A altojen loiske kallioita vasten kantautui avoinna olevista kaksoisovista Napoleon Bonaparten tilavaan työhuoneeseen Villa dei Mulinissa, jossa keisari asteli edestakaisin itsekseen mumisten.
Oli 16. helmikuuta 1815. Vuotta aiemmin Napoleon oli hävinnyt sodan Itävallan, Venäjän, Englannin ja Preussin liittoumalle. Viholliset olivat saaneet Pariisin hallintaansa ja pakottaneet Napoleonin luopumaan vallasta.
Hänet oli lähetetty maan-pakoon 20 kilometrin päähän Italian länsirannikosta sijaitsevalle Elban saarelle, jonka hallitsijaksi hänet myös nimettiin.
Elban ja sen muutaman tuhannen asukkaan hallitseminen ei ollut kylliksi Napoleonille. Hän halusi takaisin Ranskan keisariksi, ja haave tuntui mahdolliselta toteuttaa.
Ranskan uusi kuningas Ludvig XVIII oli epäsuosittu, ja voittajavaltioiden vaatimat raskaat sotakorvaukset saivat kansan entistä vahvemmin Napoleonin taakse. Napoleonilla oli suunnitelma valmiina.
Englannin laivaston oli määrä partioida Elban vesillä, jotta syrjäytetty keisari ei pääsisi livahtamaan pakoon, mutta Napoleon oli huomannut, että talviaikaan partiointi ei ollut säännöllistä.
Hän yrittäisi purjehtia
Elbalta 600 miehen henkivartiostonsa kanssa salaa Ranskaan, jossa sotaveteraanit liittyisivät hänen riveihinsä ja kansa nousisi vastustamaan Ludvigin hallintoa.
Napoleon istui pöytänsä ääreen ja alkoi kirjoittaa: ”Kenraali Douotille. Toimittakaa priki telakalle. Maalatkaa se Englannin väreillä ja varatkaa muonaa kolmenkymmenen päivän matkaa varten.”
299 päivää Napo-leonin Elballe tulon jälkeen hänen pieni laivastonsa suuntasi naamioidun prikin johtamana kohti Ranskaa.
Kolme viikkoa myöhemmin Napoleon ratsasti riemusaatossa Pariisiin ilman, että laukaustakaan oli vaihdettu. Häntä juhlittiin jälleen keisarina, mutta hänen valtakautensa kesti vain sata päivää.