Espanjalainen löytöretkeilijä Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Etelä-Amerikan länsirannikolle keväällä 1531 ja suuntasi alueen huhuttujen kulta-, hopea- ja jalokiviesiintymien houkuttamana sisämaahan 180 miehen ja 37 hevosen kanssa.
Edetessään Pizarro miehineen valtasi kaupunkeja ja alisti paikalliset asukkaat valtaansa.
Espanjan kuningas Kaarle I oli nimittänyt hänen valloittajien Peruksi kutsuman maan kuvernööriksi, ja hän lähetti tiedustelijoita etsimään sopivaa paikkaa pääkaupungille.
Inkojen tärkein kaupunki Cusco ei kelvannut, sillä se sijaitsi sisämaassa ja espanjalaiset tarvitsivat sataman voidakseen laivata Perusta saatuja rikkauksia kotimaahan.
Pääkaupungin paikaksi valittiin nykyisen Perun rannikon keskivaiheilla Tyynen valtameren rannalla sijaitseva Rimacin laakso, jossa oli miellyttävän lauhkea ilmasto, runsaasti raikasta juomavettä sekä puita rakentamiseen.
- tammikuuta 1535 Pizarro seurueineen perusti virallisesti kaupungin, joka sai nimen Ciudad de los Reyes eli ”Kuninkaiden kaupunki”. Limaksi kaupunkia alettiin kutsua vasta myöhemmin sen läpi virtaavan joen mukaan.
Liman keskusaukiota koristaa suihkulähde vuodelta 1651.
Rikkaudet kulkivat Liman kautta
Pääkaupungin rakentaminen aloitettiin suuresta keskusaukiosta Plaza Mayorista, ja espanjalaiset rakennusmestarit alkoivat saman tien pystyttää sen ympärille pääkaupungin tärkeimpiä rakennuksia: hallintopalatsia, arkkipiispan palatsia ja katedraalia.
Kerrotaan, että Pizarro itse kantoi ensimmäisen hirren katedraalin rakennustyömaalle.
Uuden pääkaupungin kautta kulki valtavia määriä kultaa, hopeaa ja muita kalleuksia. Espanjalaiset veivät inkoilta kasoittain kultaisia ja hopeisia koruja ja koriste-esineitä.
Kun ne loppuivat, he alkoivat kaivaa jalometalleja maan alta.
Vuonna 1545 espanjalaiset löysivät Andien vuoristosta Etelä-Amerikan siihen saakka runsaimman hopeaesiintymän ja perustivat paikkaan Potosín kaivokset.
Ne tuottivat alkuun jopa 85 tonnia hopeaa vuosittain.
Liman kulta-aikana sen kautta kulkivat myös Espanjan muista siirtomaista, kuten Argentiinasta ja Boliviasta, hankitut aarteet. Limasta ne vietiin Panamaan, josta ne laivattiin edelleen Espanjaan.
Kiusana merirosvot ja järistykset
Kaupankäynti sai Liman kukoistamaan. Kaupungin asukasluku kasvoi nopeasti, ja kun se vuonna 1619 oli 25 000, vuonna 1687 kaupungissa oli jo noin 80 000 asukasta.
Lima olikin tuolloin koko Etelä-Amerikan merkittävin kaupunki ja hopeantuotannon tärkeä solmukohta.
Kaupan ja kaivostoiminnan tuloilla Liman rikas yläluokka pystyi rakennuttamaan kaupunkiin luostareita, komeita kirkkoja ja hienoja palatseja.
Elämä ei kuitenkaan ollut yhtä päivänpaistetta. Merirosvot uhkasivat Limaa alati, ja vuonna 1687 voimakas maanjäristys tuhosi osan kaupungista.
Tuhot haittasivat kaupankäyntiä ja kaivostoimintaa, mutta vauraat asukkaat rakennuttivat kaupunkinsa uudelleen.
Lima ja Peru pysyivät uskollisesti osana Espanjaa vuoteen 1821, jolloin Peru itsenäistyi Espanjan viimeisenä siirtomaana Etelä-Amerikassa.
Vuosisataisen siirtomaa-ajan muistot näkyvät kuitenkin yhä selvästi Limassa, jonka kaunis historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon.