Vuoden 1864 kylmä talvi oli pakottanut tanskalaissotilaat perääntymään. He joutuivat hylkäämään mahtavan Dannevirken linnoituksen, joka oli 700-luvulta lähtien suojellut maata etelästä päin tulevilta hyökkäyksiltä.
Jokien ja suomaaston ympäröimää Dannevirkeä oli pidetty mahdottomana valloittaa.
Nyt niin suot kuin joetkin olivat jäätyneet, ja preussilaiset pääsivät etenemään helposti linnoitukselle ja hyökkäämään puolustuksen selustaan.
Tanskalaiset olivat joutuneet perääntymään Dybbøliin hätäisesti kyhätyn linnoituksen turvaan. Dybbølissa tanskalaiset sotilaat eivät voineet juuri muuta kuin yrittää parhaansa mukaan suojautua preussilaisten tykkitulelta.
Heidän Dannevirkestä mukanaan tuomansansa aseet eivät pärjänneet preussilaisten uudemmille pitkän kantaman tykeille.
Hitaasti mutta varmasti Dybbølin linnoitus sortui maavalleiksi, mullaksi ja rikki ammutuiksi lautahökkeleiksi.
Komennon saatuaan tuhannet preussilaiset tekivät rynnäkön. Heillä oli huomattava ylivoima, ja tanskalaisten vastarinta oli turhaa.
Tanskalaiset joutuivat perääntymään, ja preussilaiset pääsivät etenemään juoksuhautoja pitkin yhä lähemmäksi. 18. huhtikuuta varhain aamulla Preussin armeija aloitti ennennäkemättömän voimakkaan tykkitulen.
Neljässä tunnissa linnoitukseen ammuttiin 8 000 kranaattia.
Sitten laskeutui hiljaisuus, jota ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken.Komentohuudot kaikuivat, ja tasan kello kymmeneltä 10 000 preussilaissotilasta teki rynnäkön Dybbølin linnoituksen jäänteisiin.
Vain 2 000 tanskalaista puolusti ulommaista vallia, jonka preussilaiset valloittivatkin 13 minuutissa. Vihollinen saattoi nyt vapaasti hyökätä loppujen 7 000 tanskalais-sotilaan kimppuun asein ja pistimin.
Vain 8. prikaatin urhea vastahyökkäys esti tanskalaisten täydellisen teurastuksen. Jo kello 13.30 viimeinenkin vastarinta kuitenkin murtui.
Puolet 8. prikaatista oli kaatunut yrittäessään pelastaa toverinsa, ja hyök-käyksessä kuoli yhteensä noin 700 tanskalaissotilasta.
Haavoittuneita ja vangeiksi joutuneita oli lähes 4 000. Tappio oli murskaava. Tanskan oli lopullisesti hylättävä unelma suuruutensa aikojen palauttamisesta.
Linnoituksessa säästettiin
Dybbølin vallitukset oli rakennettu kiireessä vuosina 1862–1863. Kiista Schleswigin ja Holsteinin (tansk. Slesvig ja Holsten) omistuksesta oli aiheuttanut levottomuutta.
Tanska halusi herttuakunnat osaksi Tanskaa, mutta useimmat saksalaiset alueet, Preussi etunenässä, olivat sitä mieltä, että alueet kuuluivat heille.
Varmuuden vuoksi tanskalaiset rakensivat Dybbølin itäpuolelle kymmenen vallitusta kaaren muotoon. Armeija ja poliittinen johto pitivät etelämpänä olevaa Dannevirkeä valloittamattomana, ja Dybbøl olikin vain hätävara.
Tanskalaisten kanuunat olivat hyödyttömiä, ja taistelu oli ohi muutamassa tunnissa. Ensimmäinen valli murtui 13 minuutissa.
Niinpä linnoitus rakennettiin mahdollisimman nopeasti ja halvalla.Maavallit vahvistettiin vain ikään kuin muodon vuoksi hiekkasäkeillä, laudoilla ja teroitetuilla puunrungoilla.
Betonia käytettiin lähinnä ammusvarastojen valamiseen, ja bunkkerit ja parakit rakennettiin lankuista ajan ja rahan säästämiseksi.
Säästöistä maksettiin kalliisti Dybbølin taistelussa: lautaseinät eivät tarjonneet käytännössä lainkaan suojaa vihollisen tehokkailta kanuunoilta.
Myllystä kansallissymboli
Vuonna 1744 rakennettu mylly oli Dybbølin tunnus. Keskellä kiivaimpia taisteluita sijainnut mylly vaurioitui pahoin vihollisen tykkitulessa.
Rikki ammutusta rakennuksesta tuli kuitenkin symboli tanskalaisten urheudelle taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan.
Pian sodan jälkeen mylly kunnostettiin isänmaallisten tanskalaisten tuella. Tanskalaisille Dybbølin mylly ilmentää myös heidän suosimaansa sanontaa 1800-luvulta: ”Se mikä ulospäin näyttää häviöltä, voi olla sisäinen voitto.”
Preussilaiset sotilaat poseeraavat tuhotun myllyn juurella Dybbølissa. Mylly rakennettiin myöhemmin uudelleen.
Tappio oli kansallinen trauma, mutta mylly sen kuin jatkoi jauhamistaan.
Tanskakin oli edelleen olemassa, vaikka se oli hävinnyt ja menettänyt 40 prosenttia alueistaan Schleswigin ja Holsteinin myötä. Mylly paloi vuonna 1935, mutta se rakennettiin sitkeästi uudelleen.