Opas: Normannit maailmalla
Ryöstelevät pohjanmiehet ilmestyivät 800-luvulla piinaamaan Ranskan pohjoisrannikon asukkaita. Vähitellen viikingit asettuivat Pohjois-Ranskaan asumaan, ja heidän sotaisat jälkeläisensä normannit alistivat valtaansa laajoja alueita Euroopassa.
Viikingit ryöstelivät 800-luvulla surutta Pohjois-Ranskan vauraita kaupunkeja ja luostareita.
Viikinkipäällikkö Rollon hauta Rouenissa, jonne hänen miehensä asettuivat.
Pariisin piiritys
30 000 viikinkiä yritti kuukausien ajan turhaan vallata Pariisia.
Pariisi: Vuonna 885 tanskalainen viikinki Sigfred johdatti 700 laivaa ja 30 000 soturin armeijan Pariisiin. Viikingit uskoivat pelottelevansa pariisilaiset antautumaan pelkällä läsnäolollaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja viikingit joutuivat hautaamaan haaveet helposta Pariisin valtauksesta. Seuraavien kuukausien aikana viikingit yrittivät hyökätä Pariisiin kerta toisensa jälkeen, mutta joka kerta hyökkäys kilpistyi kaupungin jykeviin muureihin.
.
Viimein kuningas Kaarle Paksu päätti maksaa viikingeille 700 hopeapuntaa ja salli heidän asettua talveksi Burgundiin. Pariisilaisia kuninkaan heikkous suututti; he estivät viikingeiltä kulun Seinellä, ja piirittäjät joutuivat vetämään laivansa maitse Marnejoelle.
Normannit saivat oman herttuakunnan
Rollosta tuli ensimmäinen normanniherttua vuonna 911.
Saint Clair: 900-luvulla viikingit loivat hyvät suhteet Pohjois-Ranskan aatelisiin. Kuningas Kaarle III ei katsonut moista veljeilyä hyvällä ja kutsui vuonna 911 viikinkipäällikkö Rollon tapaamiseen Saint Clairin kaupunkiin. Kuningas tarjosi Rollolle herttuan arvoa sillä ehdolla, että tämä kääntyisi kristinuskoon ja puolustaisi Ranskaa viikinkejä vastaan hänen vasallinaan. Rollo otti tarjouksen vastaan. Normandian herttuakunta oli syntynyt.
Nuori herttua voitti haastajansa
Kukistamalla serkkunsa ja muut kapinoivat aateliset Vilhelm varmisti asemansa Normandian herttuana.
Val-és-Dunes: Rollon jälkeläisestä Vilhelm Äpärästä tuli Normandian herttua jo lapsena. Vuonna 1046 Vilhelm täytti 20 ja oli valmis ottamaan herttuakunnan hallintaansa. Hänen serkkunsa Guy de Brionne piti itseään kuitenkin oikeutetumpana herttuan arvoon kuin avioliiton ulkopuolella syntynyt Vilhelm. Hän kokosi joukon normandialaisia aatelismiehiä aikomuksenaan murhata Vilhelm ja päästä itse herttuaksi.
Vilhelm sai vihiä murhasuunnitelmasta ja pyysi apua Ranskan kuninkaalta Henrik I:ltä. Kuninkaan tuella Vilhelm kukisti serkkunsa vuonna 1047.
Serkusten armeijat kohtasivat Val-és-Dunesissa Caenin lähellä. Guyn sotajoukko oli suurempi kuin Vilhelmin, mutta siltä puuttui kuri ja taitava johtaja. Jo ensimmäisten yhteenottojen jälkeen kapinalliset joutuivat paniikkiin ja pötkivät pakoon Vilhelmin joukot kannoillaan.
Nuori herttua taisteli niin urheasti, että Henrik I löi hänet ritariksi. Vilhelm varmisti voitollaan valtansa Normandiassa – ja suuntasi huomionsa kanaalin yli Englantiin.
Englanti alistui normanneille
Vilhelm hyökkäsi Englantiin 7 000 miehen armeijan kanssa.
Hastings: Vuonna 1066 kuollut Englannin kuningas Edvard Tunnustaja oli luvannut kruunun serkulleen, Normandian herttualle Vilhelm Äpärälle – tai niin tämä väitti. Englannin ylimykset valitsivat kuitenkin kuninkaaksi Harald Godwininpojan. Vilhelm raivostui ja lähti Englantiin 7 000 soturin kanssa.
Normannit kohtasivat Haraldin joukot Hastingsissa 14. lokakuuta 1066. Normannit hyökkäsivät pelottomasti, mutta englantilaisten vastahyökkäys oli niin raju, että monet Vilhelmin liittolaisista vetäytyivät taistelusta. Kaaoksen keskellä Vilhelm putosi hevosensa selästä mutta nousi heti jaloilleen ja huusi: ”Katsokaa! Olen yhä elossa ja Jumalan avulla voitan tämän taistelun!”
Normannit kukistivat englantilaiset koko päivän kestäneen taistelun päätteeksi. Harald Godwininpoika kuoli saatuaan taistelussa nuolenosuman, ja Vilhelmistä tuli Englannin uusi kuningas.
Arkkipiispa kruunasi Vilhelmin
Vilhelm Valloittaja kruunattiin Englannin uudeksi kuninkaaksi englantilaisten ylimysten ja normannisoturien edessä.
Westminster Abbey: Vilhelm, uudelta lisänimeltään Valloittaja, kruunattiin Englannin kuninkaaksi joulupäivänä 1066, noin kahden kuukauden kuluttua siitä, kun normannit olivat saavuttaneet voiton Hastingsin taistelussa. Kruunajaiset järjestettiin Lontoossa Pyhän Pietarin kirkossa, joka nimettiin myöhemmin uudelleen Westminster Abbeyksi.
Kruunajaisseremonian toimittivat yhdessä Englannin arkkipiispa ja ranskalainen piispa. Kirkonmiehet kysyivät Englannin mahtimiehiltä ja normannisotureilta, puolsivatko nämä Vilhelmin kruunausta. Molemmat ryhmät ilmaisivat myöntymyksensä niin kovaäänisesti, että kirkon ulkopuolella vartiossa seisovat sotilaat luulivat uuden kuninkaan olevan vaarassa. Päästäkseen nopeasti herransa avuksi sotilaat sytyttivät läheisiä rakennuksia tuleen. Seurauksena oli täydellinen sekasorto lontoolaisten yrittäessä sammuttaa paloa.
”Tulen levitessä vauhdilla kirkossa olijat joutuivat hämmennyksiin. Jotkut ryntäsivät ulos kirkosta – toiset sammuttamaan tulta, toiset osallistuakseen ryöstelyyn”, kirjoitti muuan normannimunkki tapauksesta myöhemmin.
Vilhelm hädin tuskin huomasi ulkona vallitsevaa kaaosta. Arkkipiispa kohotti kruunun, laski sen Vilhelmin päähän ja johdatti tämän valtaistuimelle. Englanti oli saanut ensimmäisen normannikuninkaansa, jonka jälkeläiset hallitsisivat myöhemmin myös Skotlantia ja Irlantia.
Normannit Etelä-Italiassa
Monet normannit lähtivät 1000-luvulla palkkasotureiksi Etelä-Italiaan.
Salerno: Joukko normanneja taivalsi vuonna 999 Italian halki matkallaan pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Heidän yöpyessään Salernon ruhtinaan luona merirosvot hyökkäsivät yllättäen ruhtinaan hoviin. Normannit tarttuivat aseisiin ja karkottivat ryövärit tiehensä. Vieraiden taistelutaidot tekivät ruhtinaaseen niin suuren vaikutuksen, että hän tarjosi näille työtä palkkasotilaina.
Pyhiinvaeltajat kieltäytyivät kunniasta mutta levittivät tietoa kotikonnuillaan. 1000-luvulla normanneja alkoi saapua työnhakuun Italiaan, jonka pienet ruhtinaskunnat sotivat jatkuvasti toisiaan vastaan. He taistelivat eri puolilla aina sen mukaan, kuka maksoi eniten.
Vuonna 1035 Italiaan saapui kolme veljestä Hautevillestä Normandiasta. He taistelivat vuosia palkkasotureina, kunnes oivalsivat pystyvänsä valloittamaan lähiseudun kaupungit itselleen. Pian normanniveljekset hallitsivat jo laajoja alueita Etelä-Italiassa.
Sisiliassa oli tilaa kaikille
Kuningas Roger II:n aikana 1100-luvulla Sisiliassa alkoi nopean kehityksen kausi.
Palermo: 1000-luvun loppupuolella normannit olivat asettuneet pysyvästi Etelä-Italiaan ja alkoivat kaivata lisää elintilaa. He kiinnostuivat Sisiliasta, jota arabit olivat hallinneet noin sata vuotta. Rajun taistelun päätteeksi Palermo antautui vuonna 1072, ja normannit vahvistivat asemaansa läntisellä Välimerellä.
Normannikuningas Roger II:n hallitsemasta Sisiliasta kehittyi 1100-luvun kuluessa yksi silloisen Euroopan mahtavimmista ja vauraimmista valtiosta. Roger II ei suinkaan karkottanut arabeja saarelta vaan sääti valtakuntaansa uskonnonvapauden, jonka ansiosta Sisiliasta kehittyi pian kulttuurien ja uskontojen sulatusuuni, jossa tieteet ja taiteet kukoistivat. Esimerkiksi Rogerin hovissa Palermossa oli islaminuskoisia virkamiehiä valvomassa keskushallinnon toimintaa.
Mullistavinta Roger II:n hallinnossa olivat kuitenkin kuninkaalliset voudit, joilla oli runsaasti valtaa. Voudit vastasivat päätöksenteosta ja pitivät kurissa saaren pikkuruhtinaat, jotka olivat aiemmin hallinneet omia alueitaan yksinvaltiaina. Niinpä Sisiliaan syntyi jo 1100-luvulla vahva keskushallinto, joka toimi mallina muun Euroopan valtakunnille ja jopa nykyaikaisille valtioille.
Pyhä keihäs toi voiton
Antiokian pyhä keihäänkärki löytyi Pyhän Pietarin katedraalin alta.
Antiokia: Vuosina 1095–99 Jerusalemiin marssi valtavia ristiretkeläisarmeijoita häätämään muslimit Pyhästä maasta. Mukana oli myös normanniylimys Bohemond, joka johti Antiokian kaupungin valtausta vuonna 1098.
Antiokian puolustusmuurissa oli yli 400 tornia, ja ristiretkeläiset piirittivät kaupunkia yli seitsemän kuukautta, ennen kuin se viimein antautui. Tarina kertoo, että Bohemond kiipesi 50 muun normanniritarin kanssa vartioimattomasta kohdasta muurin yli ja pakotti vartijat avaamaan kaupungin portit. Pian kristittyjen vallattua Antiokian paikalle saapui muslimien apujoukkoja, jotka ryhtyivät vuorostaan piirittämään kaupunkia. Muslimit olivat sinnikkäitä, ja ristiretkeläisten tilanne näytti toivottomalta. Ristiretkeläiset alkoivat kuitenkin saada ilmestyksiä; niiden mukaan keihäs, jolla roomalainen sotilas pisti Jeesusta ristillä, olisi Antiokiassa. Soturit löysivätkin vanhan keihään kärjen, mikä kannusti heitä voittamaan piirittäjät.
Antiokia pysyi kristittyjen vallassa vuoteen 1268 saakka, jolloin sulttaani Baibars joukkoineen valtasi kaupungin.
Rikhard Leijonamieli kuoli Normandian puolesta
Rikhard Leijonamielen ja Ranskan Filip II:n ystävyys muuttui verivihollisuudeksi.
Château Gaillard: Englannin kuningas ja Normandian herttua Rikhard Leijonamieli taisteli Ranskan Filip II:n rinnalla kolmannella ristiretkellä vuosina 1189–1193. Heidän välinsä kuitenkin viilenivät Rikhardin palattua Eurooppaan ja saatua selville, että Filip havitteli Normandiaa itselleen. Entiset liittolaiset ryhtyivät sotimaan toisiaan vastaan. Rikhard valitsi tukikohdakseen Château Gaillardin, josta hän pystyi hallitsemaan Seinen laivaliikennettä. Kiista Normandiasta päättyi Rikhardin kuolemaan hänen saatuaan osuman varsijousen nuolesta.
Rikhardin nuorempi veli Juhana Maaton otti Normandian hallintaansa, mutta vuonna 1204 Filip II valloitti Château Gaillardin ja Normandia siirtyi Ranskan kuninkaan haltuun. Château Gaillardin menetys päätti Normandian normanniherttuoiden aikakauden, jota oli kestänyt noin 300 vuotta.