Rooman viimeinen pääkaupunki

Illalla 9. tammikuuta 49 eaa. roomalainen kenraali Julius Caesar lähti Ravennassa sijaitsevasta tukikohdastaan ja ajoi paikalliselta leipurilta takavarikoiduilla kärryillä pimeyden läpi liittyäkseen joukkoihinsa, jotka odottivat häntä Ravennan eteläpuolella.

Seuraavana aamuna hän ylitti Rubikonjoen, joka oli tuolloin Italian pohjoisraja, ja aloitti sotaretken, joka teki hänestä Rooman hallit­sijan ja diktaattorin.

Caesarin saavutukset, jotka roomalainen runoilija Suetonius kirjoitti muistiin noin 150 vuotta myöhemmin, nostivat Ravennan ensi kertaa historian näyttämölle, ja seuraavien 500 vuoden ajan ­Ravennan historia oli tiiviisti yhteydessä Rooman valtakunnan historiaan.

Pitkään aikaan harva edes tiesi Ravennan olemassaolosta. Ravenna oli joutunut roomalaisten hallintaan jo vuonna 191 eaa., mutta vielä Caesarinkin aikaan se oli pelkkä mitätön kylä, jonka puutalot oli rakennettu suolle paalujen varaan.

Ravenna sijaitsi soisessa laguunissa aivan meren rannalla, ja siellä kuhisi kärpäsiä, sammakoita ja muita inhottavia otuksia, valitti runoilija Martialis.

Laivastotukikohta suon keskelle

Soinen sijainti oli myös Ravennan etu. Keisari Augustus (63 eaa.–14 jaa.) toteutti valtakaudellaan monia uudistuksia, joista yksi oli kahden laivastotukikohdan perustaminen – toinen saapasmaan länsirannikolle ja toinen itärannikolle.

Hän valitsi itäisen laivaston sijoituspaikaksi Ravennan, koska hän katsoi kylää ympäröivän laguunin ja suon suojaavan ­uutta tukikohtaa ­vihollisilta.

Tukikohdan valmistuttua merimiehet, kirvesmiehet, asesepät ja monet muut käsityöläiset ahkeroivat siellä rakentaen ja ­varustaen imperiumille sotalaivoja.

Historioitsijat ovat arvioineet, että tukikohdan kulta-aikana 100- ja 200-luvuilla siellä oli noin 10  000 työntekijää.

Satama houkutteli Ravennaan kauppiaita ja toi siten seudulle vaurautta. ­Arkeologiset löydöt osoittavat, että monilla ravennalaisilla oli jo ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskumme alun jälkeen taloissaan keskuslämmitys ja mosaiikkilattiat.

Keisari Trajanuksen (53–117 jaa.) aikana rakennettu 70 kilo­met­rin pituinen akve­dukti puolestaan kuljetti kaupunkiin puhdasta juomavettä.

Keisarin tytär rakennutti kirkkoja

Vuoden 400 tienoilla Ravennassa oli 50  000 asukasta. Rooman valtakunta oli kuitenkin alkanut hiljalleen heikentyä.

Sata vuotta aiemmin, vuonna 285, imperiumi oli kasvanut niin suureksi, että ­silloinen keisari päätti jakaa sen kahtia. Itä-Roomassa kukoistus jatkui, mutta Länsi-Rooma ajautui pian vaikeuksiin.

Germaaniset heimot uhkasivat sen pääkaupunkia Roomaa, ja vuonna 402 keisari ­Honorius päätti hylätä Rooman ja siirtää hovinsa suojaisaan Ravennaan, jossa oli hyvä satama.

Ravennaan alettiin rakentaa komeita ­rakennuksia sekä kirkkoja, sillä keisari Theodosius oli vuonna 380 ­tehnyt kristinuskosta valtakunnan virallisen uskonnon.

Hänen tyttärensä Galla Placidia, joka hallitsi vuosina 425–437 alaikäisen poikansa Valen­tinianuksen nimissä, tuki kirkkojen ­rakentamista erityisen innokkaasti.

Monista kirkoista ei kuitenkaan ollut apua Ravennalle eikä imperiumille. ­Vihollinen lähestyi vääjäämättä pohjoisesta, ja 2. syyskuuta 476 itägermaaninen sotapäällikkö Flavius Odovakar valtasi Ravennan. Keisari pakeni Etelä-­Italiaan, ja Länsi-Rooma romahti.