Suunnitteluvirhe suisti matkustajajunan tuhoon

28. joulukuuta 1879 Edinburghista lähtenyt juna saapui Tay Rail Bridgelle, joka oli aikansa pisin silta. Sen suunnittelussa oli kuitenkin tehty virheitä, ja silta romahti suistaen junan ja 75 ihmistä Tayjokeen. Samaan paikkaan rakennettu uusi silta on suosittu matkailukohde.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012 teksti Pelle Stampe

Joulunvietosta palailevat matkustajat katselivat leppoisissa tunnelmissa ­junan ikkunasta avautuvaa näkymää Skotlannin tuuliselle itärannikolle. Sade piiskasi ikkunoita junan lähestyessä Dundeen eteläpuolella sijaitsevaa Tay Rail Bridge -rautatiesiltaa hieman iltaseitsemän jälkeen. Matkustajat valpastuivat ja yrittivät huonosta säästä huolimatta nähdä edes vilauksen 3  200 metrin mittaisesta maailman pisimmästä sillasta, joka oli yksi Skotlannin ylpeydenaiheista ja jälleen yksi todiste britti-insinöörien taidoista.
Tuuli voimistui junan kiitäessä yhä edemmäs sillalle. Vaunujen pyörät nousivat tuon tuostakin kiskoilta, ja matkustajat tarrautuivat hädissään istuimiinsa.
Junan ollessa sillan keskivaiheilla kuului kova rysäys ja kipinäsuihku valaisi äkillisesti synkän talvi-illan. Junan pyörät kirskuivat, kiskot ja valurautaiset silta­pilarit ryskyivät, ja yhtäkkiä sillan keskiosan rakenteet pettivät
ja silta alkoi painua kasaan. Juna syöksyi pimeyteen, ja muutamassa sekunnissa Tay­joen hyiset aallot nielaisivat sekä junan että sen 70 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä.
Tay Rail Bridgen rakentaminen oli aloitettu kahdeksan vuotta aikaisemmin. Sillan
oli määrä ylittää Skotlannin levein joki Tay ja yhdistää Skotlannin itärannikon vireät teollisuuskaupungit rautatieyhteydellä muuhun maahan. Britannian tunnetuin rautatieinsinööri Thomas Bouch sai vuonna 1871 kunnian suunnitella ja rakentaa sillan mahtavan Tayjoen yli.
Bouch valitsi rakennus­materiaaliksi teollistumisen aikakauden luottomateriaalin, valuraudan. Rakentajat törmäsivät kuitenkin pian
ongelmiin. Tayjoki oli keskikohdastaan niin syvä, ettei ­sillan tukipilareita voitukaan perustaa suunnitellusti peruskalliolle. Niinpä Bouch päätyi vähentämään tukipilarien
lukumäärää ja perustamaan pilarit betonianturoille. Näin yksittäisten pilarien välimatka piteni, mutta Bouch luotti vakaasti valuraudan kestävyyteen ja omiin laskelmiinsa.
Seitsemän vuotta kestäneiden rakennustöiden päätteeksi silta vihittiin käyttöön suurin juhlamenoin kesällä 1878. Avajaisiin osallistui monia aikansa silmäätekeviä, kuten Britannian kuningatar Viktoria ja Yhdysvaltain presidentti Ulysses S. Grant.
Puolitoista vuotta onnettomuuden jälkeen onnettomuustutkijat pystyivät vahvistamaan romahtamisen syyn. Heidän mukaansa silta oli ”kehnosti suunniteltu, kehnosti rakennettu ja kehnosti hoidettu”.
Tayjoen yli alettiin pian
rakentaa uutta siltaa, joka
valmistui vuonna 1887. Silta on yhä käytössä, ja siihen voi tutustua muun muassa ylellisesti sisustetulla museojunalla The Royal Scotsmanilla, joka kuljettaa matkailijoita pitkin Skotlantia. Museojunan reitin varrella voi tutustua muun muassa skotlantilaisiin viskitislaamoihin.

Websites:
www.railwaysarchive.co.uk & www.royalscotsman.com

Ehkä sinua kiinnostaa...