Hymyile! Olet piilokamerassa

Kätketyt mikrofonit ja kekseliäät tv-pilat tekivät Allen Funtista tunnetun kaikkialla Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Todellisen lentokaappauksen osuessa kohdalle kuuluisana kujeilijana olo muuttui kuitenkin tukalaksi.

Kätketyt mikrofonit ja kekseliäät tv-pilat tekivät Allen Funtista tunnetun kaikkialla Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Todellisen lentokaappauksen osuessa kohdalle kuuluisana kujeilijana olo muuttui kuitenkin tukalaksi.

CBS Photo Archive/Getty Images

Eastern Airlines 727 -lennon matkustajat tuijottivat epäuskoisina miestä, joka eteni horjahdellen koneen keskikäytävää lentoemäntää mukanaan raahaten. Mies piteli suurta veistä naisen kaulalla ja katosi vankeineen
ohjaamoon.

Matkustamossa vallitsi muutaman minuutin hämmentynyt hiljaisuus, kunnes kaiuttimista kuului lentokapteenin ääni, joka ilmoitti, että New Yorkista Miamiin matkalla oleva lentokone oli kaapattu.

"Kertokaa noille ihmisille, että tämä ei ole vitsi. Tämä on todellinen konekaappaus.” Allen Funt

Allen Funt oli yksi koneen matkustajista tuona helmikuisena päivänä vuonna 1969. 54-vuotias yhdysvaltalainen oli uransa huipulla tuotettuaan yli kaksikymmentä vuotta suosittua televisio-ohjelmaa nimeltä Candid Camera eli Piilokamera.

Ohjelma, jossa tavallisia ihmisiä kuvattiin salaa oudoissa tilanteissa, nauratti joka viikko miljoonia katsojia. Lentokonekaappauksen kanssa Funtilla ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä, ja hän yritti parhaansa mukaan rauhoitella vaimoaan ja kahta pientä lastaan.

Kaikki amerikkalaiset tunnistivat Funtin puolikaljun olemuksen ja tiesivät, että hänen ollessa paikalla luvassa oli luultavasti koiruuksia.

Allen Funt piti itseään ihmisluonteen tarkkailijana, kun hän tallensi salaa ihmisiä ”sellaisina kuin nämä todellisuudessa ovat”.

© Hulton Archive/Getty Images

Kun lähellä istuva nainen sitten huomasi Funtin, hän uskoi tietävänsä, mistä oli kyse.

”Sano nyt jotain”, hän tivasi hämmästyneeltä Funtilta.

”Rouva, olen yhtä peloissani kuin te. Olkaa kiltti älkääkä tehkö mitään typerää. Voisitteko vain istua paikallenne ja jättää minut rauhaan”, Funt yritti, mutta nainen ei luovuttanut.

”Olen kuullut riittävästi”, hän tokaisi ja kääntyi sitten muiden matkustajien puoleen:

”Hyvät naiset ja herrat. Minulla on suuri ilo ilmoittaa, että tämä ei ole lentokonekaappaus. Tämä tässä on Allen Funt, ja olemme piilokamerassa!”

Kesti pari sekuntia, ennen kuin matkustajat tajusivat, mitä olivat kuulleet, ja sitten riemu räjähti. Ihmiset polkivat lattiaa ja taputtivat, ja kun kaappaaja vilkaisi hämmästyneenä ohjaamosta nähdäkseen, mitä oikein tapahtui, myös hän sai valtavat suosionosoitukset.

Yhtä hämmentynyt Funt toivoi hartaasti, että kukaan ei saisi päähänsä nousta ja mennä onnittelemaan kaappaajaa. Hän katseli ympärilleen matkustamossa miettien, miten saisi ihmiset tajuamaan tilanteen, ja näki papin.

”Kuulkaa, tiedän, että minulla ei ole oikeutta pyytää teiltä palvelusta, mutta ehkä he uskovat teitä. Kertokaa noille ihmisille, että tämä ei ole vitsi. Tämä on todellinen konekaappaus.”

Pappi tarkasteli Funtia hetken ja puhkesi sitten hymyyn. ”No niin varmaan! Minua ette huijaa”, hän nauroi sydämellisesti.

Vuonna 1969 matkustajat pitivät konekaappausta pilana, koska Allen Funt perheineen oli koneessa.

© Lynn Pelham/Getty Images & newspapers.com

Vasta kun kone laskeutui Kuubaan ja kaappaaja pidätettiin, matkustajat uskoivat, ettei Funtilla ollut välikohtauksen kanssa mitään tekemistä.

Matkustajien ensireaktio oli hyvä esimerkki Allen Funtin maineesta sodanjälkeisessä Yhdysvalloissa. Koko maa tunsi hänen ohjelmansa, joka oli rikkonut kaikkia rajoja ja luonut uuden suunnan viihdeteollisuudelle.

Funt kehitti ideaansa armeijassa

Kun Allen Funt syntyi Brooklynissa New Yorkissa syyskuussa 1914, maailma oli kaaostilassa. Ensimmäinen maailmansota oli juuri syttynyt, ja kun Funt 25 vuotta myöhemmin aloitteli omaa radiotuotantoyhtiötään,
oltiin hyvää vauhtia menossa kohti toista tuhoisaa sotaa.

Funt sai kutsun palvelukseen vuonna 1941, ja radiokokemuksensa ansiosta hänet sijoitettiin armeijan viestintäjoukkoihin. Camp Gruberin koulutuskeskuksessa Oklahomassa Funt sai suostuteltua armeijan tuottamaan viihdyttäviä radio-ohjelmia joukoille, jotka muutoin joutuivat kuuntelemaan radiosta pääasiassa sotauutisia.

Funt oli aina ollut luonteeltaan kujeileva, ja hän halusi tarjota yhdysvaltalaissotilaille hieman hupia sodan vakavuuden keskelle. Ohjelmassa ”Tunnuslevyn takana” sotilaat saivat ennen rintamalle lähtöään esittää kirjeessä Funtille jonkin hullun toiveen, jonka tämä sitten toteutti.

VIDEO – Liikennettä ohjaava poliisi hämmentyy:

Eräs sotilas esimerkiksi toivoi saavansa uida oluessa, ja Funt etsi varakkaan, uima-altaan omistavan perheen, joka suostui täyttämään altaansa paikallisen panimon oluella. Tapahtuma äänitettiin mikrofonilla ja lähetettiin radiossa.

Tavallisesta poikkeavat ohjelmat saivat paljon kuuntelijoita, ja Funt oppi armeija-aikanaan, että hassutteleva ja ilkikurinen viihde puri hyvin yleisöön.

Armeijassa hän tutustui myös saksalaiseen uutuusnauhuriin, jonka amerikkalaiset olivat saaneet käsiinsä. Laite oli aikansa pienin kannettava nauhuri ja siten helposti piilotettavissa.

”Sain idean siitä. Yhdysvaltain armeija ei aavistanut mitään, mutta Setä Samuli oli epäsuorasti vastuussa piilokameran synnystä”, paljasti Funt myöhemmin.

Sodan jälkeen Funt jatkoi erikoisia radio-ohjelmiaan siviilissä tarjotakseen maanmiehilleen ”todenmukaisen katsauksen” siihen, miten ihmiset reagoivat epätavallisissa tilanteissa. Funt halusi nauhoittaa tavallisten ihmisten välisiä keskusteluja, sillä hän uskoi niistä löytyvän yllättävää hauskuutta.

Funtin toimiston kanssa samassa rakennuksessa oli mallitoimisto ja kanttiini, jossa mallitkin kävivät. Funt paloi monen muun miespuolisen asiakkaan tavoin halusta tietää, mistä kuvankauniit mallit puhuivat, kun he kuiskailivat keskenään kahvilassa.

Funt asensi pienen nauhurin juomapillitelineeseen lähelle paikkaa, jossa mallit usein seisoskelivat juttelemassa. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun hän kuunteli nauhan:

”Se oli tylsintä lörpöttelyä, mitä kuvitella saattaa. He puhuivat taukoamatta meikeistä ja treffeistään. Oli isku vasten kasvoja havaita, että jopa nuo ihanat tytöt puhuivat vain arkipäiväisiä tylsyyksiä. Minulla oli hyvä idea, mutta jotain puuttui.”

Historia kohtaa pimeyden hymyillen 😁

On taas pimeä vuodenaika, mutta käymme vastaiskuun loskaa ja kylmyyttä vastaan artikkeleilla historiallisesta huumorista ja viihteestä.

▶︎ Lisää vanhoja vitsejä täällä

Funtin ohjelma pääsi radioon

Funtin ei tarvinnut kauan odottaa puuttuvan elementin löytymistä. Hänen toimistostaan oli suora näkymä vastapäisessä rakennuksessa olevaan hammaslääkärin vastaanottoon, ja hän pohti, olisiko siellä käydyissä keskustelussa ohjelman ainesta.

Funt oli huomannut, että asiakkaat vaikuttivat usein kohtelevan hammashoitajaa töykeästi, mutta hammaslääkärin astuttua huoneeseen he muuttuivat heti kunnioittavammaksi.

RADIO – Kuuntele nykyään erittäin epäkorrekti radiovitsi eskimoista:

Funt sai luvan piilottaa mikrofonin vastaanottohuoneseen. Kun hän oli asentamassa laitetta, huoneeseen tuli potilas, joka istuutui hoitotuoliin. Nainen luuli Funtia hammaslääkäriksi ja ryhtyi selittämään viisaudenhampaistaan, ja Funt päätti huvikseen esittää hammaslääkäriä. Hän pyysi naista aukaisemaan suunsa ja tutki tämän hampaita.

”Olen nyt tutkinut suunne ja huomasin, ettei teillä ole lainkaan viisaudenhampaita”, hän totesi sitten.

”Mitä, miten niin minulla ole viisaudenhampaita?” potilas ihmetteli.

”Niitä ei vain yksinkertaisesti ole”, Funt vastasi.

Sananvaihto jatkui, kunnes oikea hammaslääkäri astui sisään ja otti hämmentyneen potilaan hoiviinsa. Funt poistui paikalta.

”Olin valmis. Olin löytänyt puuttuvan ainesosan: provokaattorin. Se oli henkilö, joka toisi arkipäiväiseen tilanteeseen oudon elementin ja saisi tapahtumat rullaamaan”, hän kirjoitti myöhemmin.

Funt lähti nauhureineen Manhattanin kaduille ja järjesti absurdeja tilanteita, joihin pahaa-aavistamattomat uhrit joutuivat reagoimaan. Sitten hän kokosi parhaista paloista koosteen ja esitteli sitä radioyhtiöille.

American Broadcasting Company (ABC) kiinnostui, ja kesällä 1947 yhdysvaltalaiset saivat kuulla ensimmäisen osan Candid Mi­cro­phone- eli ”Rehellinen mikrofoni” -nimisestä ohjelmasta.

”Vaikka monet piilonauhoituksistamme on tehty hauskuuden nimissä, varsinainen tavoitteemme on päästä lähemmäksi todellisuutta ja yllättää ihmiset, kun he eivät ole valppaina”, kuului ohjelman alkujuonto.

Candid Mi­cro­phone oli jotain aivan uutta, ja radionkuuntelijoilla oli hauskaa outoihin tilanteisiin tai Funtin kummallisten toiveiden kohteeksi joutuneiden uhrien kustannuksella.

Funt esimerkiksi käveli kellokauppaan kyselemään takaperin käyvää kelloa ja pysäytti kadulla muurarin ja kysyi tältä, voisiko tämä muurata erään ihmisen seinään Funtin luona. Muurari vastasi voivansa kyllä, kunhan seinään jätettäisiin ilma-aukko.

Kolmannessa tunnetussa sketsissä Funt esitti konttorinjohtajaa, joka oli kahlinnut sihteerinsä kiinni työpöytään ja soitti lukkosepälle. Kun lukkoseppä saapui, Funt selitti kadottaneensa avaimen ja tarvitsevansa apua, sillä sihteerin piti päästä lounastauolle.

Lukkoseppä oli hetken hiljaa mutta tokaisi sitten: ”En ole koskaan nähnyt ketään tällä tavalla kahlehdittuna. Ehkä jossakin lännessä tämä kävisi päinsä.”

8 varmaa kikkaa hämmentää

Vuosien mittaan Funt työryhmineen kehitti erityyppisiä jekkuja, jotka takasivat hyvät naurut. Moni niistä perustui puhtaasti sosiologiaan.

Uusi radio-ohjelma sai loistavat arvostelut. New York Herald Tribune -lehti kuvaili sitä ”uskomattoman hauskaksi” ja totesi, että oli mainiota kuulla ihmisten ”spontaaneja, pahaa-aavistamattomia reaktioita”.

Lehti ennusti konseptille loistavaa tulevaisuutta mutta huomautti myös sen uhkista: ”Mahdollisuudet ovat rajattomat, tulevaisuuden näkymät huolestuttavat. Odottakaapa, kun sama tehdään tv-kameroilla. Silloin kukaan ei ole turvassa edes omassa kylpyammeessaan.”

Lehden ennustus toteutui pian, sillä jo seuraavana vuonna Funt oli valmis piilokameraan.

Kamera korvasi nauhurin

Kun Candid Mi­cro­phone oli ilahduttanut kansaa lähes vuoden, Funt sai puhelun eräältä kuvausryhmältä. Se teki pieniä reportaaseja elokuvateattereihin lämmittelyfilmeiksi ja halusi filmata Funtia tämän tehdessä temppujaan. Funt saisi näin hyvää mainosta, mutta hän epäili, pystyttäisiinkö kuvausryhmää ja kameraa piilottamaan riittävän hyvin.

”Älä siitä huoli, kukaan ei näe meitä”, kuvausryhmä vakuutti. Heidän sanansa piti. Kamera oli niin hyvin piilotettu, että sitä oli mahdoton havaita.

Funt oli vaikuttunut ja ennen kaikkea innoissaan. Oli Candid Cameran aika. Radio-ohjelma toimi hyvin, mutta nyt yleisö pääsi näkemään myös uhrien kasvojen ilmeet, mikä toi mukaan yhden viihdyttävän elementin lisää.

VIDEO – Katso Funtin omia suosikkeja:

Variety-lehti arvosteli vuonna 1948 ensiesityksen ja totesi, että ”Candid Camera oli vielä parempi” kuin radio-ohjelma. Laitteiden piilottaminen tv-ohjelman kuvaamista varten oli kuitenkin melkoinen haaste. Kuvaamisessa tarvittiin runsaasti valoa, ja epätavallisen kirkas valaistus esimerkiksi ravintolassa sai ihmiset epäluuloiseksi.

Funtin työryhmä ratkaisi lopulta ongelman valaisemalla muun osan huoneesta vielä voimakkaammin niin, ettei kuvattava uhri huomannut olevansa itsekin kirkkaassa valossa. Jos joku kuitenkin sattui ihmettelemään valaistusta, Funt vastasi, että tilaa maalataan, minkä useimmat uskoivat.

Itse kameran kätkeminen oli helppoa. Usein se sijoitettiin vain irtoseinämän taakse ja seinämään tehtiin reikä linssille. Myös mikrofonit oli helppo piilottaa, sillä Funtin teknikoilla oli siitä kokemusta jo radioajoilta. Niitä sijoitettiin tavallisiin puhelimiin, lamppuihin ja tuhkakuppeihin.

Jopa viaton nenäliinapakkaus pöydällä saattoi kätkeä sisäänsä mikrofonin. Funtin mukaan laitteet olivat niin pieniä ja huomaamattomia, että kylmän sodan alussa vieraiden valtioiden edustajat ottivat häneen yhteyttä saadakseen vinkkejä vakoilulaitteiden piilottamiseen.

Moni ei koskaan lunastanut Allen Funtin šekkiä vaan kehystytti sen muistoksi tapahtumasta.

© CBS Photo Archive/Getty Images & Shutterstock

Kamera paljasti salaisuuksia

Funt tarvitsi ihmisten suostumuksen otoksien näyttämiseen, ja se edellytti usein niin viekkautta kuin rahaakin.

Kaikki eivät suinkaan riemastuneet Funtin paljastettua, että kyseessä oli pila ja kaikki oli tallennettu filmille. Osa raivostui ja kävi Funtin päälle, osa yritti paeta paikalta. Se oli tietenkin ikävää ohjelman kannalta, sillä juridisista syistä otosten julkaisuun tarvittiin asianomaisen lupa.

Estääkseen ihmisten pakenemisen Funt alkoi asettaa kätensä hellästi uhrin hartioille kertoessaan totuuden. Rauhoituttuaan useimmat suostuivat kuvatun aineiston julkaisemiseen, ja asiaa saattoi auttaa myös Funtin heille tarjoama 50 dollarin šekki.

Toki oli niitäkin, jotka eivät antaneet suostumustaan millään ilveellä. Usein heidät oli silloin yllätetty väärään aikaan väärässä paikassa. Kerran kuvausryhmä esimerkiksi kuvasi ravintolassa kahdeksaa eri pariskuntaa, joista kuusi kielsi osuutensa julkaisun. Ilmeni, että useimmat heistä olivat naimisissa – mutta eivät seuralaisensa kanssa.

Funt keksi yleensä hassuttelut itse, ja jollei ideoita tuntunut syntyvän, hän tarttui usein puhelinluetteloon. Siinä olevat yritysten ilmoitukset ja mainokset ja firmojen nimet tarjosivat lukuisia idean aiheita ohjelmaa varten.

Yksi suosituista ohjelmanumeroista oli se, että Funt soitti firmojen tavallisille työntekijöille ja saattoi nämä erikoiseen tilanteeseen. Kun esimerkiksi eräs pesula mainosti pystyvänsä ”puhdistamaan mitä vain”, Funt pyysi saada tavata yrityksen johtajan.

Sitten hän kertoi tälle haluavansa pestä puhtaaksi tukun rahaa. Johtaja vakuutti silmäänsä räpäyttämättä, että seteleistä tulisi ”sileitä ja puhtaita, kuin uusia”.

Funt testasi usein ideoitaan käyttämällä ohjelmansa orkesteria koeyleisönään ja hylkäsi tai hyväksyi materiaalia sen reaktioiden perusteella. Toinen Funtin luottotestaaja oli tuttu kioskinpitäjä.

”Jos hän sanoi vain ’Hyvä show, Allen’, tiesin, että jakso oli ollut floppi. Mutta jos hän mainitsi jotakin erityistä ja sanoi, että ’Se oli huippua! Kieriskelimme vaimon kanssa naurusta’, päiväni oli pelastettu”, Funt kertoi omaelämäkerrassaan.

Sosiologit tutkivat show’ta

Useimmiten ohjelmat saivat hyvän vastaanoton, ja katsojaluvut kasvoivat koko 1950-luvun. Show ei kuitenkaan vetänyt väkeä ruudun ääreen ainoastaan amerikkalaisissa kodeissa, vaan tavallisten katsojien lisäksi monet yliopistotutkijat seurasivat ohjelmia kiinnostuneina.

Funtin yksi tavoite oli aina ollut, että hänen piilomikrofoninsa ja -kameransa onnistuisivat paljastamaan jotakin todellisesta ihmisluonteesta. Vaikka jotkut kriitikot pitivät piilokameraa ilkeämielisenä yksityiselämän loukkauksena, useimmat sosiologit olivat sitä mieltä, että ohjelma oli äärimmäisen uskottava ja kiehtova tutkimus amerikkalaisten käytöksestä.

VIDEO – Katso, miten koulupojat reagoivat uuteen upeaan opettajaansa:

Harvardin sosiologi David Riesman jopa kutsui Funtia ”Amerikan toiseksi nerokkaimmaksi sosiologiksi” heti yhdysvaltalaisten äänestyskäyttäytymistä tutkineen arvostetun Paul Lazarsfeldin jälkeen.

Candid Cameraa käytettiin opetusmateriaalina useissa yliopistoissa, sillä piilokameralla tallennetut otokset paljastivat paljon ihmisten välisen kanssakäymisen mekanismeista, tavoista ja rituaaleista. Ne kertoivat muun muassa suhtautumisesta auktoriteetteihin, mikä olikin Funtin ohjelmien yleinen aihe.

Hyvä esimerkki oli jo varhaisen radiosketsin lukkoseppä, joka paheksui selvästi sitä, että johtaja oli kahlinnut sihteerinsä pöytään, mutta ei silti todella haastanut johtajaa – auktoriteettia – tämän teosta.

Buster Keaton esittelee Funtille, miten hän aikoi hyödyntää pippurisirotinta sketsissä.

© Everett Collection

Mykkäfilmien tähti riemastutti yleisöä

Mykkäelokuvatähti Buster Keaton esiintyi 1960-luvulla sketsissä, josta tuli yksi piilokameran hienoimmista.

Allen Funt oivalsi, että näyttelijät, joiden parhaat ammatilliset vuodet olivat ehkä takana mutta jotka kaikki silti tunsivat, sopivat hänen ohjelmaansa kuin nakutettu. Yksi näistä oli Buster Keaton, joka oli ollut mykkäelokuvien kultakaudella yksi Hollywoodin suurimmista tähdistä.

Keaton tunsi kaikki komedian temput eikä tarvinnut lähes lainkaan ohjausta – Funt käytännössä vain laski hänet irti tyypilliseen amerikkalaiseen kahvilaan, dineriin. Keaton istuutui erityispaksuissa laseissaan tiskin ääreen ja tilasi keittoa, ja sitten alkoi tapahtua.

Ensin pippuriastian kansi irtosi ja koko sisältö päätyi keittoon. Sitten pippuri sai Keatonin aivastelemaan niin voimakkaasti, että hänen tupeensa ja sen jälkeen myös paksut silmälasinsa putosivat soppaan.

Keatonin vieressä istuivat episodin varsinaiset uhrit – nuoripari, joka yritti epätoivoisesti pidätellä nauruaan. Tilanne yltyi hillittömäksi, kun yritettyään ensin asettaa märän tupeen päähänsä Keaton tilasi paahtoleivän, kaatoi vahingossa kahvinsa sen päälle ja yritti sitten vääntää leivän kuivaksi.

Kamera kuvasi koko ajan nuortaparia, jonka mies kuvaili naiselle tapahtumia tämän täristessä tuolillaan tukahdetusta naurusta.

Katso kohtaus täältä

Näin Candid Camera tarjosi tavallista todenmukaisemman kuvan todellisuudesta, sillä jos vaikkapa aiheesta tutkimusta tekevä sosiaalipsykologi olisi haastatellut lukkoseppää ja kysynyt, miten tämä olisi toiminut kuvatunlaisessa tilanteessa, mitä todennäköisimmin tämä olisi vastannut, että olisi tietenkin puuttunut johtajan käyttäytymiseen.

Candid Cameraa pidettiin siis yleisesti – toisin kuin esimerkiksi monia nykyisiä piilokameraohjelmia – enemmän kuin viihteenä. Se oli pohjimmiltaan humoristinen show, mutta sen ovelat aiheet herättivät myös paljon keskustelua jakson jälkeen, ja seuraavana päivänä naapurin kanssa tai työpaikalla vatvottiin uhrien reaktioita ja käytöstä. Katsojille tärkeintä olivat kuitenkin hupi ja nauru, ja niitä riitti vielä pitkään.

Hymyile, olet piilokamerassa!

Vuonna 1960 Funt solmi sopimuksen tv-kanava CBS:n kanssa. Se hallitsi ohjelmatarjontaa sunnuntai-iltaisin, jolloin amerikkalaiset kokoontuivat televisioidensa ääreen. Ilta alkoi rakastetulla Lassie-sarjalla, ja lasten mentyä nukkumaan oli Candid Cameran vuoro kello 22.

Myöhäisestä lähetysajankohdasta huolimatta Funtin show oli suositumpi kuin koskaan, ja kun sitä oli esitetty CBS:llä kaksi kuukautta, se oli katsojatilastojen neljäs Yhdysvalloissa. Kahden vuoden päästä ohjelma oli noussut jo kärkeen lähes 16 miljoonalla katsojallaan.

Valtava menestys teki Funtin kasvoista tunnetut kaikkialla Yhdysvalloissa, ja eräs lehti valitsi hänet ”Yhdysvaltain kymmenen tunnetuimman henkilön” joukkoon.

Siksi ei ollutkaan ehkä niin kovin kummallista, että moni matkustaja luuli joutuneensa piilokameraan kaapatulla Eastern Airllinesin lennolla 727 vuonna 1969 tunnistettuaan koneessa mukana olleen tv-show-isännän.

Sittemmin maailmankuulu Woody Allen työskenteli nuorempana Funtille.

© Getty Images

Julkisuuden kasvaessa Funt alkoi naamioitua tekohiuksiin ja -partaan ohjelmiaan tehdessään. 1960-luvulla hän alkoi myös yhä useammin käyttää ”provokaattoreina” muita ihmisiä, ja etenkin jaksot, joissa esiintyi julkkiksia, saivat suuren suosion.

Esimerkiksi baseball-tähti Mickey Mantle esitti yhdessä jaksossa kentällä sopimattomasti käyttäytyvää golf-caddieta. Hän rupatteli tai aivasteli pelaajan ollessa lyömässä ja jakeli asiantuntemattomia neuvoja. Lopuksi hän riisui lippalakkinsa ja paljasti kiukkuisten golfinpelaajien ällistykseksi ja televisionkatsojien riemuksi, kuka oli.

Funt oli vuosia etsinyt täydellistä tunnusta ohjelmalleen, mutta vasta tehtyään ohjelmia 15 vuotta hän keksi lauseen, joka liittyi siitä lähtien lähtemättömästi show’hun.

Vuonna 1961 televisiossa kuultiin ensimmäisen kerran: ”Hymyile, olet piilokamerassa!” Lausahdus löi itsensä kertaheitolla läpi, ja yhdysvaltalaisen LVI-yrityksen mukaan siitä tuli yleisin seinäkirjoitus yhdysvaltalaisissa vessoissa.

VIDEO – Katso Woody Allenia piilokamerasketsissä:

Kun kaikki tunsivat lauseen, piilokameran kohteeksi joutuneet ymmärsivät välittömästi sen kuullessaan, mistä oli kysymys eikä Funt joutunut selittämään hämmentyneille tai hermostuneille ihmisille pitkiä pätkiä siitä, että asianomaista oli kuvattu filmille huvin vuoksi.

Ohjelma kehittyi ajan mittaan myös teknisesti, ja vuonna 1966 sen lähetykset muuttuivat mustavalkoisista värillisiksi. Värillisyys vain lisäsi katsomisnautintoa, ja piilokameran suosio jatkui pitkälle 1970-luvulle, jolloin videoteknologia alkoi helpottaa tuotantoa.

Myös mikrofonien muuttuessa yhä pienemmiksi ja langattomiksi laitteiston asentaminen katseilta piiloon tuli entistä helpommaksi.

Fox lanseerasi vuonna 1989 oman piilokameransa – Totally Hidden Video.

© Everett Collection

Piilokamera oli varhaista tosi-tv:tä

Funtin piilokameraohjelman suosio todisti, että tavalliset ihmiset kiinnostivat katsojia. Vuonna 1989 Fox-televisiokanava jäljitteli konseptia ohjelmassaan Hidden Video. Allen Funtin poika Peter sai selville, että Foxin ohjelmassa eivät esiintyneet tavalliset ihmiset vaan näyttelijät.

Funt haastoi Foxin oikeuteen, ja kanava joutui muuttamaan ohjelman nimeksi Totally Hidden Video sekä lopettamaan näyttelijöiden esittämisen todellisina ”uhreina”.

Seuraavina vuosikymmeninä reality- eli tosi-tv-ohjelmien määrä kasvoi räjähdysmäisesti.

Peter Funtin mukaan näillä ohjelmilla oli aivan eri lähtökohta: ”Me lähdemme siitä, että ihmiset ovat ihmeellisiä ja osoitamme sen toteen. Jäljittelijöidemme ja muiden vastaavien ohjelmien näkökanta on toinen – että ihmiset ovat tyhmiä – ja ne yrittävät kaikin keinoin korostaa sitä”, Peter Funt totesi vuonna 2010.

Piilokameran suosio jatkui, mutta 1980-luvulla suuret draamasarjat, kuten Dallas ja Dynastia kirivät sen ohi ja Candid Camera putosi katsotuimpien televisio-ohjelmien top 50 -listalta. Katsojia kuitenkin riitti yhä, ja vuonna 1987 Funt ja CBS saattoivat juhlistaa ohjelman 40-vuotista taivalta, nyt uuden, myös Funt-nimisen isännän kanssa.

Allen Funtin aika päättyi

Allen Funtin vanhin poika Peter oli jo vuonna 1962 osallistunut Candid Cameran tekoon, ja isänsä ikääntyessä Peteristä tuli show’n kakkosjuontaja vuonna 1987. Isä ja poika isännöivät ohjelmaa muutaman vuoden yhdessä, ja vuonna 1991 Variety-lehti julisti, että ”show on saanut takaisin varhaisten vuosiensa energiaa”.

Allen Funtin energia oli kuitenkin ehtymässä, ja kun hän sai vakavan sairauskohtauksen vuonna 1993, Peter otti ohjelman kokonaan hoidettavakseen. Allen Funt kuoli kuusi vuotta myöhemmin.

”Pidin häntä kädestä ja lupasin huolehtia perheestä ja ohjelmasta”, Peter Funt kertoi jäähyväisistä 83-vuotiaan isänsä kuolinvuoteella vuonna 1999.

Peter piti lupauksensa ja luotsasi Candid Cameran seuraavalle vuosituhannelle. Ohjelma lakkautettiin vasta vuonna 2014. Candid Camera on ainoa tv-historian viihdeohjelma, joka on tuottanut uusia jaksoja seitsemänä vuosikymmenenä peräkkäin. Lopulta valot kuitenkin pimenivät ja piilossa olevat kamerat sammutettiin.