Pappi Jan Pomukilainen virui verta vuotavana Kaarlen sillan kylmällä kiveyksellä. Vltava-joki virtasi verkkaisesti sillan alitse.
Kuninkaan sotilaat eivät olleet saaneet sanaakaan irti henkihieveriin pieksemästään papista.
Tieto kuningattaren mahdollisesta rakastajasta jäi hänen ja kuningattaren väliseksi rippisalaisuudeksi. Katoliselle papille vaitiolovelvollisuus oli pyhä, vaikka utelija olikin itse kuningas.
Sotilaat sitoivat painavan kivisäkin papin nilkkoihin. Köysi painui ihoon, kun he nostivat hänet ja paiskasivat jokeen.
Jan Pomukilainen vei mukanaan syvyyksiin kuningattaren salaisuudet. Jälkimaailma tuntee hänet Johannes Nepomukilaisena – pappina, joka sanoi kuninkaalle ”ne” eli ei.
Nepomukilainen surmattiin 20. toukokuuta Herran vuonna 1393, kertoo hänen tarinansa muistiin kirjannut jesuiittamunkki Jirí Plachý.
Katolinen pappi oli ensimmäinen Kaarlen sillan 650-vuotista historiaa synkistävistä lukuisista uhreista.
Kananmunaa laastiin
Nepomukilaisen surmapaikkaa, Kaarlen siltaa, alettiin rakentaa 1300-luvun puolivälissä. Rakennuttaja oli keisari Kaarle IV. Aiemmin paikalla ollut kivisilta oli romahtanut joen tulviessa.
Keisari vaati, että uuden sillan tuli kestää pahimmatkin tulvat. Tarina kertoo, että sillan peruskivi muurattiin vuonna 1357 yhdeksännen kuukauden seitsemäntenä päivänä kello 5.31. Lukusarjan 135797531 uskottiin tuovan onnea.
Jotta silta olisi mahdollisimman vankka, työmiehet sekoittivat kertoman mukaan kananmunaa laastiin, joka kiinnitti sillan tuhannet hiekkakivet toisiinsa.
Lopputuloksena oli 505 metriä pitkä ja 10 metriä leveä silta, jota kannatteli 16 kaarta. Joen kummallakin rannalla sillan molemmissa päissä on suuri torni.
Läntinen siltatorni on viimeinen jäänne vanhemmasta kivisillasta. Joen itärannalle rakennettiin 1400-luvulla jykevä goottilainen siltatorni.