Kello oli 20.30 helmikuun 27. päivänä 1933, kun vartija teki viimeisen kierroksensa Berliinin valtiopäivätalossa. Kaikki oli rauhallista. Suuri talo oli tyhjillään, sillä uusi valtakunnankansleri Adolf Hitler oli hajottanut Saksan parlamentin ja määrännyt uudet vaalit.
44 minuuttia myöhemmin lähimmälle paloasemalle tuli hätäpuhelu: Valtiopäivätalo oli tulessa. Kun palomiehet hetkeä myöhemmin saapuivat paikalle, palo riehui jo valtoimenaan. Se levisi nopeasti ja sytytti uusia pesäkkeitä. Pian sammutustöiden alkamisen jälkeen Valtiopäivätalon sisäosat räjähtivät liekkihelvetiksi.
Palomiehet totesivat, että talon sisäosia ei enää voitu pelastaa. Sen sijaan heidän olisi estettävä palon eteneminen katolle, jotta rakennus ei tuhoutuisi kokonaan. Palopaikalla kierteli sekavan oloinen 20-vuotias mies ylävartalo paljaana.
Hän kertoi nimekseen Marinus van der Lubbe ja väitti sytyttäneensä palon vastalauseena natseille. Poliisi pidätti miehen, ja sammutustyöt jatkuivat. Palo saatiin sammumaan vasta keskiyön paikkeilla, jolloin Valtiopäivätalo oli sisältä jo pahoin tuhoutunut.
Valtiopäivätalon palo koitui natsien eduksi
Seuraavana aamuna natsit syyttivät palosta kommunisteja. Hitler väitti, että palo liittyi kommunistien vallankumousyritykseen, ja presidentti Paul von Hindenburg julisti Saksaan sananvapaus- ja kokoontumisoikeutta voimakkaasti rajoittavan poikkeustilan.
Sen myötä Hitler pääsi toteuttamaan suunnitelmiaan valtansa laajentamiseksi. Tuhansia kommunisteja pidätettiin vallankumousyrityksestä, ja Saksan kommunistinen puolue kiellettiin.
Natsit käynnistivät myös massiivisen pelottelukampanjan viikon kuluttua pidettäviä vaaleja silmällä pitäen. Suunnitelma toimi, ja vaalit olivat natseille menestys. Hitler kiitti saksalaisia saamastaan luottamuksesta ajamalla läpi lain, jonka nojalla kaikki muut puolueet kiellettiin, jaHitler varmisti näin virallisesti diktaattorin asemansa.