isää, mutta Elsien spiritismistä innostunut äiti otti ne vuonna 1919 mukaansa teosofiseen kokoukseen Bradfordiin. Siellä kuvat herättivät suurta kiinnostusta, ja ne julkaistiin lehdessä. Pian tarina levisi koko maahan.
Tyttöjä pyydettiin ottamaan lisää valokuvia ja he onnistuivatkin nappaamaan keijukaisista kolme lisäkuvaa.
Monet pitivät Cottingleyn keijukaisia todisteena yliluonnollisista ilmiöistä. Useat asiantuntijat vakuuttivat, että kuvat olivat aitoja, mutta joukossa oli myös epäilijöitä, joiden mukaan kuvia oli selvästi manipuloitu.
Arthur Conan Doyle liikkui teksteissään mm. fantasian, tieteistarinoiden, muistelmien ja spiritualismin saroilla.
Conan Doyle uskoi keijuihin
Sherlock Holmes -tarinoiden kirjoittaja Conan Doyle puolusti kiivaasti keijukaiskuvien aitoutta ja piti niitä todisteena henkimaailman olemassaolosta.
Hän kirjoitti keijuista kirjankin, joka julkaistiin 1921. Conan Doyle kuoli 1930 vakuuttuneena keijujen olemassaolosta.
Tytöt itse pitivät vuosikymmeniä kiinni kertomuksestaan.
Asia ratkesi vasta 1983, kun serkukset myönsivät huijanneensa. Kumpikin kuitenkin väitti edelleen nähneensä keijuja lapsena.
Tytöt olivat kopioineet keijukuvat kirjasta ja asettaneet ne paikoilleen neulojen ja lankojen avulla. He olivat ottaneet kuvat huvikseen, mutta he eivät enää rohjenneet paljastaa totuutta, kun asiasta tuli julkinen.