OPAS: Hitlerin Berliini

Jäljellä on muun muassa bunkkereita, jotka on rakennettu niin kestäviksi, että niitä on suorastaan mahdoton tuhota.

Kaupungin kohtalonhetkistä vuonna 1945 kertovat lukuisat kranaatin- ja luodinjäljet seinissä.

Hitler ei pitänyt Berliinistä

Hitler oli kotoisin Itävallasta. Hän viihtyi parhaiten maalaismaisemissa ja suhtautui epäluuloisesti suurkaupunkien kaaokseen.

Hän ei myöskään luottanut berliiniläisiin, jotka 1930-luvulla äänestivät kansallissosialistista puoluetta selvästi nihkeämmin kuin muut saksalaiset keskimäärin.

Vielä vuonna 1941 hän jopa totesi, että ei olisi suuri tappio, vaikka koko Berliini pommitettaisiin maan tasalle.

Toisaalta kaupungin mahti ja suuruus olivat tehneet Hitleriin suuren vaikutuksen jo hänen käydessään siellä ensimmäistä kertaa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Hänelle ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia repiä suurta osaa Berliinistä alas oman natsipääkaupunkinsa, Germanian, tieltä.

11 nähtävyyttä Berliinissä:

Brandenburgin portti on Berliinin ehkä tunnetuin rakennelma. Se pystytettiin 1700-luvun lopulla esikuvanaan Kreikan Akropolis, ja se on siitä lähtien ollut kaupungin symboli.

30. tammikuuta 1933 Brandenburgin portille kokoontui 25 000 SA-joukkojen jäsentä juhlimaan Hitlerin valtaanpääsyä. Laulaen ja soihtuja kantaen he marssivat kaupunginportista Wilhelmstrassea pitkin kohti valtakunnankansliaa, Hitlerin uutta virka-asuntoa ja päämajaa.

Myöhemmin Albert Speer suunnitteli Hitlerin pyynnöstä uuden valtakunnankanslian, koska tämä piti vanhaa liian vaatimattomana. Molemmat kansliat vaurioituivat pahasti puna-armeijan pommituksissa Berliinin valtauksen aikana vuonna 1945.

Hieman pidemmällä Wilhelmstrassella on entinen Hermann Göringin ilmailuministeriö. Valtava harmaa kivikolossi selviytyi toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana ja seisoo nykyään malliesimerkkinä natsien uusklassisen arkkitehtuurin mahtipontisuudesta.

Rakennus valmistui vuonna 1935 vain runsaan vuoden kestäneiden rakennustöiden jälkeen. 2 000 huoneen ministeriö oli kaupungin suurin virastorakennus. Göring ei tarvinnut tilaa siviili-ilmailun kehittämiseen, mihin rakennuksen nimi viittasi, vaan tarkoitus oli rakentaa Saksalle mahtavat ilmavoimat, joille Hitler asetti suuret odotukset.

Göring ei onnistunut tehtävässään. Ilmahyökkäys Britanniaan vuonna 1940 epäonnistui, samoin kun Stalingradia piirittävien 200 000 saksalaissotilaan huolto ilmateitse. Göring syytti epäonnistumisista lentäjiä.

Prinz Albrecht Strasse oli yksi natsivallan pahamaineisimmista osoitteista: siellä oli salaisen poliisin Gestapon päämaja, jonka naapurissa majailivat SS, poliisijohto ja tiedustelupalvelu SD.

Kaikkien poliisi- ja turvallisuuselinten johtaja oli Heinrich Himmler, joka suunnitteli juutalaisten joukkotuhon ja natsien terroriteot valloitettujen alueiden kaukaisimmissakin kolkissa.

Berliinin taisteluissa tuhoutuneesta rakennuskompleksista on jäljellä vain kellariraunioita. Topographie des Terrors -järjestö on pystyttänyt paikalle näyttelyn, joka kertoo valokuvin ja tekstein Gestapon julmuuksista.

Nykyään kadun nimi on Niederkirchnerstrasse kommunistiseen vastarintaliikkeeseen kuuluneen naisen mukaan.

Valkoinen rakennus Mauerstrassella näyttää luottamusta herättävältä, ja kyltti kertookin, että siellä sijaitsee Saksan terveysministeriö.

Vuosina 1933–1945 se oli natsien johtoeliittiin kuuluvan propagandaministeri Joseph Goebbelsin työpaikka.

Sieltä hän hallitsi maan lehdistöä, ja siellä hän suunnitteli Hitlerin valtaa pönkittävät puheet, iskulauseet ja joukkotapahtumat.

Goebbelsin mestarinäyte oli niin sanottu Sportpalast-puhe, jota hän työsti viikkokausia löytääkseen juuri oikeat ilmaisut.

18. helmikuuta 1943 puhe oli valmis ja Goebbels saattoi kysyä saksalaisilta, halusivatko nämä ”totaalista sotaa”.

Goebbelsin puhe lähetettin suorana radiossa, jotta koko kansakunta sai todistaa sen saamia jyliseviä suosionosoituksia.

Radionkuuntelijat eivät tienneet, että paikalla ollut yleisö oli tarkoin valittu.

Vuonna 1933 lukuisissa Saksan kaupungeissa järjestettiin kirjarovioita.

Berliinissä yliopisto-opiskelijat marssivat soihtukulkueessa SA-joukkojen rinnalla ”Saksan-vastaisilla” kirjoilla lastattujen kuorma-autojen perässä.

Kulkue pysähtyi Opernplatz-aukiolle (nykyisin Bebelplatz), jossa kirjat heitettiin liekkeihin. Sää oli sateinen, joten tulta ruokittiin bensiinillä.

25 000 poltetun kirjan joukossa oli mm. Jack Londonin, H. G. Wellsin ja Voltairen teoksia.

Tapahtumapaikalla on nykyään muistomerkki: aukion keskellä kiveyksessä on ikkuna, jonka läpi voi katsella maan alla olevia tyhjiä kirjahyllyjä.

VIDEO – Opiskelijat heittävät kirjoja liekkeihin:

Pian natsien valtaantulon jälkeen Saksassa alkoivat juutalaisvainot. Monet saksalaiset eivät nostaneet sormeaankaan juutalaisten auttamiseksi, mutta Berliinissä harjatyöpajaa pitänyt Otto Weidt oli toista maata.

Saksan armeija kuului hänen asiakkaisiinsa, ja Weidt onnistui vakuuttamaan viranomaiset, että hänen tuotteensa olivat välttämättömiä sodankäynnin aikana.

Niinpä hänen työläisensä, jotka olivat pääosin sokeita ja kuuroja juutalaisia, jätettiin rauhaan.

Kun Goebbels vuonna 1943 päätti puhdistaa Berliinin juutalaisista, Weidt menetti suuren osan työvoimastaan, mutta hän onnistui piilottamaan juutalaisen Hornin perheen työpajansa salaiseen huoneeseen.

Salaisuus säilyi yhdeksän kuukautta, kunnes natsiurkkija sai siitä vihiä.

9. marraskuuta 1938 SA-joukot ja villiintyneet kaupunkilaiset ryntäsivät Berliinin kaduille tuhoamaan juutalaisten omaisuutta.

Tänä niin sanottuna kristalliyönä hävitettiin niin juutalaisten yksityiskoteja kuin yrityksiäkin, ja useimmat kaupungin 14 synagogasta poltettiin maan tasalle.

Yksi tuhoajien ilmeisimmistä kohteista oli Oranienburger Strassella sijainnut Neue Synagoge, uusi synagoga.

Wilhelm Krützfeld -niminen poliisi onnistui kuitenkin ajamaan tuhovimmaisen joukon tiehensä ja hälytti palokunnan.

Palokunta oli saanut ohjeet toimia vain, jos kaupungissa sytytetyt tulipalot uhkaisivat ”kunnon” saksalaisten asumuksia, mutta Krützfeldin käskystä he sammuttivat palonalun.

Vain viisi vuotta myöhemmin synagoga tuhoutui brittien pommituksissa.

Rauniot saivat rauhassa rapistua Itä-Berliinissä vuoteen 1988, jolloin synagoga rakennettiin uudelleen.

Nykyään uusi synagoga on vahvasti vartioitu terroritekojen varalta.

Marraskuusta 1943 alkaen brittien ja amerikkalaisten pommikoneet tekivät Berliiniin ilmaiskuja lähes päivittäin.

Sodan loppuun mennessä ne olivat pudottaneet kaupunkiin 68 000 tonnia pommeja, ja kaupunki oli raunioina. Hyökkäyksissä kuoli 35 000 ihmistä.

Berliiniin rakennettiin pommisuojiksi valtavia bunkkereita.

Yksi niistä oli Reichsbahnbunker, joka oli tarkoitettu lähellä olevalla Friedrichstrassen rautatieasemalla junaa odottaville matkustajille ja lähistön asukkaille ilmahälytyksen sattuessa.

Viisikerroksiseen pommisuojaan mahtui noin 3 000 ihmistä.

Sodan jälkeen kaupungin itäosan keskellä sijaitsevaa teräsbetonista bunkkeria ei onnistuttu räjäyttämään, ja se toimikin DDR:n aikana varastona.

Nykyään rakennus on yksityisomistuksessa ja toimii näyttelytilana.

Brandenburgin portilta länteen lähtee vilkasliikenteinen kahdeksankaistainen puistokatu.

Se on ainoa, mitä on jäljellä Hitlerin ja hänen hoviarkkitehtinsa Albert Speerin vuonna 1937 aloittamasta massiivisesta kaupunkisuunnitelmasta.

Tarkoitus oli muokata Berliinistä maailmanpääkaupunki Germania, ja seuraavina vuosina 50 000 asuntoa purettiin valtavien hallintopalatsien ja ministeriöiden tieltä.

Hitler toivoi kaupungin valmistuvan vuoteen 1950 mennessä, mutta sota keskeytti hankkeen.

Suunnitelmasta ehti valmistua suuri paraatikatu, Ost-West-Achse, joka kulki Brandenburgin portilta länteen.

Toisen maailmansodan lopulla leveä katu toimi jonkin aikaa kiitoratana, jolta muun muassa Albert Speer nousi ilmaan paetessaan pääkaupungista.

Nykyään paraatikadun nimi on Strasse des 17. Juni. Nimi muistuttaa DDR:n kansannoususta vuonna 1953.

Armeijan ylemmät esikunnat olivat majoittuneet Bendlerblock-nimiseen rakennukseen, joka liittyy vahvasti Saksan historiaan.

Vuonna 1944 vallankumousta yrittäneet upseerit suunnittelivat siellä Hitlerin murhayrityksen.

Upseeri Claus von Stauffenberg asetti pommin Hitlerin komentohuoneeseen Sudenpesässä, ja muiden sala-liittolaisten oli määrä aloittaa vallankaappaus Berliinissä.

Hitler selvisi murhayrityksestä kuitenkin hengissä, ja vallankaappaus kuivui kokoon.

Salaliittolaiset teloitettiin Bendler­blockin pihalla. Rakennuksessa toimii nykyään Saksan vastarintaliikkeen museo.

Uteliaita turisteja virtaa nykyään Berliinin Gertrud Kolmar Strasselle nähdäkseen bunkkerin, jossa Hitler vietti viimeiset päivänsä, mutta siitä ei ole kiveäkään jäljellä.

Neuvostoliitto yritti sodan jälkeen räjäyttää bunkkerin, mutta onnistui siinä vain osin, ja bunkkerirakennelma peitettiin maalla.

Vasta 1980-luvulla DDR hävitti bunkkerikompleksin pala palalta, kun alueelle alettiin rakentaa asuinrakennuksia. Nykyään paikalla on pysäköintialue.

Bunkkerin sijaintipaikka pidettiin pitkään salaisuutena, kunnes vuonna 2006 paikalle päätettiin pystyttää bunkkerista kertova kyltti.

On kuin kohtalon ironiaa, että juuri bunkkerin vieressä on valtava, erikokoisista kivipaasista koostuva holokaustin muistomerkki.