Rautaesirippu alkoi rakoilla Gdanskissa

Vuonna 1980 Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden johtajat pitivät kansalaisiaan rautaisessa ikeessä. Gdanskilaisella telakalla kyti kuitenkin tyytymättömyys.

Vuonna 1980 Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden johtajat pitivät kansalaisiaan rautaisessa ikeessä. Gdanskilaisella telakalla kyti kuitenkin tyytymättömyys.

Imageselect

Portti oli lukossa, kun sähköasentaja ja ammattiliittoaktivisti Lech Walesa aamulla 14. elokuuta 1980 saapui kotikaupunkinsa Gdanskin Lenin-telakalle, missä telakan työntekijät olivat aloittelemassa joukkokokousta.

Lukittu portti ei kuitenkaan pysäyttänyt Walesaa, joka kiipesi aidan yli telakka-alueelle. Sitten hän nousi puskutraktorin päälle ja piti tulisen puheen.

Walesa vaati työläisille oikeuksia ja poliittista vapautta, ja viesti levisi nopeasti kaikkialle Puolaan. Puhe käynnisti tapahtumaketjun, joka johti rautaesiripun romahtamiseen yhdeksän vuotta myöhemmin.

Työläisillä oli syynsä vaatia muutoksia. Puolan kommunistihallituksen politiikka oli johtanut ruuan kallistumiseen kesällä 1980.

Palkkoja ei kuitenkaan aiottu nostaa vastaavasti, ja työläisten etuja puolustavat ammattiliitot olivat kiellettyjä.

Protestit eivät olleet Puolassa mitään uutta. Myös vuonna 1970 hintojen nousu oli saanut telakkatyöläiset barrikadeille.

Tuolloin mielenilmaukset olivat päättyneet tragediaan: kolme Gdanskin telakan työntekijää oli kuollut, kun Puolan hallitus oli lähettänyt sotilaita tukahduttamaan työläisten mielenilmauksia.

Gdanskin telakan portti 2 oli usein tapahtumien keskipisteessä. Se on museoitu muistuttamaan vallankumouksen alkuvaiheista.

© Shutterstock

Hallitus joutui taipumaan

Tällä kertaa työläisten protesti ei päättyisi verenvuodatukseen – niin Walesa ja telakkatyöläiset olivat päättäneet.

Sen sijaan, että työläiset olisivat lähteneet kaduille, he linnoittautuivat telakalle ja menivät lakkoon saadakseen hallituksen taipumaan vaatimuksiinsa.

Tieto Gdanskin tapahtumista levisi nopeasti, ja seuraavien päivien kuluessa myös tehtaiden, satamien ja kaivosten työntekijät alkoivat lakkoilla eri puolilla Puolaa.

  1. elokuuta Puolan talous oli jo niin heikossa jamassa, että hallituksen oli lähetettävä neuvottelijoita Gdanskiin.

Kymmenen päivää myöhemmin, 31. elokuuta, Puolan hallitus ja työläiset allekirjoittivat niin sanotun Gdanskin sopimuksen, joka takasi työläisille monia oikeuksia, kuten oikeuden lakkoilla.

Varmistaakseen uusien oikeuksien toteutumisen ja vaatiakseen lisää oikeuksia työläiset perustivat ammattiliiton, joka sai nimen Solidarnosc eli ”Solidaarisuus” ja jossa oli vuotta myöhemmin jo kymmenen miljoonaa jäsentä.

5 vinkkiä vierailijalle

Solidaarisuus voitti parlamenttivaalit

Solidaarisuus hyödynsi suosiotaan vaatimalla hallitukselta talousuudistuksia, vapaita vaaleja ja poliittista sananvaltaa.

Puolan hallitukseen kohdistui kuitenkin painetta myös toisesta suunnasta. Neuvostoliitto ei sietänyt lepsuilua kommunistisessa maassa, ja 13. joulukuuta Puolan hallitus julisti maahan sotatilan.

Solidaarisuuden johtajat määrättiin vankilaan tai turvallisuuspalvelun vartiointiin, ja vuonna 1981 ammattiliitto kiellettiin. Seuraavina vuosina liitto toimi maan alla, ja sen johtajat tapasivat salaa yksityisasunnoissa ja kirkoissa.

Kun Neuvostoliitto alkoi hajota vuonna 1986, Puola pystyi vihdoin irtaantumaan sen otteesta.

Solidaarisuuden toiminta sallittiin taas, ja liitto oli valmis ottamaan ohjakset Puolassa. Se voitti vuonna 1989 järjestetyt parlamenttivaalit, ja Lech Walesa valittiin Puolan presidentiksi vuonna 1990. Eurooppa ei ollut enää entisensä.

Puolan esimerkki rohkaisi muita Itä-Euroopan maita vaatimaan vapautta, ja vuonna 1989 liikehdintä johti kylmän sodan ehkä näkyvimmän symbolin, Berliinin muurin, murtumiseen.