Ritarien Valletta

Taistelu ottomaaneja vastaan

Seuraavina vuosina johanniitat vahvistivat ja rakensivat linnoituksia ja valmistautuivat muutenkin odotettavissa olevaan ottomaanien hyökkäykseen. Sulttaani Suleiman Suuri ei katsonut hyvällä sitä, että ritarit ryöstelivät muslimien kauppalaivoja Välimerellä.

Toukokuussa 1565 sulttaanin 190 laivan ja 28 000 sotilaan laivasto saapui Maltan edustalle. Maltalla oli noin 500 ritaria ja 4 500 muuta sotilasta.

Ottomaanit piirittivät saaren ja kiristivät otettaan vähitellen. Erityisesti St. Elmon linnoitus koki kovia muslimien vallatessa sen satamaa. Malta olisi ollut mennyttä, jollei Sisiliasta olisi lopulta tullut apujoukkoja, jotka ajoivat muslimit tiehensä.

Ritarien suurmestari Jean de la Valette pelkäsi muslimien palaavan, ja hän alkoi rakentaa Maltalle vahvasti linnoitettua pääkaupunkia, joka nimettiin hänen mukaansa Vallettaksi.

Maltasta kehittyi ritarien aikana vilkas kauppapaikka ja kulttuurinen keskus. Vaikka ritarit ajettiin sieltä pois vuonna 1798, heidän kädenjälkensä näkyy Vallettassa yhä. Kaupungin muuri, linnoitukset ja ritarien palatsit odottavat uteliaita turisteja.

10 merkittävää nähtävyyttä Vallettassa:

Ritarit saivat kiittää ottomaanien murskaamisesta vuonna 1565 erityisesti voimakastahtoista johtajaansa, suurmestari Jean de la Valettea. Ilman hänen peräänantamattomuuttaan ja rohkeuttaan johanniitat olisi tuhottu piirityksessä.

Provencelaisen aatelisperheen poika Valette liittyi johanniittaritareihin melko nuorena. Hän oli 28-vuotias vuonna 1522, kun ottomaanit karkottivat ritarit Rodokselta.

Seuraavat kahdeksan vuotta ritarit ajelehtivat kodittomina, kunnes Espanjan kuningas tarjosi heille Maltaa tukikohdaksi.

Jean de la Valetten hallintoaikana (1557–68) saarta alettiin pitää ”kristikunnan etuvarustuksena islamia vastaan”, ja Euroopasta saapui nuoria aatelismiehiä liittymään ritareihin.

Perheetkin hyötyivät poikansa kuulumisesta ritarikuntaan, sillä se toi heille arvostusta ja arvokkaita kontakteja ulkomaille. Valettelle on pystytetty lukuisia patsaita. Yksi niistä on Republic Streetin kahvilassa ritariaikaisessa talossa.

Johanneksen katedraali on Vallettan tärkeimpiä rakennuksia. Se on omistettu Johannes Kastajalle, ja sinne on haudattu merkittävimmät johanniittaritarit. Kirkon lattiassa on 375 värikästä hautalaattaa, ja suurmestarit on haudattu koristeellisiin kappeleihin.

Alkujaan katedraali oli karu ja yksinkertainen, mutta barokkiaikana Maltan ritarit koristelivat rakennuksen sisältä rahaa säästämättä uskonnollisilla maalauksilla, kullalla ja kuvatapeteilla.

Erityisesti italialaisen maalarin ja johanniittaritarin Mattia Pretin kädenjälki näkyy kirkossa. Suurmestarien hautamonumenteissa näkyy ottomaanien vastainen taistelu; kiviarkkujen päälle on kasattu muslimeilta vallattuja aseita.

Johanniittojen johtaja eli suurmestari valittiin tehtäväänsä eliniäksi, ja hänellä oli virka-asuntona kaupungin keskellä sijaitseva palatsi.

Suurmestari oli koko Maltan kiistaton hallitsija, mutta toisin kuin monarkit yleensä hän oli munkki ja siveysvalan velvoittama. Hän ei siis voinut siittää suvunjatkajaa ja kruununperijää.

Suurmestarit jättivät jälkeensä muunlaisia muistomerkkejä. He esimerkiksi tilasivat saarelle taideteoksia kuuluisilta taiteilijoilta tai perustivat kyliä.

Suurmestarin tärkein tehtävä oli kuitenkin turvata sääntökunnan olemassaolo, mikä tarkoitti käytännössä rahan hankkimista, usein pyhän sodan varjolla.

Siitä on kuvauksia palatsin maalauksissa ja gobeliineissa. Kun johanniittaritarit oli ajettu Pyhältä maalta, he ryhtyivät taistelemaan merellä.

Vallettassa oli suuri laivasto, joka teki säännöllisesti hyökkäyksiä ottomaanien kauppalaivojen kimppuun, ryösti ne ja otti miehistön orjiksi.

Johanniitat pitivät toimintaansa pyhänä sotana muslimeja vastaan, mutta todellisuudessa se oli merirosvousta, joka loppui vasta 1700-luvulla.

Suurmestarin palatsissa on esillä myös ritarien vaikuttava asekokoelma ristiretkien ajan rengaspaidoista ja varsijousista aina 1700-luvun haarniskoihin ja ampuma-aseisiin asti.

Saarelle vuonna 1798 tulleet ranskalaissotilaat ryöstivät osan kokoelman aarteista. Ryöstely sai maltalaiset nousemaan kapinaan, joka pakotti ranskalaiset linnoittautumaan kahdeksi vuodeksi Vallettan muurien taakse.

Cosimo de Piro oli kyvykäs virkamies, joka saapui Maltalle lähes 500 vuotta sitten johanniittojen kanssa ja pääsi sääntökunnassa korkeisiin virkoihin.

Hän oli kuitenkin siviili, joten hän saattoi asua omassa palatsissaan ja perustaa perheen. Piron jälkeläiset ovat avanneet osan Republic Streetin palatsista matkailijoille, jotka voivat opaskierroksilla tutustua talon taiteeseen ja muihin 500-vuotisen sukuhistorian muistoihin.

Yhdellä seinällä on esimerkiksi orjan muotokuva. Hän on niiden tuhansien muslimien nimetön edustaja, jotka raatoivat kaleereilla tai Maltan linnakkeisiin rakennusmateriaalia tuottavilla lukuisilla kivilouhoksilla.

Aivan Casa Rocca Piccolan lähellä on palatsi, jonka omistaa nykyään Saksan ja Maltan ystävyysseura (German-Maltese Circle).

Talossa on muun muassa viehättävä kahvila ja erikoinen muisto ritariajalta: palatsin asukkaan kaivauttama salainen käytävä suurmestarin palatsiin. Käytävään pääsee talon kellarista.

Johanniitat perustettiin hospitaalisääntökunnaksi, joka hoiti sairastuneita pyhiinvaeltajia Pyhällä maalla. Sairaalatoiminta jatkui vielä Maltallakin.

Ritarit perustivat Vallettaan valtavan sairaalan, johon mahtui 800 potilasta ja jossa oli tarjolla aikansa parasta hoitoa. Sairaalassa on kaksi salia, joista kumpikin on 155 metriä pitkä.

Jokaisen ritarin velvollisuus oli palvella sairaalassa kerran viikossa, ja silloin he riisuivat kaikki arvonsa osoittavat tunnukset. Kunnianhimoisimmat lähetettiin Ranskaan opiskelemaan kirurgiaa.

Johanniitat eivät tunteneet bakteereja, mutta he ymmärsivät, että hyvä hygienia oli tärkeää potilaiden parantumiselle. Vuodevaatteet vaihdettiin joka päivä, ja ateriat tarjoiltiin hopealautasilta, jotka oli helppo pitää puhtaina.

Ruoka syötiin lusikoilla, sillä haarukoita ja veitsiä pidettiin liian vaarallisina. Potilaita oli monista maista, eivätkä he aina tulleet toimeen keskenään. Ritareidenkin kesken sattui usein kansallisuuksien välisiä tappeluita.

Vuonna 1731 suurmestari Antonio Manoel teki historiaa lahjoittamalla Vallettalle teatterin. Ritaritkaan eivät malttaneet pysyä poissa maallisista huvituksista, vaan he livahtivat teatteriin huomaamatta salaisten maanalaisten käytävien kautta.

Teatterin ensimmäisen katsomorivin istuinten erikoiskorkeiden selkänojien suojassa ritarit saattoivat seurata esitystä muun yleisön näkemättä heitä.

Teatteri oli yksi osoitus tiukkojen moraalisääntöjen lientymisestä, jota oli tapahtunut 1600-luvulta lähtien. Viini, huvitukset ja naiset houkuttivat selibaattilupauksen tehneitä ritareita – vuodesta 1768 näyttämölle sallittiin jopa naispuoliset näyttelijät.

Vain 30 vuotta myöhemmin ritarit joutuivat antautumaan Napoleonille, joka valloitti saaren päivässä ilman että laukaustakaan ammuttiin.

Ritarien ensimmäinen pääkaupunki on muutaman sadan metrin päässä Vallettasta lahden toisella puolella. Tultuaan saarelle ritarit tekivät Birgusta pääkaupungin sisämaassa sijaitsevan Mdinan sijaan.

Koska Birgua oli vaikea puolustaa, siitä luovuttiin. Sinne asettui paavin lähettämä inkvisiittori, joka valvoi moraalia saarella. Hänen palatsinsa ja sen kidutuskammio ovat avoinna yleisölle.

Tutustu myös St. Angelon linnoitukseen ja merimuseoon. Birguun vie puolen tunnin välein kulkeva vesibussi.